Kun työt, koulutusvaatimukset ja arvostukset muuttuvat, sosiaaliluokitustenkin on muututtava. Silti luokitukset yhä erottelevat meitä.

Piirilääkäri Konrad Relander (ReijoWaara) osoitti vuonna 1892 ilmestyneessä väitöskirjassaan Terveyshoidollisia tutkimuksia Haapajärven piirilääkäripiiristä I, että sosiaaliluokkien väliset erot sairastavuudessa olivat Haapajärven kunnassa kovin suuret. ReijoWaaran ajoista sairastavuus ja luokat ovat muuttuneet. Ovatko vanhat luokkakäsitteet enää 2000-luvun hyvinvointivaltiossa päteviä? Voiko sosiaaliluokista ja luokkaeroista enää edes Suomessa puhua?

Postmoderni yhteiskuntatieteellinen keskustelu korostaa, että sosiaaliluokka luokittelijana on menettänyt merkityksensä. Saksalaisen nykysosiologin Ulrich Beckin mukaan sosiaaliluokka on elävä kuollut - zombi-käsite - joka elää kituuttaa vaikka sen sisältö on mennyttä aikaa. Beckin mukaan sosiaaliluokan tilalle ovat tulleet uudet sosiaaliset jaot ja rajapinnat, kuten kulutustavat, elämäntyylit ja identiteetti.

Työt, ammattien koulutusvaatimukset ja arvostukset muuttuvat, näin myös sosiaaliluokitusten on muututtava. Marxin aikaan rajat tuntuivat kirkkailta: toinen luokka ei omistanut muuta kuin työvoimansa, toinen omisti kaiken muun ja vuokrasi halvalla toisen työvoiman. 1980-luvun sosiologinen luokkatutkimus teki meistä kaikista palkkatyöläisiä. 2000-luvulla Kokoomus on työväenpuolue. Hämärtyvätkö rajat? Kuihtuvatko vanhat luokitukset?

Mitä arvostamme ammatissa?

Sosiaaliluokat kuitenkin erottelevat meitä edelleen. Suomalaiset ovat perinteisesti arvostaneet koulutusta. Vanhemmat ovat pyrkineet turvaamaan lapsilleen paremman koulutuksen kuin itse ovat saaneet. Vilkas sosiaalinen liikkuvuus tämän aiemmin mahdollistikin, mutta nyt rajat ylöspäin ovat korkeammalla ja liikkuvuutta tapahtuu yleisesti myös alaspäin.

Vaikka arvostammekin käsien taitoja, ruumiillisen työn tekijöiden arvostus on Suomen Kuvalehden Ammattien arvostus 2010 -selvityksen mukaan laskussa. Arvostetuin ammatti on - pitkää koulutusta ja korkealuokkaista käsien taitoa edustava - kirurgi. Ammattien arvostuksissa on nähtävissä muutoksia, mutta myös pysyvyyttä. Kirurgi on ollut suomalaisten mielestä arvostetuin ammatti niin kauan kuin selvitystä on tehty eli vuodesta 1991. Kymmenen arvostetuimman ammatin joukossa on seitsemän lääkäriammattia tai -nimikettä. Nimikkeet eivät tosin ole toisensa poissulkevia. Vuonna 2010 kymmenen kärjessä luokkiin kuuluivat myös kätilö, palomies ja lentokapteeni. Vuonna 1991 poliisi oli arvostuksissamme jaetulla 143. sijalla yhdessä kirjeenvaihtajan kanssa. Tänä vuonna se oli 20:nneksi arvostetuin ammatti heti psykiatrin jälkeen.

Mitä tämä kertoo meidän arvostuksistamme? Emme arvosta ammateissa ainakaan silkkaa rahaa. Pankinjohtaja oli vasta 103., pari sijaa sosiologin jälkeen. Jos suomalaisilta kysytään, millaisia ammatteja me arvostamme, niin me arvostamme hoivaa ja turvaa. Kovin edustava ei Suomen Kuvalehden selvitys ole, ja se on hyvin herkkä ajankohdalle. Ahtaajien lakonuhan alla ahtaajien arvostus oli alhaalla. Myös kansanedustajien arvostus on syöksyssä.

Sosiaaliluokkaerot sitkeitä terveydessä

Ammatin lisäksi sosiaalinen asema on tavanomaisesti luokiteltu koulutuksen ja tulojen perusteella. Toisinaan luokittelijana on ollut myös vanhempien asema. Vaikka nämä sosiaalisen aseman eri ulottuvuudet liittyvät likeisesti tosiinsa, ne kertovat osin myös eri asioista. Koulutus antaa tietoja ja taitoja, joista on hyötyä sairauksien ehkäisyssä ja hoitamisessa. Ammattiasema sisältää työtehtäviä ja työoloja, jotka vaikuttavat terveyteen. Ammatti saattaa kiteyttää myös oman terveyskulttuurinsa, vaikkapa kaiken terveellisen kieltämisen kulttuurin. Tulot kuvaavat muita sosiaalisen aseman ulottuvuuksia selvemmin aineellisia voimavaroja, ensi sijassa rahaa. Tulot osaltaan rajaavat terveyspalvelujen käyttöä. Oman sosiaaliluokan ohella vanhempien luokkaa on tarkasteltu sosiaalisen aseman kuvaajana. Monet terveysongelmat kulkevat isältä pojalle, vaikka eivät olekaan geeniin kirjoitettuja.

Tuntuu siltä, että vaikka kaikki ympärillämme muuttuisi, niin terveyden sosiaaliluokkaerot ovat sitkeitä. Myös asuinalueet rajaavat terveyttämme. Julmalta tuntuu Tapani Valkosen ja Timo Kauppisen tutkimustulos, jonka mukaan Helsingin metropolialueen sisälläkin miesten elinajanodotteen ero rikkaimman ja köyhimmän alueen välillä on 13 vuotta.

Maailman muuttuessa sosiaaliluokkien rajat muuttuvat. Silti luokitukset erottelevat meitä edelleen, olipa kyse koulutus-, tulo- tai terveyseroista. Taloussanomat kysyi toukokuussa, tekikö lama Suomestakin luokkayhteiskunnan. Vastaus on kielteinen: ei tehnyt. Suomi oli ja on luokkayhteiskunta. Luokat eivät ole kadonneet. Sosiaaliluokan tutkimus ja tulkinta on virheille herkkä alue. Vuoden 1920 suuria kaupunkeja koskevassa väestölaskennassa selvitettiin väestön asemaa ruokakunnassa kysymällä: "Suhde talouskunnan päämieheen". Eräs kotiapulainen vastasi: "On".