Lääkärikoulutuksen laatu vaarassa (pääkirjoitus 12.10.2001)

Kansainvälisissä vertailuissa käytetään käsitettä ”väestöä maassa olevaa työikäistä lääkäriä kohti”. Tässä vertailussa pohjoismaiset luvut tämän vuoden alussa olivat: Tanska 314, Suomi 326, Ruotsi 324, Islanti 287 ja Norja 281. EU-maissa lääkäritiheys on samaa tasoa. Yhä enemmän puhutaan lääkäripulasta, vaikka kuvaavampi termi olisi kunnallinen lääkärivaje. Lääketieteellisten tiedekuntien sisäänottomääriä on muutamassa vuodessa nostettukin reilusti. Lisäystä on neljän vuoden aikana lähes 200 (noin 55 %), kun vuonna 1997 lääketieteen opinnot aloitti 365 uutta opiskelijaa ja tänä vuonna 553 uutta opiskelijaa.

Viime vuosina on toistuvasti tuotu esiin, miten vääriä arviot työvoimatilanteesta olivat vuonna 1993, jolloin sisäänottomääriä vähennettiin reilusti noin 500 opiskelijan tasosta tasolle 350. Jälkiviisaus on helppo laji. Tuolloin asiaa selvitti sosiaali- ja terveysministeriön alainen Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä III. Merkittävin tekijä päätöksessä vähentää koulutusmääriä oli työnantajan vahva näkemys, ettei terveydenhuollossa enää koskaan ylitetä 1990-luvun alun työpaikkojen määriä. Koska lääkärityöttömyys oli nopeassa nousussa ollen 1994 jo 700 ja koska samaan aikaan valmistui 500 uutta lääkäriä vuodessa, vaikka työelämästä poistui vain noin 150 lääkäriä vuodessa, oli johtopäätös varsin selkeä. Sisäänottomäärien vähentäminen oli laajapohjaisen työryhmän yksimielinen kannanotto – ei suinkaan yksin Lääkäriliiton. Vaikka totuus oli kaikkien tiedossa hyvin, tästä päätöksestä syyllistettiin koko lääkärilakon ajan Lääkäriliittoa.

Lääketieteelliset tiedekunnat edellyttivät koko viime kevään opetusministeriöltä lisärahoitusta opetukseen, jos opiskelijoita täytyy ottaa lisää. Lääkäriopiskelijasta aiheutuvan vuotuisen kustannuksen on laskettu olevan 140 000 mk, mutta tiedekunnat vaativat vain 70 000 mk/lisäopiskelija ja valtiovalta tarjosi pitkään vain 40 000 mk. Kun lisärahoitusta lopulta luvattiin pyynnön mukaisesti, tiedekunnat vahvistivat sisäänottomäärät – vasta pääsykokeiden jälkeen. Nyt on kuitenkin ministeriö alkanut pyörtää lupaustaan tämän syksyn osalta, eikä ensi vuoden budjettiin ole suunniteltu ollenkaan lisämäärärahaa! Tässä tilanteessa tiedekunnat ovat oikeutetusti harkitsemassa paluuta 480 opiskelijan tasolle. Tulisiko tämän vuoden tuhlaileva sisäänotto kompensatorisesti laskea ensi vuonna 410:een, jotta tiedekunnat voisivat turvata opetuksen tason?

Sisäänottomäärät jakautuivat myös toisin kuin etukäteen oli suunniteltu. Helsinkiin ei tullut lisäystä lainkaan ja Kuopion sisäänotto lisääntyi peräti 25:llä. Uusien opiskelijoiden määrät ovat nyt siis Helsinki 100, Kuopio 125, Oulu 115, Turku 110 ja Tampere 100. Aiheellisesti on tuotu esiin myös kysymys pyrkijöiden oikeusturvasta, kun pääsykokeiden aikana ei ole ollut vielä tietoa sisään valittavien määristä eri kaupungeissa.

Kun sisäänottoja vuonna 1993 vähennettiin, vietiin tiedekunnilta resursseja samassa suhteessa. Lisääntyneet sisäänottomäärät tulee ehdottomasti kompensoida lisäresursseilla. Opetuksen laatu on jo muutenkin uhattuna mm. suurentuneiden ryhmäkokojen myötä. Vetoaminen tiedekuntien kekseliäisyyteen opetuksen uudelleen järjestelyissä ei tässä tilanteessa tule kyseeseen. Poliittisilta päättäjiltä voidaan kysyä, haluaisivatko he itse olla tulevaisuudessa sellaisen lääkärin potilaana, joka on yrittänyt oppia keskeisiä toimenpiteitä 20 opiskelijan ryhmässä. Lääkäri tekee pelkästään terveystaloudellisia ratkaisuja yhden työpäivän aikana helposti enemmän kuin on hänen kuukausipalkkansa. Kuntatyönantajalta voi kysyä, haluaako se määrää vai laatua tällaiselta työntekijältään.

On oireellista, että puhutaan vain lääkärimääristä, vaikka ne ovat yleiseurooppalaista tasoa. Jos haluamme joustavat ja nopeat hoitoketjut tulevaisuudessa, meidän tuleekin puhua lääkärien ammatillisesta tasosta. Jos koulutuksen laatu uhrataan määrän alttarille, ei kansanterveys parane, mutta sen hoitokustannukset kasvavat. Me tiedämme jo alkuvuoden uutisotsikoista, että työnantaja on laiminlyönyt jatko- ja täydennyskoulutuksen. Nyt valtiovalta vaarantaa päätöksillään peruskoulutusta.

Tänä syksynä opintonsa aloittaneet lääkärit ovat valmiita erikoislääkäreitä arviolta vuonna 2016. Sitä ennen kansantaloudessa ehtii tapahtua monia muutoksia. Lääkärien pysyvyyteen julkisella sektorilla tulee vaikuttaa muilla keinoilla kuin koulutusmäärillä. Palkkauksen korjaamisen ohella keskeisiä ovat monet työjärjestelyihin, työssä viihtyvyyteen ja työn raskauteen liittyvä tekijät. Liian pienet yksiköt eivät ole elinkelpoisia ja kuntien välistä yhteistyötä terveydenhuollossa on ehdottomasti lisättävä. Olemme taas tulleet tilanteeseen, jossa lääkäriksi koulutetaan joka sadas ikäluokasta. Suomen Lääkäriliiton mielestä lääkärikoulutusta tulee lisätä, mutta maltillisesti 500:aan/vuosi. Tämä lisäys tulee yhdistää asialliseen peruskoulutuksen resursointiin ja liiton hyväksymään jatko- ja täydennyskoulutuksen toteuttamistapaan. Kun samalla otetaan huomioon lääkärien työolosuhteiden kipupisteet, ei kunnallista lääkärivajetta enää synny. Määräkeskustelun sijaan tulisi nyt keskittyä koulutuksen laatuun, jotta tuleville kollegoillemme taataan edellytykset saavuttaa vaativan ammatin edellyttämät tiedot ja taidot.

Heikki Pälve