Lääkärinlausuntojen antamisen tarpeellisuus harkintaan Suomessakin (pääkirjoitus SLL 10/2002)

Suomessakin olisi varmaan aika miettiä kunkin lausuntokäytännön tarpeellisuutta. Varsinkin perusterveydenhuollon lääkäristä on tullut meillä lausunnonantaja potilaan mitä moninaisimpiin etuuksiin ja tarpeisiin. Lapsi tarvitsee sairauden ajalta todistuksen vanhemman jäämisestä kotiin, nuori hakiessaan kouluun, tarvitessaan ajokorttia tai mennessään armeijaan. Myös moninaiset allergia- ja ruokavaliotodistelut kuuluvat tässä vaiheessa lääkärin toimenkuvaan. Työikäiset tarvitsevat todistuksia useimmiten sairauslomista, työtapaturmista, kuntoutustarpeesta ja henkivakuutusyhtiöille lausuntoja terveydentilasta. Iäkkäät potilaat tarvitsevat usein todistuksen lääkkeiden erityiskorvattavuudesta, kuljetustarpeesta joko kertakäynnistä lääkärissä tai monivammaisuuden vuoksi pysyvämpää kuljetustarvetta varten. Vuosittaiset lausunnot veteraanikuntoutusta varten ovat kuuluneet myös kuvaan viime vuosiin saakka. Holhouksenalaisuuslausunnot maistraatille työllistävät käytännön lääkäreitä muutaman vuoden välein.

Lausuntojen tarpeellisuusasteikon ääripäästä löytyvät mopokypärän käyttämättömyyttä koskevat lausunnot, todistus, jonka mukaan iäkkään potilaan kerrostaloasunnon on tarpeen sijaita ensimmäisessä kerroksessa ja jopa vanhukselle lupatodistus ostaa konjakkipullo kerran viikossa ilman perinnöntuhlauksen vaaraa. Kuntoutusta varten jotkut terveet kansalaiset ovat tulleet hakemaan lausuntoja, koska eivät ole vielä koskaan olleet missään yhteiskunnan kustantamassa kuntoutuksessa ja pitävät itselleen kuuluvana etuutena hakea jaksolle oikeuttavaa lausuntoa. Hylkäävän päätöksen saatuaan nämä asiakkaat saattavat tulla vaatimaan lääkäriltään uutta lausuntoa paremmin sanakääntein kirjoitettuna. Terveyskeskusten johtavat lääkärit ovat monissa terveyskeskuksissa joutuneet innokkaiden kunnanvaltuutettujen mitä erilaisimpien valtuustoaloitteiden lähes päätoimisiksi vastaajiksi, joissakin kunnissa taas kunnalliset ammattivalittajat työllistävät johtavaa lääkäriä.

Kukin lausuntoja kaipaava taho on vuosien mittaan pitänyt lausunnon saamista ehdottoman tarpeellisena. Kuitenkin harvoin on mietitty, millainen työkuorma perusterveydenhuollon lääkärille lausunnoista on pikkuhiljaa kertynyt. Käytännön työssä monesta kollegasta on varmaan jo tuntunut, että kyseessä on perinteinen aasin kuorman teko: jos se jaksaa vielä tämän, kyllä se jaksaa vielä yhden lisäkuorman. Liekö nykyisessä terveyskeskuslääkäripulassa jotain viimeisen oljenkorren saavuttamisen makua?

Oma asiansa ovat tietysti todistuksista maksettavat korvaukset. Työeläkelaitokset ovat viime vuosina kouluttaneet lääkäreitä tekemään työkyvyn arviointia ja kuntoutusta koskevia lausuntoja. Näissä koulutuksissa on painotettu työkyvyn määrittämisen olevan monien tapaamisten tulos ja että lääkärinlausunto tulee tehdä harkiten ja potilaan työolosuhteet tuntien. Eläkelausunto voi muuttaa ratkaisevasti potilaan koko loppuelämän. Tuntuisi kohtuulliselta, että laajat, tuntikausien pohdintaa, monipuolista asioiden selvittämistä ja harkintaa vaativat lausunnot tulisivat myös asianmukaisesti korvatuiksi.

Viime aikoina on tullut todistuspohjaohjelmia, joita voi käyttää todistuksia tehtäessä. Lääkärit ovat tuntuneet vierastavan todistusten kirjoittamista itse omalla tietokonepäätteellään. Tietokoneen päivittäinen käyttö lienee jo opettanut suuren osan kollegoista melkoiseen konekirjoitustaitoon, joten hyvin suunniteltujen todistuspohjien täyttö ei tuottane vaikeuksia eikä vie aikaa juuri enemmän kuin sanelu.

Lääkärinlausuntoja tulisi kehittää lyhyeen ja tietokonepäätteellä helposti täytettävään muotoon. Esimerkiksi nykyiseen B-lausuntoon lääkkeen erityiskorvattavuuteen vaadittavat kriteerit ovat usein niin yksiselitteisiä, että lausunnoksi uskoisi riittävän, kun merkitsee ruksin kunkin vaatimuksen täyttymisen ruutuun. Pääosa potilaan tarvitsemista todistuksista tulisikin voida kirjoittaa reseptin tavoin vastaanottokäynnin yhteydessä. Potilaiden asioiden muistelu todistuksen työstämiseksi illalla työpäivän jälkeen väsyneenä ei liene potilaan asian kannalta aina paras tapa.

Suomessakin tarvittaisiin talkoot lausuntojen tarpeellisuuden miettimiseksi, jotta lääkäreille jäisi enemmän aikaa tärkeimpään, eli potilastyöhön. Demokratiassa lääkärinlausunnot kuuluvat toki normaaliin lääkärin työhön, mutta turhien paperitöiden karsiminen antaa lääkärille enemmän aikaa myös potilaalle todella tärkeille lausunnoille.

Arto Vehviläinen