Vain harva lääkäri pitää itseään yhteiskunnan palvelijana, ja toisaalta yhteiskunta on antanut lääketieteellisissä asioissa päätösvaltaa talouden ja politiikan päättäjille. – Kunnanlääkäriaikaan ei ole paluuta, mutta miksi sinne kaivattaisiinkaan, kysyy tutkijatohtori Heini Hakosalo.

Kaunis ajatus suomalaisten ­tasa-arvoisuudesta sairauden kohdatessa on muuttumassa utopiaksi. Kärjistetysti kiteytettynä suurissa kaupungeissa yksityisillä lääkäriyrityksillä on tarjota joka alan spesialistia, mutta syrjäseutujen terveysasemilla moni työhuone on kylmillään. Suuren kaupungin hyvissä osoitteissa terveyskeskuslääkärien virat ovat täynnä, huonomaineisempien lähiöiden asukkaita hoitavat vain keikkalääkärit. Pikkuvaivoja paranteleva työterveyshuolto houkuttaa, syrjäytyneiden ihmisten hoito ei. Ja jos terveyskeskuksen virka huolitaan, halutaan tehdä vain osa-aikaviikkoa tai -vuotta, jos mediasta kasattua kuvaa on uskominen.

Tämä aika korostaa yksilöllisiä valintoja, mutta mikä vastuu lääkärillä on yhteiskunnan hyvinvoinnista? Lääkäriliiton terveyspoliittisen asiantuntijan Lauri Vuorenkosken mukaan jokaisen yksilön pitäisi kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta.

– Lääkäriprofessio on vastuussa sairaiden hoidosta ja lääkärien tulee pitää huolta heikommista. Asiasta pitää kuitenkin puhua profession näkökulmasta, ei yksittäisiä lääkäreitä syyllistämällä, Vuorenkoski sanoo.

Yhteiskuntasopimus uusiksi

Vuorenkosken mukaan kalliisti koulutettu lääkäriprofessio saa yhteiskunnalta etuoikeuksia, jotka myös velvoittavat. Etuoikeudeksi voidaan lukea esimerkiksi se, että valtio osallistuu kilpailun karsimiseen sekä lääkärikunnan rajoilta ­että sen sisältä. Toisaalta julkinen valta on alkanut ­rajoittaa ammattikunnan autonomiaa kontrolloimalla lääkärintyön sisältöä.

Vuorenkosken mukaan yhteiskuntasopimus on otettava uudelleenkäsittelyyn, sillä yhteiskunta ja lääkärien ammatti-identiteetti ovat muuttuneet.

– Asia vaatii keskustelua profession ­sisällä, hän sanoo.

Lääkärin sosiaalinen vastuu -yhdistyksen puheenjohtaja Matti Parry muistuttaa, että muutos ei pysähdy, vaikka siitä ei keskusteltaisi.

– Lääkärillä on ensisijaisesti vastuu potilaasta. Sen sijaan lääkärin tehtävä ei ole myydä palveluja, hän toteaa.

Lääkäreillä yhteiskunnan tuntemusta

Parryn mukaan lääkärikunta on hyvin tietoista yhteiskunnan toiminnasta, joten sillä olisi hyvät mahdollisuudet myös poliittiseen valveutumiseen. Tasa-arvoisen ajattelun pohjaksi sopisi hyvin periaate ”auta jokaista ja ota jokainen yksilönä huomioon”.

Yksittäisten lääkärien valintoja Parry ja Vuorenkoski eivät halua kritisoida. Terveydenhuollon toimintakenttä on 1990-luvulta muuttunut niin, että vaikkapa keikkalääkärifirmoja on ollut mahdollista perustaa.

– Poliittinen järjestelmä on antanut ­itseltään oikeuksia markkinavoimille. Ongelmana on, että markkinoiden vapauttaminen tapahtuu melko hallitsemattomasti, Parry sanoo.

Historia ei anna mallia tulevaan

Suomen Akatemian tutkijatohtori Heini Hakosalon mukaan historiasta voi löytää opetuksia, mutta ei valmiita malleja. Vanhaan kunnanlääkäriaikaan ole paluuta, mutta miksi sinne kaivattaisiinkaan?

– Kunnanlääkärit olivat maatalous­yhteiskunnan tuote. He olivat sidottuja työhönsä, kuten maatalouden työn­tekijät, eikä järjestelmä ollut tehokas. ­Suomalaisten terveydentila oli 1960-luvulle tultaessa kansainvälisesti vertailtuna huono, Hakosalo sanoo.

Hänen mukaansa lääkäriprofessio on 1900-luvulla muotoillut velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan eri tavoin. Vuosisadan alussa lääkärit pitivät velvollisuutenaan ”palvella kansaa”, sodan jälkeen ”auttaa maata nousemaan” ja 1970-luvulla ”tukea tasa-arvoa”.

– Nykyisin tällaisia kollektiivista vastuuta kuvaavia iskulauseita ei kuule, sillä aika on niin individualistista, hän toteaa.

Hakosalon mielestä lääkäreille ei voi asettaa ulkoa päin tulevaa palvelu­velvoi­tetta. Sen sijaan tarvitaan paljon terveydenhuoltojärjestelmän tunte­mista vaativia rakenneuudistuksia.

– Käytössä on nyt worst of both worlds -järjestelmä, jossa on sekä ylhäältä johdettua, ­byrokraattista elementtiä että uutta anglosaksista, markkinavetoista maailmaa, kuitenkin ilman sen monia hyviä puolia, Hakosalo kuvailee.

Hän muistuttaa, että lääkäri­professioon liitetään yleensä varsin yleviä ­tavoitteita, siksi voiton tavoittelusta ei sovi puhua.

– Mutta rahasta pitäisi puhua enemmän. Terveydenhuollon kokonaismerkitys tulee jatkossa vain kasvamaan.

Jaana Ahlblad
kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Lue koko juttu perjantaina 21.10. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.