EU haluaa kaataa kansalliset raja-aidat elinluovutusten tieltä. Lääkärien mielestä Euroopan laajuinen elinluovutusrekisteri toisi tullessaan enemmän harmia kuin hyötyä. Siirrettävistä elimistä on edelleen pulaa, eikä sitä ratkaista kuljettamalla elimiä maasta toiseen.

Euroopan komissio haluaa direktiiviesityksellään saada siirtoelimet jakoon kaikkien EU-maiden kesken. Joulun alla julkaistulla esityksellä ja kymmenen kohdan toimintasuunnitelmalla pyritään lisäksi parantamaan elinsiirtokirurgien tiedonsaantia, siirtoelinten laatua ja turvallisuutta sekä elinsiirtojärjestelmien tehokkuutta kaikkialla Euroopassa.

Suomalaiselle lääkärille tai potilaalle komission suunnitelmista ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä, tiivistää näkemyksensä Suomen transplantaatiokirurgisen yhdistyksen puheenjohtaja, dosentti

Helena Isoniemi

.

- Suomi toimii Pohjoismaiden Scandiatransplant-elinvälitysjärjestössä. Yhteistyö takaa meille riittävän suuren väestöpohjan kiireellisten ja harvinaistenkin siirtotapausten hoitamiseksi. Sitä paitsi suurin osa elinsiirroista on pitkälti etukäteen suunniteltuja, Isoniemi perustelee.

Askel väärään suuntaan

Direktiivin taustalla on komission huoli alati kasvavasta siirtoelinvajeesta. EU:ssa on tällä hetkellä 56 000 potilasta, jotka odottavat sopivaa elinluovuttajaa. Arvioiden mukaan joka päivä menehtyy 12 potilasta elinsiirtoa odottaessaan.

Vaikka elinsiirtolääketieteellisellä yhteistyöllä on Pohjoismaissa pitkät perinteet, puuttuu vastaava järjestelmä eräistä EU-maista täysin. Elinsiirtolääketieteen asema vaihtelee suuresti jäsenmaasta toiseen. Eroja löytyy niin asenteissa, käytännöissä kuin tuloksissakin. Isoniemen mukaan tilanne on huono etenkin uusissa EU-maissa ja eteläisessä Euroopassa.

Kuljetuksella ei kuitenkaan kasvateta elinten määrää.

- Siirtoelimistä on pula jokaisessa maassa ja kaikille siirrännäisille löytyy ottaja kotimaan rajojen sisäpuolelta. Ongelmaa ei ratkaista pakottamalla maat kansainväliseen elintenvaihtoon tai romuttamalla olemassa olevat kansalliset järjestelmät, dosentti Isoniemi alleviivaa.

Samaa mieltä on Euroopan lääkärien pysyvä komitea CPME.

- Elinsiirtojen laatu ja turvallisuus on saatava uusissa jäsenmaissa nostettua muun Euroopan tasolle, mutta direktiiviehdotus on askel väärään suuntaan, toteaa CPME:n pääsihteeri

Lisette Tiddens

.

Tiddens pelkää, että direktiivi tuo lääkärin arkeen ainoastaan kasan lisäbyrokratiaa.

- Paradoksaalisesti komissio ei ota ehdotuksessaan konkretian tasolla lainkaan kantaa ongelman ytimeen eli siirtoelinpulaan, Tiddens ihmettelee.

Komissio astuu jäsenmaiden varpaille

Kaikki pohjoismaalaiset elinsiirtopotilaat ovat Scandiatransplantin järjestelmässä, mutta vaihtosopimusten mukaisesti ainoastaan muutama prosentti siirtoelimistä matkaa maasta toiseen. Scandiatransplant on toiminut esimerkkinä direktiiviesityksen laatu- ja turvallisuuskriteereitä laadittaessa.

Myöskään direktiivin sisältämät avoimuusvaatimukset eivät toisi muutoksia suomalaisiin käytäntöihin. Isoniemen mukaan Suomessa on jo vuosia pidetty kattavaa rekisteriä kaikista siirtoelimistä. Jokaisen siirron taustat ovat tarkistettavissa.

Myös STM pitää Euroopan laajuista siirtoelinrekisteriä epärealistisena. Ministeriön eritysasiantuntija

Toivo Hurme

jopa epäilee, että elinsiirtolainsäädäntö ei edes kuuluisi EU:n toimivaltaan.

- Elinsiirtojen tulokset ovat suoraan verrannollisia kuljetusajan pituuteen. Potilasturvallisuus ja siirron tulokset eivät ainakaan parannu, jos elintä kuljetetaan tuhansia kilometrejä, Isoniemi muistuttaa.

Resurssipula on ratkaistava ensin

Isoniemi ja Tiddens tarjoavat lainsäädännön sijaan lääkkeiksi terveydenhuollon ammattilaisten ja potilastukiryhmien tietoisuuden lisäämistä, rajat ylittävää kokemusten vaihtoa ja kansallisia kampanjoita. Asenteen muuttamisella saadaan jo paljon aikaiseksi.

- Elinluovutusten lisäämisessä on keskeistä luoda jokaiseen maahan toimiva ja tehokas järjestelmä, jossa yhdistetään elinluovuttajien tunnistus, elinten talteenotto ja siirto, luettelee Isoniemi.

Hänen mukaansa Suomessakin on vielä paljon parannettavaa elinten talteenotossa aivokuolleilta potilailta. Usein kyse on resurssipulasta. Viime vuosi oli elinsiirtojen suhteen huono. Lääkärien ja hoitohenkilöstön tietoisuuden kasvattamiseen olisi nyt panostettava tosissaan.

Miten laiton elinkauppa torjuttaisiin?

Sekä europarlamentti että valtaosa jäsenmaista suhtautuvat komission esitykseen epäillen. Kansallisten järjestelmien romuttamisen lisäksi jäsenmaat pelkäävät rajat ylittävän välityksen lisäävän laitonta elinkauppaa. Nyt toiminta perustuu vastavuoroiseen vaihtokauppaan, mutta miten olisi rehellisyyden laita jatkossa?

Direktiivi on parhaillaan Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston käsiteltävänä.

10 askelta kohti elinsiirtojen sisämarkkinoita

Kehitetään koko EU:n kattava rekisteri elinten luovutusta, talteenottoja ja siirtoja varten.

Vahvistetaan elinluovutuskoordinaattoreiden roolia sairaaloissa.

Edistetään laadunparannusohjelmia sairaaloissa.

Vaihdetaan parhaita toimintatapoja EU-maiden kesken.

Parannetaan terveydenhuollon ammattilaisten ja potilastukiryhmien tietoja elinsiirroista.

Helpotetaan valtioiden rajat ylittäviä elinluovutuksia ja viranomaisyhteistyötä.

Kehitetään elinsiirtojen organisaatiomalleja EU-maissa.

Edistetään EU-tason elinsiirtolääketieteen sopimuksia.

Luodaan EU-tason elinluovutuskortti.

Arvioidaan elinsiirtojen tuloksia EU-maiden välillä.

Tietoisuus ratkaisee asenteen

EU-maiden välillä on suuria eroja suhtautumisessa elinsiirtoihin. Eniten niitä kannatetaan Ruotsissa, jossa 83 % kansalaisista on valmis luovuttamaan omia tai läheisiensä elimiä. Kakkosena listalla on Malta ja Suomi yltää pronssille yhdessä Belgian kanssa. Itävallassa ja Saksassa vain yksi neljästä olisi valmis luovuttamaan elimiään. Yhtä kielteisesti asiaan suhtaudutaan myös Latviassa, Tshekeissä ja Romaniassa, ilmenee EU-komission teettämästä tutkimuksesta.

Asenne korreloi tutkimuksen mukaan tietoisuuden kanssa. Niissä EU-maissa, joissa elinten luovutuksesta on keskusteltu joko lääkärin kanssa, perhepiirissä tai mediassa, myös asenne on myönteinen.

Elinluovutuskortti löytyy sekin useimmiten pohjoismaalaisen tai hollantilaisen taskusta. Useissa uusissa jäsenmaissa elinluovutuskorttia ei tunneta lainkaan. Suomellakin on petrattavaa - elinluovutuskortti on vain 17 %:lla suomalaisista.