Ajan­kohtai­sta

"Laaturekisteritoiminta on sijoitus" – Jatkorahoitus järjestyi, mutta vain kahdeksi vuodeksi

Eduskunta myönsi 1,4 miljoonaa euroa kahdelle vuodelle, mutta tarve olisi 3 miljoonaa euroa vuosittain.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Eduskunta on myöntänyt terveydenhuollon kansallisten laaturekisterien kehittämiseen yhteensä 1,4 miljoonaa euroa vuosille 2021–2022.

Asia varmistui 21. joulukuuta, kun eduskunta hyväksyi valtion ensi vuoden budjetin.

Vuonna 2019 voimaan tulleet THL-lain muutokset sekä laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä määrittelevät laaturekisterit osaksi THL:n pysyvää toimintaa ja luovat edellytykset laaturekisterien toiminnalle.

Laitoksen rekisterinpidollisella vastuulla olevat laaturekisterit määritellään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Asetuksen aikataulu on vielä auki.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laaturekisterihankkeen johtaja, ylilääkäri Jonna Salonen toivoo laaturekisterille pysyvää rahoitusta.

– Laaturekisteritoiminta on sijoitus hyviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin ja hoidon laatuun. Laadun parantuminen johtaa parempiin hoitotuloksiin ja näkyy siten myös parempana kustannusvaikuttavuutena, hän sanoo tiedotteessa.

THL:ssä on laskettu, että laaturekisterien rahoituksen pitäisi olla noin kolme miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi tarvitaan ICT-toteutuksen rahoitus.

Tavoitteena laatua ja vaikuttavuutta

THL on kehittänyt mallia terveydenhuollon kansallisia laaturekistereitä varten hankkeessa, joka alkoi helmikuussa 2018 ja päättyy tämän vuoden lopussa.

Lue myös

Hankkeessa on mukana seitsemän tautikohtaista pilottirekisteriä sekä hoitotyösensitiivisen laadun työryhmä ja perusterveydenhuollon laadun seuranta. Tautikohtaisissa piloteissa oli mukana diabetes, eturauhassyöpä, HIV, iskeeminen sydäntauti, psykoosi, reuma ja selkäkirurgia.

Laaturekisterien päätavoite on parantaa hoidon laatua, hoidon vaikuttavuutta ja potilasturvallisuutta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030