Käytännössä lähes kaikille taudin nykyisille lääkehoidoille resistenttejä tuberkuloosikantoja on tavattu jo kaikissa maanosissa, mutta eniten entisen Neuvostoliiton alueella ja Aasiassa. Resistenssin laajenemisen perussyyksi katsotaan tuberkuloosin huono hoito: väärät lääkevalinnat, huonolaatuiset lääkkeet ja potilaiden huono sitoutuminen lääkehoitoon.

Vähintään kahdelle ensi linjan lääkkeelle, isoniatsidille ja rifampisiinille, resistenttien MDR-TB-kantojen (Multidrug Resistant TB) leviäminen 1990-luvulla jälkeen toi tuberkuloosin uudelleen valokeilaan myös teollisuusmaissa. Moniresistenttien tapausten hoitoon tarvittavien toisen linjan lääkkeiden teho on heikompi kuin isoniatsidin ja rifampisiinin, ja lisäksi ne ovat toksisempia ja kalliimpia. Erityisen resistentit XDR-TB-kannat (Extensively Drug Resistant TB) ovat resistenttejä paitsi ensi linjan lääkkeille, myös vähintään kolmelle kuudesta toisen linjan lääkeryhmästä. Latviassa, jossa resistentti tuberkuloosi on ollut erityisen yleinen, 19 % moniresistenteistä kannoista on XDR-TB-kantoja. Yhdysvalloissa osuus on 4 %.

WHO ja CDC julkaisivat viime keväänä selvityksen eri puolilla maailmaa vuosina 2000-2004 lääkeresistenssiepäilyn vuoksi tutkituista 17 690 tuberkuloosibakteerista (MMWR 2006;55:301-5). Niistä 20 % oli MDR-TB-kantoja ja 2 % XDR-TB-kantoja. Väestöpohjainen aineisto oli käytettävissä Etelä-Koreasta, ja siellä MDR-TB-kantoja oli 11 % ja XDR-TB-kantoja 1,7 %.

WHO:n mukaan Etelä-Afrikan Kwazulu-Natalissa 544 HIV-positiivisesta tubipotilaasta 221:llä oli moniresistentti tuberkuloosi, joista 53 osoittautui XDR-kannoiksi. Nämä potilaat kuolivat yhtä lukuun ottamatta 25 päivän kuluessa.

Vielä 50 vuotta sitten tuberkuloosiin ei ollut parantavaa lääkettä. Kun lääkkeet saatiin, basilli iski takaisin. MDR-tuberkuloosi voidaan vielä hoitaa, mutta hoito kestää jopa kaksi vuotta ja sen hinta on usein satakertainen. XDR-tuberkuloosiin ei lääkettä välttämättä löydy lainkaan.