Ajan­kohtai­sta

Lasarus-ilmiö pitäisi ottaa huomioon elvytyssuosituksissa

Elintoimintojen yllättävä palautuminen tuloksettoman elvytyksen jälkeen on harvinaista, mutta mahdollista.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Suomalaistutkimuksessa seurattiin elvytyspotilaiden elintoimintoa normaalia pidempään tuloksettomien elvytysyritysten jälkeen.

Kuusi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana tuloksettomia elvytysyrityksiä oli 840. Näistä viidessä elintoiminnon palautuivat yllättäen kymmenen minuutin seurantajakson aikana. Elintoimintojen palautuminen oli tilapäistä. Kaikki viisi potilasta menehtyivät joko lähiminuuttien tai -tuntien aikana ilman aivotoimintojen palautumista.

Tähän asti tieto tästä niin sanotusta Lasarus-ilmiöstä on perustunut yksittäisiin tapausselostuksiin eikä ilmiön todellinen esiintyvyys ole ollut tiedossa.

Lue myös

Tutkimusryhmän johtaja, HYKS Akuutin ylilääkäri Markku Kuisma toteaa HUS:n tiedotteessa, ettei kansainvälisissä eikä suomalaisissa elvytyssuosituksessa ole huomioitu Lasarus-ilmiön mahdollisuutta. Myöskään Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetus kuoleman toteamisesta ei ota kantaa potilaiden seurantaan tuloksettomien elvytysyritysten jälkeen. Asetuksen mukaan kuolema voidaan todeta, kun hengitys ja verenkierto ovat pysähtyneet, eikä verenkierto hoitotoimenpiteistä huolimatta käynnisty.

Tutkimusryhmä tulee esittämään STM:lle, että asetusta kuoleman toteamisesta päivitettäisiin: Potilasta pitäisi seurata tuloksettoman elvytysyrityksen jälkeen kymmenen minuutin ajan ennen kuoleman toteamista.

Tutkimus on julkaistu Resuscitation-lehdessä.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030