Luottamus terveydenhuollossa (pääkirjoitus SLL 44/2001)
Keskustelu terveydenhuollon tilasta käy vilkkaana ja sitä selvittämään on asetettu korkeimman tason työryhmä. Huolenaiheita on monella taholla. Ne voidaan kiteyttää kysymykseen, pysyykö terveydenhuoltomme tulevaisuudessa koossa vai alkaako se jakaantua itsenäisesti toimiviin erilaisiin osiin, mikä olisi oloissamme uusi tilanne. Rahoituksen riittävyys on pysyvä ongelma. Selvää kuvaa ei ole kuitenkaan siitä, minkälaisesta ja mihin kohdennetusta rahoituksesta on suurin pula ja milloin taas on kysymys rahoituksen järkevästä käytöstä. Tai onko kyse siitä, että tavoitteita ei ole eriytetty riittävän pitkälle, jolloin rahoituspula voi näyttää suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Joka tapauksessa on selvää, että suomalainen terveydenhuolto on kansainvälisesti vertaillen aliresurssoitu. Päivittäinen ongelma työssä jaksamisessa ja vaatimus itsensä ylittämisestä ovat etenkin intensiivisillä päivystysaloilla kaikille kliinikoille tuttu ja kipeä tosiasia, jota ei saa jättää korjaamatta.Jatkuvasti ajankohtainen on myös kysymys etiikasta. Sekin liittyy rahoitukseen, mutta myös kaikkiin muihin keskeisiin asioihin terveydenhuollossa. Haluamme keskustella etiikasta. Emme välttämättä kuitenkaan tiedä, mitä etiikka käytännössä tarkoittaa. Ehkä epäilemme, onko sillä edes oikeata todellisuusarvoa. Vaikka tieteellisen ja teknologisen kehityksen eteneminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme, siihen liittyy ongelmia, kuten hyvin tiedämme. Etenevä kehitys luo uusia mahdollisuuksia ja tuo hoitokeinoja kliinisiin tilanteisiin, joissa aikaisemmin oltiin voimattomia. Samalla kuitenkin terveydenhuollon sisäinen tasapaino muuttuu, ennen kaikkea suhde valikoitujen ja kalliiden hoitokeinojen ja toisaalta väestötasoisten, yksikkötasolla halvempien terveystarpeiden välillä. Ei ole mittaa, joka sopisi sekä väestön tavallisten terveystarpeiden että teknologisesti pitkälle vietyjen, kalliiden hoitotoimenpiteiden tasapuoliseen yhtenäiseen arviointiin. Asia vaatii jatkuvaa työstämistä.
Uuteen suuntaan edetessämme joudumme myös kysymään, vieläkö olemme Hippokrateen valan takana. Onko lääkärin suojeltava elämää kaikissa tilanteissa? Ehdoton enemmistö lääkärikunnasta ajattelee näin, mutta muualla, esimerkiksi Hollannissa tehdyt tästä periaatteesta poikkeavat ratkaisut pakottavat pohtimaan näitä kysymyksiä ja keskustelemaan niistä. On kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että onnistumme pitämään jatkossakin keskustelua yllä, vaikka ongelmista on tulossa entistä monitahoisempia ja inhimillisesti vaikeampia. Emme halua ajautua hämmennykseen, kokonaiskuvan menetykseen, arvonihilismiin ja kyynisyyteen.
Luottamus on aihe, joka on jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle, vaikka sen toimivuus on terveydenhuollossa keskeistä. Luottamusta kollegoiden välillä säätelevät monet asiat. Tärkeätä on, koemmeko olevamme yhteisellä asialla vai kilpailemmeko erikoisaloittain, organisaatioiden rajojen mukaan tai esimerkiksi maakunnallisesti. Rahoituksen ohella kilpailemme tieteellisestä menestyksestä ja arvovallasta. Liittoudummeko toisiamme vastaan uskollisena reunaehdoillemme, joita voivat olla raha, hallinto- ja arvovalta vai säilytämmekö ensisijaisena keskinäisen ja sitä kautta terveydenhuollon sisäisen luottamuksen?
Luottamus potilaan ja lääkärin välillä on yhtä olennaista. Sitäkin säätelevät monet eri tekijät. Avainkysymys on lääkärin uskottavuus kliinisessä roolissaan. Sen säilyminen riippuu tiedoistamme, taidoistamme ja henkilökohtaisesta asennoitumisesta perustehtäväämme. On tilanteita, joissa päädymme pohtimaan myös potilaan luotettavuutta. Siihenkin vaikuttavat yhteiskunnan tila, arvot sekä rahoitus- ja korvausjärjestelmät. Kun lääkärin rooli on muuttuva, on sitä potilaankin rooli.
Luottamuksen ydintä on vaikea määritellä. Luottamus joko on tai sitä ei ole, ainoastaan sen seuraukset näkyvät. Tärkeätä on myös luottamus lääkärikunnan ja terveydenhuollon hallinnon välillä. Se voidaan tiivistää kysymykseen, olemmeko yhteisellä asialla. Vai jakavatko meitä mielipiteet siitä, kumpi on tärkeämpää, terveyden ylläpitäminen vai terveydenhuollon toiminnan taloudellisuus? Moni on valmis arvostelemaan viimeksi mainittua vääränä kysymyksenä. Sitähän se onkin, mutta käytännössä kysymys on kuitenkin todellinen. Palaamme Hippokrateen imperatiiviin: suojele elämää.
Onkin aihetta antaa erityinen arvo sille, että luottamus terveydenhuollon sisällä ja myös luottamus terveydenhuoltoon on säilynyt hyvänä. Sen jatkumiseksi on oltava valmiita tekemään töitä vastakin. Vaikeina aikoina ihmiset lähentyvät toisiaan. Onneksi on helppo todeta pohtiessamme nyt terveydenhuollon tilaa, että emme elä siinä kriisiaikoja, ainakaan vielä. Tämänhetkiset ongelmat ovat kylläkin mittavia ja odottavat ratkaisujaan, mutta nykyiset ongelmamme ovat pääosin seurausta niin kliinisesti, tieteellisesti kuin terveydenhuollon yleisen toimivuuden kannalta hyvin edenneestä kehityksestä.
Mikä siis tukee meitä pitämään huolta tässä tilanteessa myös luottamuksesta?
Kysymys jää retoriseksi, mutta luottamuksen ytimen tavoittelu voi olla jatkuva pyrkimys, joka voi toteutua monissa erilaisissa tilanteissa ja muodoissa terveydenhuollossa, niin kuin sen kyseenalaistuminenkin voi toteutua monella tavalla. Parempi näin kuin jäädä odottamaan, että luottamus terveydenhuollon sisäisenä rakenteena on kadonnut, ja huomata vasta sitten, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys.
JOHANNES LEHTONEN
