Ajan­kohtai­sta

Masennuslääke reboksetiini vastaa lumelääkettä

BMJ:n meta-analyysi teilaa lääkkeen julkaisemattomien tutkimusten pohjalta. Suomalainen Fimea on noteerannut tutkimuksen ja odottaa ohjeita Euroopan tasolta.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/reboksetiini.jpg

Masennuslääke reboksetiini on tehoton ja mahdollisesti haitallinen. Lumelääkkeeseen verrattuna remissiossa ei ole merkittävää eroa, toteaa BMJ:ssa julkaistu tutkimus.

Meta-analyysissä tarkasteltiin 13 kontrolloitua tutkimusta, joista 8 oli julkaisemattomia ja saatiin nyt tuotetta valmistavalta Pfizerilta. Tutkimukset käsittivät kaikkiaan 4 098 potilasta, joista kolme neljäsosaa oli julkaisemattomissa tutkimuksissa.

Tutkijoiden mukaan julkaistu tutkimusnäyttö on harhaista, ja tapaus korostaa tarvetta rekisteröidä ja julkaista kaikki tutkimukset. BMJ käsittelee aihetta myös pääkirjoituksessaan.

Reboksetiinitutkimus on noteerattu Fimeassa, mutta keskus odottaa keskitettyjä ohjeita Euroopan tasolta.

– Tutkimus vaikuttaa varmasti omalta osaltaan lääkeainetta koskevaan arviointiin, Fimean ylilääkäri Heli Tuppurainen toteaa.

Lääke ei ole suosittu

Tuppuraisen mukaan reboksetiinia käytetään Suomessa varsin vähän, joten masennuslääkkeiden määräyskäytäntöihin ei ole luvassa suuria muutoksia. Reboksetiinivalmisteita on vain yksi, eikä se kuulu 10 käytetyimmän masennuslääkkeen joukkoon.

Lääkeaineella on myyntilupa Euroopassa, mutta ei Yhdysvalloissa. Suomessa se tuli markkinoille 1997.

Reboksetiinin teho on jo aiemmin osoittautunut heikommaksi kuin muilla toisen polven masennuslääkkeillä. Tämä käy ilmi muun muassa Lancetin viime vuonna julkaisemasta meta-analyysista.

Miia Soininen
Kuva: panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030