1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Munasarjasyövän tutkimukseen 15 miljoonaa euroa EU-rahoitusta
Ajan­kohtai­sta

Munasarjasyövän tutkimukseen 15 miljoonaa euroa EU-rahoitusta

Helsingin yliopisto, HUS ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ovat mukana kansainvälisessä tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää munasarjasyövän diagnostiikkaa ja hoitoa tekoälyn avulla.

Munasarjasyövän tutkimukseen 15 miljoonaa euroa EU-rahoitusta Kuva 1 / 1 Kuva: Ei tietoa

Munasarjasyövän tutkimukseen sekä diagnostiikan ja hoitojen kehittämiseen on myönnetty yhteensä lähes 15 miljoonan euron EU-rahoitus.

Kansainväliseen, viisi vuotta kestävään DECIDER-tutkimus- ja innovaatiohankkeeseen osallistuu kaikkiaan 14 organisaatiota seitsemästä Euroopan maasta, tiedottavat hanketta koordinoiva Helsingin yliopisto sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Hankkeessa kehitetään diagnostisia työkaluja, joiden avulla voidaan tunnistaa paremmin ja aikaisemmassa vaiheessa potilaat, joille nykyhoidot eivät toimi. Tavoitteena on löytää toimivia lääkeyhdisteitä syöpäkasvaimesta mitatun tiedon perusteella.

Hanke käynnistyy helmikuun aikana.

Potilaat hoidetaan TYKS:ssa

Munasarjasyöpään kuolee Suomessa noin 400 naista vuosittain ja Euroopassa yli 40 000 naista.

Suurinta osaa potilaista hoidetaan leikkauksen lisäksi platinapohjaisilla solunsalpaajilla, mutta näiden hoitojen teho heikkenee hoitosyklien aikana. Niille potilaille, joille kehittyy resistenssi solunsalpaajahoitoihin, on nykyään vain vähän tehokkaita hoitomuotoja.

Lue myös

– Uudet työkalut, joiden ansiosta syöpiä voidaan tulevaisuudessa hoitaa tehokkaammin ja kohdennetummin, vähentävät paitsi inhimillisen kärsimyksen määrää, myös sairaanhoitoon kohdistuvaa kuormaa, sanoo tiedotteessa DECIDER-hankkeen koordinaattori, professori Sampsa Hautaniemi Helsingin yliopistosta.

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala keskittyy hankkeessa molekyyli- ja histopatologiaan. Kaikki hankkeeseen osallistuvat potilaat hoidetaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä.

Kirjoittajat
Suvi Sariola

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Olli Vapalahti: Uudessa virusvariantissa on huolestuttavia piirteitä

Vielä ei voi päätellä, miten hyvin eteläisessä Afrikassa havaittu variantti leviää erilaisissa olosuhteissa.

Tiedepääkirjoitus
Eteisvärinää löytyy, jos sitä haetaan – mutta mikä on terveyshyöty?

Eteisvärinän seulonnan terveyshyödyt ovat vielä osoittamatta, kirjoittavat Mika Lehto ja Juhani Airaksinen.

Kolumni
Tunnustan

Taide selviää kaikesta, jopa somesta, vaikka fiktion voisi jo julistaa kuolleeksi, kirjoittaa Roope Sarvilinna.

Ajassa
THL kehottaa välttämään matkustamista eteläiseen Afrikkaan

Kyseessä on varotoimi uuden koronavirusvariantin varalta.

Tieteessä
Lupaavia lääke-ehdokkaita suolen mikrobiston suojaksi antibiooteilta

Tarkempi analyysi anti­bioottien tehosta suolistobakteereihin on tähän asti puuttunut.

Tieteessä
Hyödyttääkö geenimuutosten seulonta oireettomassa neutropeniassa?

Geenitutkimuksella yritettiin selvittää, onko tila oikeasti harmiton.