Nuoruuden lähde (pääkirjoitus SLL 39/2002)
Viime toukokuussa 50 biogerontologian johtavaa tutkijaa tuotti julkilausumassaan monelle pettymyksen: ikuisen nuoruuden oikeaa lähdettä ei ole vielä näkyvissä, kartat ovat epäselvät, maasto pimeää ja vaikeakulkuista (1). Elimistöön vuosien aikana kertyvä solu- ja molekyyliromu sairastuttaa lopulta tappavasti. Eläintutkimuksista saattaa kuitenkin pilkistää valoa: energiansaannin vähentäminen on parantanut monien eläinlajien terveyttä ja pidentänyt elinikää (1,2,3). Ihminen on kuitenkin aina näissä kokeissa luovuttanut – päivittäistä ravinnonsaantia pitäisi nimittäin vähentää kolmanneksella jopa vuosikymmenten ajaksi. Elinpäivien laatu on aina lopulta maistunut makeammalta kuin niiden määrä (1). Nyt on tulossa avuksi tieto energiarajoituksen biokemiallisista vaikutuksista. Sen perusteella on jo onnistuttu kehittämään yhdisteitä, jotka saavat aikaan saman vaikutuksen kuin ruoan vähentäminen mutta ilman alituista nälän tunnetta (3). Ratkaisun avain on löytynyt solujen energia-aineenvaihduntaa tutkimalla. Keskeiseksi paljastuivat glukoosi ja insuliini (3,4,5). Tutkijat löysivät uudelleen jo vuosikymmeniä aiemmin tutkitun glukoosijohdannaisen, 2-deoksi-D-glukoosin (2DG). Se estää solujen glukoosin käyttöä, mutta samalla myös pienentää veren insuliinipitoisuuksia. Solut siirtyvät osittaiseen paastotilaan. Tämä puolestaan johtaa ainakin kolmeen suotuisaan muutokseen: vapaiden myrkyllisten radikaalien tuotanto heikkenee, insuliinin eritys pienenee, joten insuliinin haitat vähenevät, ja solujen omat korjausmekanismit aktivoituvat (3).Eläinkokeista on saatu jo rohkaisevia tuloksia (3,4,6). Kun rotille annettiin 2DG:a, niiden paastoverensokeritaso laski, veren insuliinipitoisuus pieneni huomattavasti ja rotat laihtuivat huolimatta siitä, ettei niiden ruokahalu muuttunut ja ravinnonotto pysyi jokseenkin ennallaan. Glukoosijohdannainen myös suojaa jyrsijöiden hermostoa myrkkyvaikutuksilta. Valitettavasti 2DG:sta ei kuitenkaan liene lääkkeeksi. Tutkimuksissa nimittäin on paljastunut, että sen terapeuttinen leveys on sangen kapea: osa eläimistä saa siitä vaikeita haittoja käytön pitkittyessä tai annoksen kasvaessa hiukankaan tavanomaista suuremmaksi. Siksi kehitys vie nyt kohti turvallisempia 2DG-analogeja (3). Näistä jodoasetaatti on ainakin hermostoa suojaava. Diabeteslääkkeinä käytetyt insuliiniherkisteet ovat myös ehdokkaina; hypoglykemia saattaa kuitenkin nousta niiden kompastuskiveksi. Kiinnostavia ovat myös yhdisteet, jotka tehostavat rasvan käyttöä energianlähteenä. Tuolloin glukoosia poltettaisiin vähemmän, ja tila vastaisi paastoa. Antioksidantit liittyvät kiinteästi glukoosin ja rasvojen aineenvaihduntaan ja suojaavat teoriassa hapettumishaitoilta; kliinisten antioksidanttitutkimusten tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi (1). Ihmisen maksimaalinen elinikä ei pitene pelkästään sairauksia voittamalla. On arvioitu, että vaikka kaikki ikääntymiseen liittyvät kuolinsyyt saataisiin poistetuksi, ihmisen elämä venyisi vain 15 vuotta (1). Niinpä seuraavan sadan vuoden aikana odotettavissa oleva elinikä tulee jäämään alle 90 vuoteen, jollei vanhenemisen perusilmiöihin opita puuttumaan. Nykykeinoin pystytään ensisijaisesti vähentämään sairauksien vaaratekijöitä (mm. tupakka, alkoholi, lihavuus) tai kohentamaan sairauden vastustuskykyä (mm. ravinto ja liikunta) (7). Mutta – toisin kuin Seneca aikoinaan esitti – vanhuus ei ole parantumaton sairaus. Tuoreen selonteon (1) mukaan vanhenemisen perustutkimuksen tulisi saada sijansa mm. geeniteknologian ja kantasolututkimuksen hankkeissa. Vain uusimman tiedon ja tekniikan avulla ihmisen elinikää pystytään merkittävästi pidentämään. Toisaalta eliniän geneettisen peukaloinnin pelätään sysäävän evoluution sivuraiteelle: valintapaineessa haitallisia mutaatioita ja vaarallisia sairauksia saattaa alkaa esiintyä aiempaa enemmän nuoremmilla (8).
Nuoruuden lähteellä parveilee kuitenkin muitakin. Lähteen ovat vallanneet tieteen kaapuun verhoutuneet markkinamiehet ja jo nyt myydään ”ikää pidentäviä” valmisteita. Elämän eliksiirin katteeton kauppa onkin miljardiluokan bisnestä (1). Vielä voidaan kysyä, onko elämän farmakologinen pidentäminen lääketieteelle edes kunniaksi saatikka tarpeen ja kuolevaisuus vain ihmisen narsismin tappio.
KIRJALLISUUTTA
1 Olshansky SJ, Hayfflick L, Carnes BA. Position statement on human aging. J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2002;57:B292–7 (www.sciam.com/explorations/2002/051302aging/)
2 Weindruch R, Walford RL. Dietary restriction in mice beginning at 1 year of age: effect on life-span and spontaneous cancer incidence. Science 1992;215:1415–8.
3 Lane MA, Ingram DK, Roth GS. The serious search for an anti-aging pill. Sci Am 2002;287:24–9.
4 Roth GS, Ingram DK, Lane MA. Caloric restriction in primates and relevance to humans. Ann NY Acad Sci 2001;928:305–15.
5 Longo VD, Fabrizio P. Regulation of longevitity and stress resistance: a molecular strategy conserved from yeast to humans? Cell Mol Life Sci 2002;59:903–8.
6 Mattson MP, Chan SL, Duan W. Modification of brain aging and neurodegenerative disorders by genes, diet, and behavior. Physiol Rev 2002;82:637–72.
7 Vita AJ, Terry RB, Hubert HB, Fries JF. Aging, health risks, and cumulative disability. N Engl J Med 1998;338:1035–41.
8 Glannon W. Extending the human life span. J Med Philos 2002;27:339–54.
Pekka Leinonen
