Ohjelmatyöstä lisätehoa terveydenhuollon toimintaan? (pääkirjoitus SLL 8/2002)
Kolmessa aiemmassa pääkirjoituksessa, jossa arvioitiin kansallisen terveydenhuoltoprojektin osaprojektien ehdotuksia, ei ole voinut päätyä erikoisen ihastuneisiin kannanottoihin. Poikkeusta ei tee projektin neljäskään väliraportti, jonka tehtävänä oli pohdiskella terveydenhuollon eri toimijoiden työnjakoa ja yhteistyön kehittämistä, hoidon saatavuuden, laadun ja tehokkuuden sekä oikeudenmukaisuuden parantamista. Selvitysmiehet näyttävät kyllä puurtaneen tukiryhmänsä kanssa teeman parissa kovasti – mm. asiantuntijoita on kuultu kunnioitettava määrä – mutta yrityksestä huolimatta työn tulos, eli ehdotukset ongelmakentän kehittämiseksi, jäävät kovin hengettömiksi.Keskeisin ja jossain määrin omaperäinen on työryhmän ehdotus, jonka mukaan kunnissa tulisi aloittaa mittava alueellinen terveyspalvelujen ohjelmatyö. Tuloksia tästä työstä edellytetään saatavan jo vuoden 2003 loppuun mennessä. Ohjelmatyössä tulisi laatia erityisvastuualueittain sairaanhoitopiiri-, terveydenhuoltoalue/piiri- ja kuntatason käsittävä ohjelma, jolla tulisi sovittaa yhteen eri toimijoiden palvelukapasiteetti nykyistä paremmin. Paremmasta yhteensovittamisesta seuraisi hoidon tehostuminen. Selvityshenkilöt ovat varmasti lähtökohtaisesti oikeassa, että vapaaehtoisuuden pohjalta asiassa ei tapahdu mitään. Velvoite on annettava vähintään asetustasoisella määräyksellä, jota ryyditettäisiin valtion maksamalla kehittämishankerahoituksella.
Sinällään kenellekään ei varmasti tuota ongelmia yhtyä selvityshenkilöiden näkemykseen toiminnan eri tasoja koskevan suunnittelun tärkeydestä ja välttämättömyydestä. Tietojärjestelmien kehittäminen on toimeksiannosta seuraava ja itsestään selvä tekninen edellytys suunnittelun uskottavan laadun varmistamiseksi. Järjestelmän toimintaa on voitava välttämättä ohjata, jos rakenteellisilla uudistuksilla halutaan kunnolla hallita terveysmenojen tulevaa käyttäytymistä. Hyviäkin ohjelmia on tunnetusti helppo kirjoitella, mutta niiden toteuttamisen vaikeuksista voisi ainakin selvityshenkilö Silvolalla olettaa olleen arkityöstään kokemusta. Näihin vaikeuksiin ehdotuksen eväät vaikuttavat keveiltä.
Ohjelmissa voidaan varmasti määritellä hyväksyttävät hoitoon pääsyn kriteerit. Sarja 3 vrk, 3 viikkoa, 3 kk tuntuu sinällään käypäseltä. Ostosopimusjärjestelmää voidaan jo tällä hetkellä käyttää ilman uusia ohjelmajulistuksia melko vapaasti palvelujen järjestämisessä. Näidenkin ehdotusten ydin on siinä, miten paljon kunnista löytyy tahtoa ja panoksia hoitotakuun tai palvelusetelien rahoittamiseen.
Raportin sisäinen logiikka pettää ainakin siinä, että toisaalla viestitetään vahvasti sen puolesta, että privaattirahalla pitäisi saada palveluja myös julkisista laitoksista, mutta toisaalla todetaan, että erikoismaksuluokkajärjestelmä tulisi poistaa. Myös nämä selvityshenkilöt palaavat tarjoamaan vanhaa hyvää ideaa kunnallisten palvelujen liikelaitostamisesta, yhtiöittämisestä tai tarvittaessa ulkoistamisesta. Tätä työtä terveydenhuollossa tehdään jo, ja sama koskee kilpailutuksen edistämistä ainakin puheiden tasolla. Myös näissä kysymyksissä uudet, kehitystä konkreettisesti eteenpäin vievät ehdotukset jäävät tässä raportissa tekemättä.
Kolmannessa kehittämislinjauksessaan palveluntuottajien henkilöstöpolitiikasta ja terveydenhuollon johtamisen kehittämisestä selvityshenkilöt eivät esitä mitään maininnan arvoista uutta. Kannusteiden merkityksestä työyhteisön toiminnassa ei voitane olla kuin yhtä mieltä.
Kuten sanottu, yleisvaikutelma terveysprojektin neljännestä osatyöstä jää ennen kaikkea "pliisuksi". Terveydenhuollon kahden tärkeän toimijan, yksityis- ja kolmannen sektorin tehtävien ja aseman määrittelyssä ei tehdä uusia avauksia. Jälkiviisautta harjoittaen voisi todeta, että työn tulos lyötiin kiinni jo toimeksiantoa kirjoitettaessa: parissa kuukaudessa parempaan tuskin pystyy kukaan kuolevainen. Tämän osaprojektin työn loppuniitiksi voi epäillä myös tukiryhmän kokoonpanoa, josta ei löydy montakaan henkilöä, joiden edustamien tahojen voisi olettaa olevan innostunut merkittävistä nykyjärjestelmien muutoksista.
Taito Pekkarinen
