Lääketieteen kandidaatti

Rea Koivula

on ahertanut terveysasemalla, LK

Emma Hokkila

on työskennellyt lastenosastolla. Kesätyö on vahvistanut päätöksentekokykyä ja tuonut rutiinia potilaan kohtaamiseen, kandit arvioivat.

Rea Koivulan kesätyöpaikka on Karkkilan terveysasema. Terveysasemalla on vain yksi seniorilääkäri. Lisäksi aseman miehitykseen kuuluu eurolääkäri, vuodeosaston kandi, vaihtuvia keikkalääkäreitä ja kaksi kertaa viikossa käyvä sisätautilääkäri. Syksyllä kuudennen vuoden Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aloittava Koivula on tuonut tuoretta verta lääkäripulasta kärsivään kuntaan.

Potilaat ovat olleet iloisia vähän pysyvämmästä lääkärisuhteesta - vaikka Koivulan pesti on vain kahden ja puolen kuukauden mittainen. Sekin on pitkä aika keikkalääkäreiden sitoumuksiin verrattuna.

Potilaat ja työkaverit ovat suhtautuneet aloittelevaan lääkäriin hyvin.

- Kerran potilas oli tosin sanonut hoitajalle, että lääkärinä oli prinsessa. Silloin mietin, että minuako se tosiaan tarkoitti ja mitä olin mahtanut vastaanotolla tehdä, Koivula nauraa.

"Paljon olen kysellyt"

Kandille on tärkeää, että apu on lähellä.

- Minulle on vastattu aina kun olen kysynyt ja paljon olenkin kysellyt, Koivula pohtii.

- Varmistelen mieluummin kuin teen virheitä.

Koivula kertoo, että suhteellisen rauhallisina päivinä, kun yhden potilaan asiat saa kerralla loppuun, eikä työpäiväkään veny liikaa, työ on mukavaa.

- Pahinta on, jos aikataulu on niin myöhässä, että iltapäivällä pitää kirjoittaa aamupäivän potilaiden tekstejä ja lähetteitä jälkikäteen.

Kiireisten päivien vastapainoksi mieleen on jäänyt myös onnistumisia.

- Tyydyttävintä on ollut löytää vaivan syyn silloinkin, kun se ei ole aivan ilmeinen. Kun on huomannut tutkia oikean asian ja saanut potilaan ajoissa hoitoon.

Valppaana yössä

Emma Hokkila vietti kesänsä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Tampereen yliopistossa kohta viidettä vuottaan opiskeleva Hokkila halusi nimenomaan lastenosastolle.

- Tosin ei valinnanvaraakaan niin paljon ollut. Olen suorittanut naistentaudit, lastentaudit ja korvataudit, joten joku niistä piti valita.

Hokkila viihtyi lastenosastolla.

- Lapset ovat välittömiä ja puhuvat totta.

Huolestuneet vanhemmat saattoivat joskus olla kiukkuisia ja purkaa sitä lääkäriin.

- Se on ymmärrettävää, mutta kyllä siitä paha mieli tulee, Hokkila pohtii.

Työhön kuului myös yöpäivystyksiä. Lastenosastolla ei tarvinnut päivystää paikan päällä.

- Kun yöllä soitettiin, sitä oli valppaampi, koska päätökset olivat enemmän omalla vastuulla.

Päivisin seinän takana oli aina joku, jolta voi kysyä neuvoa, mutta yöllä takapäivystäjän kutsumiseen oli korkeampi kynnys.

- Se oli ihan hyväkin, opin luottamaan omiin kykyihini, Hokkila arvioi.

Hokkilan mielestä takapäivystys toimi hyvin. Päivystäjä tuli kymmenessä minuutissa sen kerran, kun hänet jouduttiin paikanpäälle kutsumaan.

- Tykkäsin päivystämisestä. Tuntui, että siinä sai kosketuksen oikeaan lääkärinarkeen.

Oliko neuvoja ja apua helppo saada?

- Aluksi ehkä mietin, miten paljon seniorilääkäriltä kehtaa kysyä. Mutta minusta tuntui, että olisi ollut omituisempaa, jos en olisi kysellyt. Eihän neljän opiskeluvuoden jälkeen kaikkea voi tietää.

Kandien kesätöistä tässä lehdessä myös sivuilla 2488-91.