Elinsiirtojen suurin ongelma on edelleen krooninen pula luovuttajista. Uusi kudoslaki ei ole vielä helpottanut tilannetta, ja elävien luovuttajien tarve näyttää kasvavan myös Suomessa.

Tällä hetkellä munuaisjonossa odottaa lähes 400 potilasta. Suurin osa heistä saa munuaissiirteen aivokuolleelta luovuttajalta. Luovuttajien määrä on kasvanut, mutta se ei riitä tyydyttämään siirtomunuaisten tarvetta. Suomessa tehdään noin 170 munuaisensiirtoa vuodessa.

Nyt vasta viritellään keskustelua siitä, miten elävien luovuttajien määrää voisi lisätä.

Muissa Pohjoismaissa käytetään elävien luovuttajien munuaissiirteitä huomattavasti enemmän. Tanskassa tilastoitiin vuonna 2010 yhteensä 102 munuaisensiirtoa elävältä luovuttajalta, Ruotsissa 168, Norjassa 83 ja Suomessa 11.

Tulokset ovat huippuluokkaa

Vuosi sitten uudistetun elinsiirtoja koskevan lain tavoitteena on lisätä elinsiirtoja kuolleilta luovuttajilta. Uuden kudoslain mukaan oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovuttamiseen, jos ei tiedetä hänen sitä elinaikanaan kieltäneen. Omaiset eivät voi enää kieltää luovutusta omaan tahtoonsa vedoten.

Luovuttajan ja vastaanottajan kohtaaminen on kuitenkin monimutkainen ilmiö, tietää kokenut elinsiirtolääkäri, erikoislääkäri Lauri Kyllönen HYKS:n transplantaatio- ja maksakirurgian klinikasta. Sinne on keskitetty kaikki Suomen elinsiirrot. Luovuttajasairaaloita on 22.

- Elinsiirron tärkein kriteeri on kudossopivuus. Tästä emme ole tinkineet, ja munuaisensiirtojen tulokset Suomessa ovat kansainvälisesti huippuluokkaa. Hyvän kudossopivuuden ansiosta käytämme vähemmän immunosuppressiota kuin muissa maissa, mikä myös vaikuttaa hyvään ennusteeseen.

Uusi munuainen säilyy toimivana keskimäärin yli 20 vuotta. Näin moni potilas selviää loppuelämänsä yhdellä siirrännäisellä. Tärkein yksittäinen syy siirteiden menetyksiin on potilaan kuoleminen muihin tauteihin.

Hyötyjä ja riskejä on punnittava

Elävien luovuttajien käytön hyödyt liittyvät muun muassa kudossopivuuteen. Kyllösen mukaan elävien luovuttajien piirin suurella laajentamisella on kuitenkin riskinsä. Jos kudossopivuudesta tingitään, joudutaan käyttämään kovaa hyljinnänestolääkitystä. Jatkuvalla lääkityksellä on muutenkin haittansa. Se lisää sydän- ja verisuonitautien sekä syövän riskiä. Lisäksi isoon leikkaukseen liittyy aina omat riskinsä luovuttajalle.

Munuaisenluovutuksen mahdollisista haitoista elävälle luovuttajalle on vähän tietoa.

Myös tuloksia on arvioitava: naapurimaissa eläviltä luovuttajilta tehtyjen siirtojen tulokset eivät ole kuolleilta luovuttajilta Suomessa tehtyjen siirtojen tuloksia parempia.

- Elävien luovuttajien määrää voi lisätä maltillisesti, mutta emme halua tietoisesti lisätä riskejä.

Kanadassa on käytössä luovuttajien vaihtojärjestelmä. Siinä veriryhmältään tai kudossopivuudeltaan keskenään yhteen sopimattomat, mutta luovuttajiksi halukkaat henkilöt ilmoittautuvat rekisteriin, josta heille etsitään sopiva pari. "Vaihtokaupoissa" on tehty tähän mennessä noin 60 munuaisensiirtoa.

Suomessa luovuttajasairaalat ovat itse selvittäneet nykyistä kuolleiden elinluovuttajien käyttöön liittyvää tilannetta. Donor Action -tulosten mukaan prosessi etenee sopivan luovuttajan löydyttyä luovutukseen nopeasti, mutta suuri määrä luovuttajia jää havaitsematta.

Kuopion ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa toiminta on järjestetty poikkeuksellisen hyvin. Työn tulokset näkyvät luovuttajamäärissä, jotka ovat väestöpohjaan nähden Suomen parhaimpia.

Henkilökunnan sitoutuminen ratkaisee

KYS:ssa munuaisen luovuttajiksi sopivia potilaita on tunnistettu paljon, enimmillään 20 potilasta vuodessa.

- Henkilökunnan sitoutuminen on yksi onnistumisen edellytyksistä. Meillä on hyvä ryhmä ja vastuuhoitaja, joka pitää asiaa esillä. Teemme myös kiinteää yhteistyötä neurokirurgien kanssa ja olemme aktiivisesti yhteydessä transplantaatiokeskukseen, kertoo teho-osaston apulaisylilääkäri

Ilkka Parviainen

.

Hyvät tulokset edellyttävät intoa, mutta myös sisäistä koulutusta ja ohjeiden päivitystä.

- Kudoslain vaikutukset eivät vielä näy. Ehkä tämä kertoo enemmänkin siitä, että omaiset eivät ole aikaisemminkaan merkittävässä määrin kieltäneet luovutusta. Nyt heidän ei tarvitse kantaa vaikeassa tilanteessa vastuuta siitä, mitä heidän läheisensä elimille tehdään. Omaisten kanssa on aina edettävä hyvin hienotunteisesti.

Aikaa aivokuoleman toteamisesta elinten irrottamiseen on noin vuorokausi. Sen ajan verenkierto pitää elimet siirtokelpoisina. Sinä aikana kuunnellaan surevia omaisia, tehdään tarvittavat ylläpitävät valmistelut elinten irrottamista varten ja otetaan yhteys HYKS:n elinsiirtoryhmään.

Lääkärit kaipaavat koordinaatiota

Elinsiirtotoiminnassa mukana olevat lääkärit toivovat Norjan kaltaista järjestelmää, jossa toiminta on keskitetty valtakunnallisesti ja sairaaloissa on nimetty vastuuhenkilöt.

Yksi luovuttajamäärään vaikuttava trendi on Kyllösen ja Parviaisen mukaan jo nähtävissä: yhä useampi vaikean aivovamman saanut jää tehokkaiden hoitojen ansiosta henkiin.

Suomessa keskimääräinen odotusaika munuaisensiirtoleikkaukseen on yksi vuosi. Se on lyhyempi kuin muualla. Myös munuaisensiirron ennuste on erinomainen.

- Tämä on kuin synnytysosasto, josta ihminen lähtee kotiin uuden elämän kanssa, Lauri Kyllönen sanoo.

Aikataulu ja resurssit huolestuttavat

Osastonylilääkäri Kaija Salmela HYKS:n transplantaatio- ja maksakirurgian klinikasta on kollegoidensa kanssa huolissaan elinsiirtodirektiivin aikataulusta.

Ihmiselinten laatua ja turvallisuutta säätelevä EU:n elinsiirtodirektiivi tulee voimaan elokuussa 2012. Suomella on enää noin seitsemän kuukautta aikaa harmonisoida direktiivin vaatimukset osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Direktiivin odotetaan osaltaan parantavan potentiaalisten elinluovuttajien tunnistamista sairaaloissa. Luovutusten määrän lisäämiseksi tarvitaan asiantuntijoiden mukaan myös valtakunnallinen elinsiirto-ohjelma.

- Nyt toiminnan kehittäminen jää liiaksi muutamien aktiivisten lääkäreiden harteille. Luovuttajasairaaloissa pitää olla nimetyt vastuuhenkilöt, jotka edistävät aktiivisesti elinluovutustoimintaa. Tällä hetkellä lääkärit hoitavat sitä useimmissa sairaaloissa oman toimen ohella. Tällöin ei edes anneta käytännössä mahdollisuutta tunnistaa kaikkia potentiaalisia luovuttajia, Salmela toteaa.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan, että esitysluonnos laista pyritään saamaan hallitukselle kevään aikana.

- Alustavasti on keskusteltu, että direktiivin edellyttämät muutokset tehtäisiin voimassaolevaan kudoslakiin. Toinen vaihtoehto olisi valmistella oma elinlaki. Suomessa ongelmana on enemmänkin se, että emme hyödynnä maksimaalisesti kaikkia luovutukseen sopivia elimiä. STM:n tiedossa ei ole varsinaisia laatu- tai turvallisuusongelmia, hallitussihteeri Kirsi Ruuhonen muistuttaa.

Elinsiirtodirektiivi ei johda Euroopan sisäisiin elinsiirtojonoihin. Kaikissa maissa on pulaa siirtoelimistä, ja tämänkin direktiivin jälkeen maat saavat pitää omat elimensä.

Munuainen oli lahja ystävälle

Tiedelehti British Medical Journalin toimittaja Annabel Ferriman luovutti viisi vuotta sitten munuaisen Raylle, jolla on polykystinen munuaistauti.

- Halusin auttaa ystävääni. Tiesin, että ilman toista munuaista voi elää varsin hyvin ja että mahdollinen leikkauksenjälkeinen verenvuoto tai infektio voidaan hoitaa tehokkaasti. Suurin pelkoni oli, että saan nukutuksessa aivovamman ja joudun loppuiäkseni pyörätuoliin perheeni hoidettavaksi. Pohdin luovutusta perusteellisesti lääkärimieheni ja lasteni kanssa, joista toinen on lääkäri. He tukivat päätöstäni. En ehkä kuitenkaan luovuttaisi munuaista tuntemattomalle, sillä tämä on eri asia kuin verenluovutus.

Luovutusprosessi oli opettavainen matka.

- Britannian hieno kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS osoittautui välillä toivottoman hitaaksi ja kömpelöksi. Jouduin odottamaan 16 kuukautta, ennen kuin kaikki tarpeelliset tutkimukset saatiin tehtyä. Prosessia venytti sekin, että tutkimuksia ja terveydentilaani koskevat muistiinpanot katosivat järjestelmästä ja jouduin käymään yksityiskohtaisesti terveyshistoriani uudelleen läpi. Oli myös rasittavaa istua odottamassa tuntikausia lääkäreitä, joiden piti kertoa kuvantamistutkimusten tuloksista.

Ferriman tunnetaan Britanniassa nyt myös hyväntekeväisyyskampanjasta.

Give a Kidney - One's Enough -kampanjan (www.giveakidney.org) verkkosivuilla kävi ensimmäisten viikkojen aikana yli 2 000 kävijää. Kampanjaa edeltänyt kyselytutkimus paljasti, että vastaajista 75 % oli valmis luovuttamaan munuaisen sukulaiselle, 31 % ystävälle ja 8 % tuntemattomalle vastaanottajalle. Jos prosentti briteistä luovuttaisi munuaisensa, jonossa odottavat 6 500 henkilöä saisivat uuden elämän.

- Ray voi hyvin luovuttamani munuaisen kanssa ja minä tulen toimeen yhdellä. Olen iloinen, että läheiset ystävämme Ray ja Denis ovat voineet toteuttaa eläkehaaveensa matkustelusta ja kaukana asuvien sukulaisten tapaamisesta. Se ei olisi mahdollista, jos Ray olisi dialyysissä.