Ajan­kohtai­sta

Onko päihdepotilas inhottava, aggressiivinen ja arvaamaton?

Terveydenhuollon ammattilaisen mielikuva päihdepotilaasta on karu, kirjoittaa Harri Seppälä työnantajansa blogissa.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Inhottava, aggressiivinen, arvaamaton, vaativa, haiseva, ärsyttävä, toivoton. Terveydenhuollon ammattilaisen sielun silmien eteen piirtyvä ensimmäinen mielikuva päihdepotilaasta on karu.

Näin kirjoittaa päihdepalveluiden vastuulääkäri Harri Seppälä Attendon blogissa.

Seppälä on viime vuosien aikana kysynyt mielikuvia päihdepotilaista monilta erilaisilta sote-sektorin työntekijäryhmiltä useilla eri paikkakunnilla, ja lopputulos on lähes aina samankaltainen.

Seppälä toteaa, että päihdepotilaiden joukkoon mahtuu hyvin monenlaisia ihmisiä.

– Perusterveydenhuolto on terveydenhuoltosysteemimme selkäranka. Sen pitäisi olla sitä myös päihdehoidon suhteen. Päihteisiin, niiden kanssa ongelmissa oleviin ihmisiin ja päihdehoitoon vaikuttaa kuitenkin yhä liittyvän siksi paljon mystiikkaa, että terveysasemien lääkärit ja hoitajat vierastavat päihdepotilaita, Seppälä kirjoittaa.

Seppälän mukaan päihteiden ongelmakäyttö on niin mittava kansanterveydellinen ja -taloudellinen asia, että sen käsittelyyn tarvitaan koko sote-koneisto.

Lue myös

Hän muistuttaa, että ammattilaisten itselleen asettamat tavoitteet päihdepotilaan hoidossa pitää säätää realistiselle tasolle. Potilaiden ongelmat ovat usein moniulotteisia ja pitkään jatkuneita, mutta potilaat eivät ole toivottomia.

– Haluaisin rohkaista perusterveydenhuollon lääkäreitä ja hoitajia käymään rohkeasti päihdepotilaiden tai siis tosiasiallisesti heidän asioidensa kimppuun. Te olette taitavia ammattilaisia ja voitte hyvillä mielin uskoa omaan osaamiseenne, hän kirjoittaa.

Kuva: Sami Perttilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030