Pääkirjoitus 27-29B: Miksi lääkärilakko jatkuu edelleen?
Lääkäriliitto jätti lakkovaroituksensa 1.2.2001 hylättyään Kunnallisen työmarkkinalaitoksen TUPO-linjan mukaisen tarjouksen. Kuntatyönantaja vei lakkovaroituksen virkariitalautakunnan käsittelyyn, jonka vuoksi lakon alkaminen siirtyi kaksi viikkoa. Valtakunnansovittelijan vaatimuksesta lakkoa siirrettiin vielä viikolla, joten työtaistelu alkoi vasta 12. maaliskuuta. Ennen lakon alkua oli siis reilut viisi viikkoa aikaa käydä sovintoneuvotteluja työtaistelun välttämiseksi. Mitään osapuolten välisiä neuvotteluja käyty ei kuitenkaan käyty, eikä myöskään hitaasti käynnistynyt sovittelu tuonut mitään uusia ideoita työtaistelun välttämiseksi.Koko kevään ajan käytiin sitten valtakunnansovittelijan johdolla keskusteluja, joissa Lääkäriliitto vastuullisesti pyrki hakemaan ratkaisuja sopimusriitaan, tuoden esille kompromissivalmiuttaan ja -haluaan ja tullen myös sopimuksen kustannusraamissa vastaan – toisin kuin KT. Tämänkaltaisessa asetelmassa sovittelu ei luonnollisestikaan edistynyt, KT:n jähmetyttyä puolustamaan TUPO-linjaa.
Koko lakon ajan Lääkäriliitto on tuonut esille lakon haitallisia vaikutuksia terveydenhuoltojärjestelmälle, kuntien ja kuntayhtymien taloudelle ja yksittäisille potilaille. Tätä puhetta ei kuitenkaan ole tahdottu kuunnella: tyypillinen kommentti julkisuudessa on ollut lakon pitkittyminen sen vuoksi, että se joko ei vaikuta tai se ei ainakaan aiheuta taloudellisia ongelmia millekään osapuolelle. On puhuttu operettilakosta, ja on jopa kiistetty työtaistelussamme olevan ollenkaan kysymys lakosta. On syyllistetty lakkoilevia lääkäreitä yksityissektorilla toimimisesta, suostumisesta pitämään vuosilomiaan normaalina vuosiloma-aikana paikallisen työnantajan näin toivoessa ja jopa suojelutyön tekemisestä.
Vasta juhannuksen seutuun havahtui julkisuus äkkiä huomaamaan, että lakon aiheuttama terveyspalvelujen tuotannon hidastuminen onkin haitallista tai jopa vaarallista. Tuolloin nostettiin esille HUS:n avosydänkirurgian jonon paisuminen lakon aiheuttamana ongelmana. Asia sinällään oli ollut tiedossa jo pitempään ja olisi ollut ennakoitavissa jo lakkovaroituksen antamisen yhteydessä. Lisäksi korkeintaan puolet esiin nostetusta jono-ongelmasta, saamiemme asiantuntija-arvioiden mukaan, johtui lakosta. Loppu oli seurausta työnantajan omista toimenpiteistä. Ja kaiken huipuksi – vastaava jonotilanne kolmisen vuotta aiemmin ei nostattanut mitään intohimoja julkisuudessa. Lakoilla on ihmeellinen vaikutus!
Edellä mainitusta yksittäisestä tapahtumasta käynnistyi kuohunta, jossa haettiin syylliseksi lomaansa viettävää valtakunnansovittelijaa ja lomaileviksi väitettyjä työriidan osapuolia. Lusikkansa soppaan pistivät myös kansanedustajat ja ministerit – olisiko kesän muuten uutisköyhällä ajalla ollut merkityksensä? Lopputulemana joka tapauksessa oli, että Lääkäriliiton ja KT:n edustajien välillä käydyn neuvottelun jälkeen Kunnallinen työmarkkinalaitos päätti viedä työriidan uudelleen virkariitalautakunnan käsittelyyn – sen sijaan, että olisi pyrkinyt lakon todelliseen ratkaisuun liikkumalla lukkiutuneissa asenteissaan. Lääkäriliiton näkemyksen mukaan kyseessä oli ensisijaisesti poliittinen manööveri. Mitään todellista uutta ei tuossa vaiheessa jo lähes 19 viikkoa kestäneessä lakossa ollut tullut esille.
KT:n pyrkimys käyttää virkariitalautakuntaa omien painostustoimiensa välikappaleena kuitenkin epäonnistui: virkariitalautakunta pysytti helmikuisen päätöksensä ennallaan ainoastaan tarkentaen sitä parin lausuman osalta. Ehkäpä virkariitalautakunnan ratkaisu omalta osaltaan johti siihen, että valtakunnansovittelija samana päivänä teki yllätysvedon. Hän esitti, ensimmäistä kertaa virkaehtosopimusjärjestelmän historian aikana, koko riidan ratkaisemista välimiesmenettelyä muistuttavan järjestelmän kautta. Suostumalla ehdotukseen Lääkäriliitto olisi lopettanut laillisen painostuskeinonsa ja siirtänyt päätösvaltansa epämääräiselle sovitteluelimelle, jonka ratkaisun ajankohdasta – sisällöstä puhumattakaan – ei päätöshetkellä olisi ollut mitään tiedossa.
Suhtautuminen valtakunnansovittelijan esitykseen oli kahtalainen. Poliittinen ja työmarkkinapoliittinen eliitti, kuten myös tiedotusvälineet, näkivät ainoana mahdollisena vaihtoehtona Lääkäriliiton suostumisen tehtyyn esitykseen. Sitä vastoin Lääkäriliiton omat jäsenet olivat esityksestä hämmästyneitä ja tuohtuneita. Sadat spontaanit mielenilmaisut täyttivät keskustelutaulujen sivut. Vastaukset vaihtelivat yhden sanan ”EI”-vastauksesta pidempiin, perusteltuihin kielteisiin kommentteihin. Myönteistä suhtautumista liiton nettisivuilta oli tyhjä hakea.
Periaatteessa Lääkäriliiton hallituksen ja valtuuskunnan päätöksenteon olisi luullut olevan helppoa – selkeä EI yllättävälle, painostustoimenpiteeksi mielletylle esitykselle, jäsenistön tunnelmien mukaan. Mutta huolimatta työtaistelunkin aikana esitetyistä väitteistä päättäjiemme kokemattomuudesta Lääkäriliiton päätöksentekijät osoittivat sekä aitoa kompromissihalua että innovatiivista ajattelua muotoillessaan vastauksensa valtakunnansovittelijalle siten, että liiton valmiudet ja halu todellisen yhteisymmärryksen hakemiseen tulivat esille, ilman että liitolle kuuluvaa päätösvaltaa jäsenistön kannalta keskeisistä kysymyksistä olisi hetkeäkään ajateltu luovuttaa kenellekään muulle.
Kuten toisaalla tässä lehdessä on kerrottu, Lääkäriliiton esitys, valtakunnansovittelijan ja kuntatyönantajan sen hyväksyttyä, merkitsee jo reilut neljä kuukautta jatkuneen lääkärilakon keskeyttämistä kolmeksi viikoksi. Tuona aikana odotamme asetettavan sovittelulautakunnan pystyvän laatimaan sellaisen sovintoesityksen, jonka Lääkäriliiton valtuuskunta kykenee hyväksymään 10.8. olevassa kokouksessaan. Jos näin käy, historiallisen pitkä lääkärilakko loppuu jo ennen elokuun puoliväliä.
Jos sovintoesitystä ei saada aikaan tai esitetty ratkaisu ei riittävästi vastaa liiton tavoitteita, lääkärilakko jatkuu edelleen – joko ennallaan, lakon rajoja tiukentaen tai jopa lakkoa laajentaen.
Heikki Pärnänen
lakkopäällikkö
