Pääkirjoitus (SLL 13/2001): Mitä diabetes maksaa?
Diabetesta voidaan perustellusti pitää kansanterveydellisesti merkittävänä sairautena. Tyypin 1 diabeteksen insidenssi on edelleen Suomessa maailman suurin ja tyypin 2 yleisyys on hyvää länsimaista tasoa. Kummankin diabetestyypin yleisyys on suomalaisilla tukevassa kasvussa. Vaikka diabetesta pidetään maailmanlaajuisestikin keskeisenä kansanterveyden kuormittajana, siitä koituvien kustannusten määrää on selvitetty vain muutamissa tutkimuksissa, ja Suomessa analytiikka on vasta alkamassa. Kliinisessä työssä ahertavien kollegojen on usein hankala ulottaa ajatteluaan palveluiden kustannuskysymyksiin, mutta viimeistään läpieletty lama on tuonut myös kustannustietouden oleelliseksi kokonaistoiminnan komponentiksi lähes jokaiselle.Tässä numerossa julkaistaan yhteenveto laajasta suomalaisesta tutkimuksesta, jossa on selvitetty yksityiskohtaisesti Helsingissä asuvien diabeetikkojen ja heidän verrokkiensa terveyspalvelujen käyttöä ja hoidon kustannuksia vuoden ajalta. Tutkimuksen tekijä, LT Tero Kangas, on jo väitöskirjassaan käsitellyt aihetta, mutta vasta tämä tutkimus luo kokonaisvaltaisen kuvan niin tyypin 1 kuin tyypin 2 diabetesta sairastavien hoitokäytännöistä ja erityisesti hoidon kustannuksista. Tulosten mukaan vuonna 1997 diabeteksen hoidosta koituneet kustannukset olivat yhteensä noin 580 miljoonaa markkaa, joka vastaa Helsingin kaupungin terveydenhuollon budjetista 12–17 %:n osuutta laskuperusteista riippuen. Tyypin 1 diabetesta sairastavien suorat hoitokustannukset olivat noin nelinkertaiset ja tyypin 2 diabetesta sairastavien yli kaksinkertaiset samanikäisiin verrokkeihin nähden. Selvästi merkittävin kustannuserä koitui diabetekseen liittyvien komplikaatioiden hoidosta. Vain kolmanneksella diabeetikoista oli komplikaatioita, mutta niiden hoitamiseen kului 90 % diabeteksen aiheuttamista lisäkustannuksista.
Tutkimuksessa käsitellään yksinomaan diabeetikoiden suoria hoitokustannuksia. Siinä ei käsitellä diabeteksesta aiheutuvia epäsuoria kustannuksia kuten sairaudesta johtuvia työstä poissaoloja, työkyvyttömyyttä ja ennenaikaista kuolleisuutta. Muualla tehtyjen tutkimusten perusteella tiedetään, että näiden epäsuorien kustannusten määrä on jokseenkin yhtä suuri kuin suorien hoitokustannusten. Vaikka kyseessä ei siis ole diabeteksen kokonaiskustannusten selvitys, on tutkimus jo aineistonsa johdosta poikkeuksellisen kattava ja yksityiskohtainen hoidon kustannusanalyysi. Kustannustietojen laskeminen diabetestyypeittäin on tutkimuksen erityisansio, johon varsin harva aiempi tutkimus on yltänyt. Tekijän sinnikkään pioneerityön tuloksia voidaan hyvin käyttää pohjana, kun arvioidaan diabeteksesta aiheutuvia kustannuksia koko suomalaiselle terveydenhuollolle. Tekijän mukaan diabeetikoiden yli 5 miljardin hoitokustannukset muodostavat keskimäärin 12 % koko maan terveydenhuoltomenoista. Tutkimuksen sanoma on selvä. Diabeteksen aiheuttamat lisäkustannukset ovat niin suuret, että kaikkien osapuolten kannalta tuloksekkainta olisi välttää sairastumasta diabetekseen tai sairauden puhjettua olisi estettävä komplikaatioiden ilmeneminen. Tyypin 1 diabeteksen osalta sairastumisen ehkäisytavoitteeseen pääseminen on kovin etäistä, vaikka vireillä onkin useita preventiotutkimuksia.
Tyypin 2 diabeteksen osalta ponnistelu kohti ehkäisyä on selvästi realistisempaa. Fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja lihavuuden välttäminen ovat tyypin 2 ehkäisijäkaksikko, joiden teho on osoittautunut ylivoimaisen tehokkaaksi mm. äskettäin päättyneessä suomalaisessa preventiotutkimuksessa. Diabeteksen puhjettua kaikki toimenpiteet tulee suunnata komplikaatioiden estämiseen. Tähän ei riitä optimaaliseen glukoositasapainoon pyrkiminen, vaan ehkäisyn tulee kattaa kokonaisvaltaisesti koko valtimosairauksien vaaratekijöiden vähentämisen kirjo ja komplikaatioiden varhaismerkkien herkkä havaitseminen. Näihin tavoitteisiin nojaakin viime vuonna käynnistetty kunnianhimoinen kansallinen diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma (DEHKO). Kustannus-hyötyajattelun kannalta diabeteksessa niin primaari- kuin sekundaariehkäisyyn käytetyt voimavarat tuottavat moninkertaisen hyödyn hoidon kustannuksiin verrattuna.
Antti Reunanen
