Lehti 25: Ajan­kohtai­sta 25/2011 vsk 66 s. 2080 - 2082

Päiväkirjan lehdiltä näkyy tahto

Kun Sirkku Jyrkkiö ryhtyi lukemaan kauan unohduksissa olleita tyttöaikojensa päiväkirjoja, hän sekä nauroi ja että itki. Nuori Sirkku ei sallinut itselleen haaveilua, vaan on päättänyt tehdä töitä ja pärjätä.

Liisa Koivula

Syöpätautien dosentti

Sirkku Jyrkkiö

selailee vieläkin hieman hämillään ja liikuttuneena suurta vihkoa, jonka sivut on kirjoitettu täyteen. Kanteen on taiteiltu vuosiluvut 1979-1980. Vihko on yksi monista, tämä sattuu olemaan Sirkun abivuodelta.

- Kummallista, kuinka tätä lukemalla on helppo palata tunnetasolla siihen aikaan, sanoo Sirkku nyt, yli 30 vuotta myöhemmin.

- Muistin, että nuoruus ja eritoten abivuosi olivat hyvin ahdistavaa aikaa, mutta ei. Olen itse asiassa ollut hyvin tarmokas ja touhukas nuori nainen, ja itseltäni olen vaatinut paljon. Samalla kaikesta näkyy kuitenkin yksinäisyys.

Seitsemäntoistavuotias Sirkku on koulussa kympin tyttö ja tuleva kuuden laudaturin ylioppilas. Hän käy teatterissa ja klassisen musiikin konserteissa, mutta diskossa hän tuntee olonsa vieraaksi. Puritaani ei eksy romanttisiin päiväuniin, ja jos niin käy, hän soimaa itseään. Ystävättäret löytävät poikaystäviä ja Sirkusta parien lääppiminen on - no, kiusallista.

Pois ja eteenpäin

Yhden asian päiväkirjan kirjoittaja tietää varmasti: on päästävä pois ympäristöstä, jossa on kasvanut ja kehittynyt.

Vaikka ei hän mistään syrjäkylältä ole, vaan asuu Turussa ja on vanhempiensa ainoa lapsi. Mutta koti on vaatimaton, suvussa ei ole akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Sirkulla ei ole lähellään ketään, jonka kanssa voisi rakentaa hahmoa kunnianhimoisille, mutta perin hapuileville ajatuksilleen tulevaisuudesta. Hän pohtii diplomi-insinöörin ammattia, mutta myös lääkäriksi kouluttautuminen oli käynyt mielessä. "Sinusta tulisi hyvä lääkäri" hän on kirjannut voitonriemuisesti luokkatoverinsa lausahduksen päiväkirjaan.

- Kotona lähinnä kauhisteltiin suunnitelmiani, eikä kavereissakaan ollut ketään, joka olisi suuntaamassa akateemiselle uralle. Olisin näköjään kovasti kaivannut jotakuta kokenutta ihmistä sanomaan, että hei haloo, siitä vaan, ei sulla ole mitään hätää! Että kannattaa ponnistella oman tulevaisuutensa eteen.

Velvollisuus kutsuu

Kansainvälistä tilannetta abiturientti seuraa tarkasti ja pelkää. Maailmantuskan välissä hän ehtii myös kyllästymään itseensä, vanhempiinsa ja ikuiseen pänttäämiseen. Välillä hän on lyömässä hanskoja tiskiin, välillä hän julistaa, että minun on täytettävä rakkauden velvollisuuteni. Sillä hän tarkoittaa muiden auttamista, oman osan tekemistä elämässä.

- Jo tuolloin näen, kuinka ajattelen että se on itsestä kiinni, ja ihmisen pitää ansaita työn kautta olemassaolonsa oikeutus. Se on piirre, joka on seurannut minua läpi elämän. Olen työssänikin sortunut ajattelemaan, että vielä tämän ja tämän kun opiskelen ja opin, niin sitten minä osaan tämän homman. Nykyään jo tiedän, että kaikkien osaamisella on rajat.

Mutta kyllä nuori Sirkku ihastuukin. Hän on päässyt käymään Ahvenanmaalla, ja meri sekä saaristo tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen: me tapaamme vielä meri, hän kirjoittaa.

- Meillä on saarimökki ja nykyisen mieheni kanssa harrastamme purjehdusta eli haave merestä on toteutunut.

Vuorossa elämän läksyt

Sirkku lähti lukion jälkeen lukemaan lääketiedettä, vaikka hänellä ei ollut tarkkaan kuvaa lääkärin ammatista. Hänen tärkein motiivinsa valintaan oli halu olla avuksi muille ihmisille. Jotenkin hän halusi myös työhön, jossa nainen voisi olla täysvaltainen toimija. Jostain hänelle oli tullut käsitys, että lääkäriys olisi alue, jolla naisen ja miehen tasa-arvo ei ole täysin utopiaa.

- Melko tasa-arvoisia olemmekin ainakin palkkauksessa, mutta yhä edelleen on niin, että naisen liikkumavara ja hyväksytyksi tulemisen alue on yhteiskunnassa pienempi kuin miehellä.

Ensimmäinen poikaystävä löytyi opiskelukavereista ja seurustelu johti avioliittoon. Kun parin lapset olivat 2- ja 4-vuotiaat, liitto päättyi yllätyseroon.

- Tämä yksityiselämäni tapahtuma muiden muassa ja tietysti myöhemmin työni on opettanut minulle vähitellen, ettei elämä aina mene kuten suunnittelemme. Olen joutunut opettelemaan epävarmuuden sietämistä.

Lue myös

- Toinen elämän iso läksy on ollut, että aina ei auta vaikka kuinka touhuaisi ja tekisi, vaan joskus on parempi antaa asioiden olla. Esimerkiksi ihmissuhdeongelmissa saatan nähdä ja jopa jotenkin ymmärtää, mistä on kyse, mutta olen oivaltanut, että en silti voi ongelmalle yhtään mitään.

Luokkaretken jälkeen

Nyttemmin Sirkku tietää, että hänen yhteiskunnallisen asemansa muutos on ollut luokkaretki. Hänelle, TYKS:n osastonylilääkärille, retki ei ole maantieteellisesti pitkä, mutta henkisesti sitä pidempi. Matka on ollut ajoittain raskas, mutta Sirkku sanoo, että hänelle kävi hyvin, ammatti osui oikeaan. Hän ei ole työssään auttanut koko maailmaa, mutta hyvin montaa yksittäistä ihmistä.

Aikuinen Sirkku suree hieman nuoren minänsä armottomuutta itseään kohtaa, mutta arvostaa sitkeyttä, jolla tämä suunnisti kohden päämääriään. Omille tyttärilleen Sirkku on yrittänyt välittää hieman vähemmän tiukkapipoista suhtautumista koulumenestykseen ja nuoruuden suorittamiseen.

- Lähtökohtani takia olen ikään kuin roikkunut kahden maailman välissä ja olen pitänyt sitä voimavarana. Ymmärrän, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka, potilaideni arkea ja työtä.

Sirkku Jyrkkiö on toisessa avioliitossa ja lapset ovat vähitellen lentämässä pesästä. Mitä haaveita sinulla on nyt?

- Haaveilen siitä, että näin ruuhkavuosien jälkeen löydän tasapainon työn ja yksityiselämän välillä. Haluaisin myös tehdä kaukomatkoja. Ja isovanhempi haluaisin vielä olla. Toivoisin, että voisin olla lastenlapsille se ihminen, jolla on perspektiiviä ja kokemusta elämästä niin, että voisin rohkaista ja kannustaa heitä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030