Työterveyshuollossa on nyt tilannearvion paikka, sanoo LT, tutkimusjohtaja Jorma Mäkitalo. Hänen väitöskirjansa sysii työterveyshuoltoa aivan uuteen ajattelutapaan, jossa analysoidaan työn muutosta ja siihen liittyvää hyvinvointia. Lääkärilehti palkitsi Mäkitalon vuoden 2005 parhaasta lääketieteellisestä väitöskirjasta.

Mäkitalon lähestymistapa täydentää radikaalisti työterveyshuollon nykylinjaa. Hänen mukaansa kyse onkin isosta ajattelutavan muutoksesta ja menetelmällisestä uudistumisesta. Ajattelutapa on lähes vastakkainen työterveyshuollossa yleistyneelle vahvasti terveyden- ja sairaanhoitopainotteiselle strategialle.

- Työterveyshuolto on perinteisesti kartoittanut laajasti työn erilaisia altistus- ja kuormitustekijöitä. Tällaisen lähestymistavan heikkous on siinä, ettei työterveyshuolto pääse tuntemaan tarpeeksi itse työtä. Tietoa työn sisällöstä, työssä onnistumisesta tai epäonnistumisesta ja ennen kaikkea tietoa työn muutoksesta on saatu vain aivan satunnaisesti. Tämä on heikentänyt mahdollisuuksia vaikuttaa työhön, sanoo Oulun yliopistossa väitellyt Jorma Mäkitalo.

Jatkuva muutos on työpaikkojen todellisuutta

Kuitenkin juuri työn jatkuva, kiihtyvä muutos on työpaikkojen todellisuutta, ja henkisen hyvinvoinnin ongelmat lisääntyvät samaan aikaan - työterveyshuollosta huolimatta.

Mäkitalo, työterveyshuollon erikoislääkäri, kertoo joutuneensa eräänlaiseen ammatilliseen umpikujaan huomattuaan, ettei perinteisellä työterveyshuollolla ole tarpeeksi keinoja auttaa asiakkaita työn muutosvaiheessa. Hän hakeutui kehittävän työntutkimuksen tohtoriohjelmaan, josta "avautui aivan toisenlainen maailma" ja myös teoriaperusta väitöskirjalle. Mäkitalon käyttämää toiminnan teoriaa ei ole aikaisemmin käytetty työterveystutkimuksessa. Teorian toimivuuden hän testasi tutkimalla työntekijöiden työhyvinvointia kahdessa raahelaisessa vanhainkodissa.

Syntyi väitöskirja "Work-related well-being in the transformation of nursing home work" - työhyvinvointi vanhainkotityön muutoksessa.

Mielekkyyden lähteitä etsimässä

Mäkitalon mukaan työterveyshuollossa on tähän asti keskitytty hyvien fyysisten ja psykososiaalisten työolosuhteiden luomiseen.

Havaitsematta ovat sen sijaan jääneet työn mielekkyys työntekijälle itselleen ja tämän mielekkyyden lähteet, eli työssä onnistuminen.

- Erityisen tärkeää hyvinvoinnin kannalta on onnistuminen asiassa, joka liittyy työn kohteeseen ja tarkoitukseen, siihen, miksi työtä tehdään. Tätä kuvaa uusi termi kohdehyvinvointi, hän sanoo.

- Työn tarkoitus on kuitenkin monitahoinen asia ja eri ihmisille tulevat mielekkäiksi työn tarkoituksen eri osa-alueet. Vanhainkodissa työn yhteinen tarkoitus voi liittyä esimerkiksi vanhusten kuntoutumiseen, ja onnistuminen siinä voi olla emotionaalisesti hyvin tärkeää työntekijöille.

Mäkitalon mukaan jatkuva epäonnistuminen tällaisella mielekkäällä alueella syö ihmistä, ja vähäinenkin työmäärä kuormittaa tällöin voimakkaasti. Ulkopuolisesta, vaikkapa esimiehestä, on käsittämätöntä, että tällainen työntekijä on jatkuvasti uupunut ja valittaa työmääräänsä, vaikkei hän näyttäisi tekevän juuri mitään.

- Onnistuminen mielekkääksi muodostuneella osa-alueella taas saa ihmiset innostumaan ja he voivat tehdä hyvinkin paljon töitä kokematta sitä raskaaksi. Tosin silläkin on tietysti rajansa, Mäkitalo kuvaa.

Työntekijät eivät kuitenkaan ole yleensä itse tietoisia siitä, mistä oman työn mielekkyys syntyy.

- He tietävät vain lopputuloksen, sen minkälainen emotionaalinen jälkimaku työstä jäi: väsymys vai innostus.

Väitöskirjassaan Mäkitalo kehittikin haastattelumenetelmän, jolla mielekkyyden lähteitä selvitettiin epäsuorasti analysoimalla työntekijöiden kanssa heidän kuvauksiaan työtilanteista ja työpäivistä: mikä näissä tilanteissa milloinkin aiheutti emotionaalisen jälkimaun.

Uuden lähestymistavan päämääränä on tuoda työn mielekkyyden lähteet näkyviin ja lisätä työntekijöiden hyvinvointia kehittämällä työtä mielekkyyden lähteet huomioon ottaen.

Laiska juttelija, piittaamaton siivoaja?

Mäkitalon väitöskirjan mukaan työhyvinvoinnin ongelmat ilmenevät nimenomaan työn muutosvaiheissa. Kun työyksikön toiminta-ajatusta joudutaan muuttamaan, työstä jää pois työntekijöille tärkeitä mielekkyyden lähteitä. Toiset työntekijät kykenevät uusiutumaan ja löytämään uudet mielekkyyden lähteet, mutta toiset tuntevat, ettei sitä osaa työstä, josta he itse nauttivat, enää pidetäkään tarpeellisena.

Väitöskirjan toinen hypoteesi koskee työn keskeneräiseen muutokseen liittyvää häiriökuormitusta. Työ muuttuu, mutta koska muutokset ovat hitaita tai niitä ei tiedosteta, työtä yritetään pitkään tehdä vanhalla tavalla, vaikka se ei enää sujukaan. Tästä aiheutuu ylimääräistä työtä ja siitä häiriökuormitusta.

Muutosvaiheessa oli Mäkitalon tutkimuksessa mukana ollut vanhainkoti.

- Vanhainkodissa tuli esiin laaja kirjo työn mielekkyyden lähteitä, mikä osoittaa, että työntekijät ymmärsivät työn hyvin monella ja osaksi keskenään ristiriitaisella tavalla. Mielekkyyden lähteet olivat osin peräisin vanhainkodin aiemmista toimintakonsepteista. Se selittää, miksi yksi työntekijä mieluummin siivoaa kuin istuu juttelemassa vanhusten kanssa ja pitää vanhusten kanssa juttelijaa laiskana, kun taas toinen paheksuu tätä siivoajaa, joka ei hänen mielestään lainkaan piittaa vanhuksista.

Mäkitalon mukaan kyse ei kuitenkaan ollut huonoista työntekijöistä tai huonosta laitoksesta, vaan siitä, että vanhainkodissa yritettiin toimia konseptilla, joka ei enää toiminut. Asiakaskunta oli muuttunut niin, ettei se ollut enää järkevää. Tästä seurasi häiriökuormitusta.