Suonensisäisillä hoitomuodoilla voidaan saavuttaa kriittisen alaraajaiskemian hoidossa varsin samantasoisia hoitotuloksia kuin kirurgiallakin. Niihin kuitenkin näyttää liittyvän suurempi tarve uusintatoimenpiteisiin, arvioidaan väitöstutkimuksessa.

Suonensisäisillä hoitomuodoilla voidaan saavuttaa alaraajan kriittisen iskemian hoidossa varsin samantasoisia hoitotuloksia kuin kirurgiallakin, kun esimerkiksi arvioidaan amputaatiovapaata eloonjäämistä, osoittaa lääketieteen lisensiaatti Maria Korhonen väitöstutkimuksessaan.

Suonensisäisiin hoitoihin näyttää kuitenkin liittyvän kirurgiaan verrattuna suurempi uusintatoimenpiteiden tarve. Huonoa hoitotulosta pallolaajennuksen jälkeen ennustivat potilaan sydänsairaus, heikentynyt liikkumiskyky ja jalkaan kehittynyt kuolio.

Alaraajan kriittisessä hapenpuutteessa, iskemiassa, jalan elinkelpoisuus on uhattuna riittämättömän verenkierron vuoksi. Vaikka sairauden hoito on kehittynyt, siihen liittyy yhä huomattava kuolleisuus ja potilaan elämänlaadun heikentyminen. Sairaus aiheuttaa myös merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle.

Kriittisen alaraajaiskemian hoidon päätavoitteisiin kuuluu raajan amputaation välttäminen palauttamalla verenkierto tasolle, joka turvaa kudosten riittävän hapen saannin. Tämä on perinteisesti tehty kirurgisesti.

Leikkaushoito ei ole kuitenkaan aina mahdollinen esimerkiksi potilaan huonon yleistilan takia. Niinpä kirurgiaa kevyemmät suonensisäiset hoitomuodot, kuten pallolaajennukset, ovat kehittyneet nopeasti viime vuosikymmenen aikana.

Väitöskirjan päätavoitteena oli vertailla kirurgialla ja pallolaajennuksilla saavutettuja hoitotuloksia kriittisestä alaraajaiskemiasta kärsivillä potilailla. Lisäksi etsittiin riskitekijöitä, jotka johtavat suonensisäisen hoidon epäonnistumiseen.

Tutkimusaineisto koostui kaikista kriittistä alaraajaiskemiaa sairastavista potilaista, jotka hoidettiin Meilahden sairaalassa vuosina 2000–07 tekemällä kirurginen tai suonensisäinen hoitotoimenpide nivusen alapuolisiin valtimoihin.

Kriittisen alaraajaiskemian hoitomuoto on väitöstutkimuksen mukaan aina valittava potilaskohtaisesti. Hoitomuotoon vaikuttavat mm. valtimoiden tukkivien muutosten laajuus ja vaikeus, potilaan sairaudet, potilaan odotettavissa oleva elinikä ja se, löytyykö potilaalta omaa, ohitteeksi kelpaavaa laskimoa.

Kuva: Panthermedia