Palliatiivinen hoito ja saattohoito ovat saamassa selkeän aseman terveydenhuoltojärjestelmässä. Asia on esillä syövän hoidon kehittämistä pohtineen työryhmän juuri julkaistussa raportissa.

Palliatiivinen eli oireenmukainen hoito on saanut muutenkin uutta voimaa Suomessa: ensimmäinen kotimainen palliatiivisen lääketieteen kurssi päättyi viime syksynä.

- On ilmeisesti ajateltu, että kuoleman kohtaaminen kuuluu yleissivistykseen, ja tarvittava tietämys tulee lääkäriopintojen mukana. Jostain syystä sellaiset maat, joiden terveydenhuolto ei ole niin kehittynyttä, ovat palliatiivisessa hoidossa selvästi Suomea edellä, sanoo Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Saarto.

Palliatiivisen lääketieteen koulutus on aiemmin ollut ulkomaisen tarjonnan varassa. Yhteispohjoismaiselle kurssille on päässyt kuusi suomalaista lääkäriä joka toinen vuosi. Ensimmäisen kotimaisen kurssin suosio kertoo suuresta tarpeesta: kaikki 36 paikkaa täyttyivät ensimmäisellä lehti-ilmoituksella. Tulijoita riitti jonotuspaikoille asti.

Osastonylilääkäri Merja Yliskoski Keski-Suomen keskussairaalan naistentautien yksiköstä oli yksi kurssin osallistujista. Yliskoski oli työssään havainnut, että tiesi vähiten juuri palliatiivisesta lääketieteestä. Gynekologiselle onkologille tiedon tarve oli suuri.

- Aktiivivaiheista syöpää osasin kyllä työssäni hoitaa. Lisäkoulutuksen tarve näkyi lähinnä epävarmuutena oireisen potilaan hoidossa, Yliskoski kertoo.

Perusterveydenhuolto on keskiössä

Palliatiiviset tilanteet ovat Yliskosken työssä jokapäiväisiä. Esimerkiksi munasarjasyöpää sairastavista potilaista menehtyy puolet.

Erityispätevyyttä tarvitsevat silti muutkin kuin onkologit, sillä Suomessa 90 % kuolevista potilaista hoidetaan perusterveydenhuollossa. Enemmistönä palliatiivisen lääketieteen kurssilla olivatkin yleislääkärit ja geriatrit. Yliskoski kiittää monialaisuutta.

- Oli hyvin antoisaa oppia tuntemaan eri alojen kokeneita kollegoja. Ja mikä parasta, konsultointi helpottui verkottumisen myötä merkittävästi, Yliskoski sanoo.

Suomi sai Lääkäriliiton perustaman palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden ensimmäisenä Pohjoismaana tammikuussa 2007. Päätöstä siivitti kaikkien asiantuntijatahojen historiallinen yksimielisyys erityispätevyyden tarpeellisuudesta.

Tänä vuonna palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden saanevat Ruotsi ja Norja. Tanskaan odotetaan alan professuuria, sillä sellainen maalta vielä puuttuu.

Talkoohenki eri riitä koulutuksessa

Tiina Saarton mukaan Lääkäriliitto on tehnyt hyvää työtä palliatiivisen lääketieteen aseman parantamiseksi. Nyt tekoja tarvitaan päättäjiltä. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa: peruspalveluministerille tänään luovutetussa raportissa ehdotetaan palliatiivisen ja saattohoidon lisäämistä terveydenhuoltojärjestelmään kolmiportaisesti. Portaat perustuvat osaamistasoihin, ja malli otetaan Norjasta.

Saarto arvelee, että ensimmäinen porras on perusosaamista, eli merkitsee käytännössä hoitohenkilöstön palliatiivisen koulutuksen lisäämistä. Kakkostaso voisi Saarton mukaan tarkoittaa perusterveydenhuoltoon perustettavia saattohoitoyksiköitä. Kakkostasolla tarjottaisiin myös lisäkoulutusta omalla toimialueella. Kolmostaso eli portaikon ylin askelma on yliopistosairaalatasoista toimintaa.

Saarto kohdistaa odottavan katseensa ministeriön lisäksi myös yliopistojen suuntaan. Koulutus on nyt yhdistyksen talkoohengen varassa, mutta niin ei pitäisi olla.

- Toiveena on, että yliopistot ottaisivat palliatiivisen lääketieteen kurssit vastuulleen. Kyse on kuitenkin erityispätevyyteen oikeuttavasta koulutuksesta, eli yliopistovetoisuus olisi luontevaa, toteaa Saarto.

Kurssista tuli erinomaista palautetta

Kotimainen kurssi tarjoaa palliatiivisen lääketieteen perustason tiedot, kun pohjoismaista 250 opintotunnin kurssia voi pitää edistyneemmän tason koulutuksena.

Suomen kurssi koostuu 120 tunnin teoriaopinnoista ja kahden vuoden kliinisestä koulutuksesta. Kliinisen työn opintoihin kuuluu kiinteänä osana tutorointi sekä potilastapausten käsittely pienryhmissä.

Saarto uskoo, että kurssin suotuisat vaikutukset alkavat näkyä pian.

- Varmasti paine palliatiivisen hoidon lisäämiseksi kasvaa. Kurssille osallistuneet ovat jo nyt selvitelleet hoidon tilaa omassa yksikössään, ja vievät varmasti asiaa eteenpäin oman ylilääkärinsä kanssa myös tulevaisuudessa.

Kurssilaiset ovat Saarton mukaan antaneet "käsittämättömän hyvää" palautetta, joka Saarton mielestä puhuu pikemminkin suuresta koulutustarpeesta. Kurssin sisältöä on tarkoitus parannella vielä ennen kuin se keväällä toisen kerran käynnistyy.

Jyväskylässä Merja Yliskoski kuuluu tyytyväisten kurssilaisten joukkoon.

- Kurssilta saatujen työkalujen myötä epävarmuus oireisen potilaan hoidossa on kadonnut. Otteeni hoitoon on monipuolistunut, ja osaan ennakoida paremmin tulevaa, Yliskoski sanoo.