Ajan­kohtai­sta

Raskausdiabetes voi altistaa synnytyksen jälkeisille masennusoireille

Raskauden jälkeisiä masennusoireita oli 16 prosentilla äideistä, joilla oli todettu raskausdiabetes.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Suomalaistutkimuksessa havaittiin, että äideillä, joilla on todettu raskausdiabetes, on suurentunut riski saada synnytyksen jälkeisiä masennusoireita.

Raskauden jälkeistä masennusoireilua esiintyy noin 10–15 prosentilla synnyttäneistä äideistä. Nyt julkaistussa tutkimuksessa masennusoireita mitattiin kahdeksan viikkoa synnytyksen jälkeen kymmenkohtaisella masennuskyselyllä.

Raskauden jälkeistä masennusoireilua havaittiin 16 prosentilla niistä äideistä, joilla oli todettu raskausdiabetes. Muista äideistä noin yhdeksällä prosentilla oli masennusoireita.

Lue myös

Tutkijoiden mukaan psykologiset mekanismit voivat osaltaan selittää tutkimuksessa havaittua yhteyttä raskausdiabeteksen ja raskauden jälkeisen masennusoireilun välillä. Sikiötä mahdollisesti vahingoittavan sairauden diagnoosi raskausaikana saattaa olla stressaava kokemus, joka voi altistaa masennusoireille. Yhteyden taustalla voi olla myös fysiologisia mekanismeja. Häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta voi lisätä sytokiinivälitteistä matala-asteista tulehdusvastetta, joka on myös yhdistetty masennukseen. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu sekä tyypin 2 diabeteksenaltistavan masennukselle että masennuksen altistavan tyypin 2 diabetekselle.

Itä-Suomen yliopiston, Helsingin yliopiston, KYS:n ja THL:n tutkimuksen aineisto koottiin Kuopio Birth Cohort -tutkimuksen osallistujista, joita seurataan raskausajasta alkaen. Tutkimukseen osallistui 1066 äitiä. Heillä ei ollut raskautta edeltäviä mielenterveyden ongelmia.

Tutkimus julkaistiin Journal of Affective Disorders -lehdessä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030