Vaikka lääkärillä on halu pitkittää elämää, pitää ymmärtää, että jossain vaiheessa on luovutettava. Päätös elvyttämättä jättämisestä pitäisi tehdä hyvissä ajoin.

Osa lääkäreistä näkee ei elvytetä -päätöksen palliatiivisen linjan päätöksenä ja niin, että samalla luovuttaisiin muustakin elämää ylläpitävästä hoidosta, toteaa elämän loppuvaiheen hoitoratkaisuista väitellyt LT Hanna-Mari Hildén.

Päätöksen tarkoitus on kuitenkin vain elvytystoimista pidättäytyminen ja se päätös jää liian usein tekemättä, ajattelevat monet käytännön lääkärit. Koulutusta keskusteluun potilaiden kanssa kaivattaisiin enemmän.

Päätöstä ei pitäisi pallotella

Lahden kaupunginsairaalassa päivystyksen vastuulääkärinä toimivan LL Jaakko Pitkäjärven mukaan lääkärin velvollisuus on keskustella potilaan kanssa ei elvytetä -päätöksestä ja uskaltaa tehdä päätös. Päätöstä ei pitäisi pallotella lääkäriltä toiselle.

– Vaikka lääkärillä on halu pitkittää elämää, pitää ymmärtää, että jossain vaiheessa on luovutettava. Ei elvytetä -päätös pitäisi tehdä hyvissä ajoin, jotta ei lopulta olla elvyttämässä potilasta, jonka selviämismahdollisuudet ovat olemattomat, näkee Pitkäjärvi.

– Potilas ja omaiset ovat yleensä ihan samalla kannalla, kun asiat esitetään faktoihin perustuen ja keskustellaan kunnolla.

Kuinka kauan voimassa?

Ei elvytetä -päätös pitäisi rajata hoitojaksokohtaiseksi, ajattelee terveyskeskuslääkäri Sirpa Sairanen Vantaan Katriinan sairaalasta. Kun potilas siirtyy erikoissairaanhoidosta terveyskeskussairaalaan tai sieltä edelleen hoivakotiin, päätös pitäisi miettiä uudelleen.

– Pääsääntöisesti ongelmia ei ole ja sama päätös varmaan asetettaisiin edelleenkin, mutta minua vaivaa, että tieto sellaisenaan kirjataan potilaan sairauskertomukseen. Onko meillä oikeus määrittää sitä miten meiltä lähtenyttä ihmistä hoidetaan hoivakodissa?

Maallikon elvytystieto tv-sarjoista

Keski-Suomen keskussairaalan syöpätautien ja sädehoidon klinikalla osastonylilääkärinä työskentelevä Kaija Vasala arvelee, että usein maallikon mielikuva elvytyksestä on peräisin elokuvista ja televisiosta.

– Potilaalle pitää selittää, että vaikka elvytetään, siitä ei välttämättä ole apua ja harva elvytetyistä selviää enää normaaliin kuntoon.

Hanna-Mari Hildèn pohtii, herättäisikö erilaisen mielikuvan, jos päätöstä kutsuttaisiin Älä yritä elvytystä -päätökseksi, kuten joskus ehdotetaan, koska elvytys ei useinkaan edes auta tai siitä seuraa vain pitkittynyttä tehohoitoa.

Päätös pitää tehdä ajoissa

– Päätös elvyttämättä jättämisestä pitäisi tehdä ennen kuin sydän pysähtyy, painottaa TAYS:n teho-osastolla työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Sanna Hoppu.

Kun sydänpysähdys tapahtuu sairaalassa, elvytysryhmä usein saa sydämen taas käyntiin. Vasta sitten saatetaan huomata, että vaikeasti sairasta potilasta ei olisi missään nimessä pitänyt elvyttää. Potilas elää ehkä vuorokauden, viikon tai kuukauden tajuihinsa tulematta.

– Ei elvytetä -päätöksistä pitäisi keskustella enemmän ja kouluttaa lääkäreitä keskustelemaan aiheesta potilaidensa kanssa. Päätöksiä pitäisi tehdä enemmän silloin kun edellytyksiä selvitä sydänpysähdyksestä ei enää ole, näkee Sanna Hoppu.

– Meidän pitäisi ymmärtää samalla tavalla mitä päätöksellä tarkoitetaan: jos sydän pysähtyy, niin ei elvytetä. Silti potilas saa tarvitessaan keskussairaalahoidon, tipan ja antibiootin. Jos asiassa on jotain epäselvää, niin pitää kirjata mitä sillä kertaa tarkoitetaan.

Anne Seppänen

Lue lisää Lääkärilehdestä 20/2009.