- Aamupala, lounas, päivällinen ja ehkä iltapala. Pieni nälkä välissä ei ketään tapa, neuvoo ruokarytmiksi Helsingin yliopiston ravitsemusfysiologian professori

Marja Mutanen

Lyhyet tankkausvälit ja rasvan kertyminen muualle kuin rasvakudokseen häiritsevät solusignalointia, mikä puolestaan sotkee elimistön insuliinin toimintaa. Tästä taas seuraa muun muassa endoplasmisen retikkelin eli solulimakalvoston rasittumista. Mitokondriot eivät pysy kunnossa, vaan niissä syntyy rasvojen hapettumisen välituotteita. Rasvakudoksen matala-asteinen tulehdus, josta kärsii noin 80 prosenttia lihavista, on myös todennäköisesti seurausta näistä mekanismeista.

- Solujen endoplasmisen retikkelin stressi syntyy kun solussa on jatkuvasti liikaa substraatteja, jolloin sen kapasiteetti proteiinien kunnolliseen laskostamiseen ja erittämiseen ylittyy, Mutanen selittää uusimpia ja vielä alustavia tutkimuksia.

Rasvakudoksissa on eroja

Marja Mutasen mukaan ylimääräiseen rasvakudokseen usein liittyvä tulehdus voi alkaa elimistössä mistä vain.

- Aina hoikkina pysyneiden tai laihtuneiden rasvakudoksen ero lihavien kudokseen on sen labiilisuus. Rasvakudos uudistuu koko ajan, eikä tulehdusta synny, tiivistää Mutanen nykytietoa.

- Rasvakudoksen labiilisuutta, mutta ennen kaikkea insuliiniaineenvaihduntaa, voi parantaa fyysisellä aktiivisuudella. Kymmenen kilometrin lenkki kerran viikossa ei ole pelastus, vaan jokapäiväinen liikkuminen. Elimistö kaipaisi hereillä ollessaan liikettä koko ajan, mutta istuva elämäntapamme ei sitä salli.

- Liikkuminen ja varsinainen liikunta pitäisi sijoittaa palasiksi koko päivään. Aterian jälkeen liikkeelle lähtö tehostaa insuliinimekanismeja. Ravitsemuksen ja liikunnan mekanismeista opimme koko ajan uutta, joten esimerkiksi yksittäisiin ruoka-aineisiin tuijottaminen ei ole ratkaisu lihavuus- ja kansantautiongelmiimme, sanoo Unileverin ammattilaispäivässä Helsingissä puhunut Marja Mutanen.

Ajankohtaiseen rasvakeskusteluun kantaa ottava Mutanen ei suosittelisi tyydyttyneitä rasvoja kenellekään, mutta korostaa tutkimuksen tuovan vielä lisää tietoa siitä, millaisen perimän omaaville ihmisille niistä ei ole yhtä paljon harmia kuin joillekin toisille.