1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Sairauspoissaolojen määrä kunta-alalla väheni
Ajan­kohtai­sta

Sairauspoissaolojen määrä kunta-alalla väheni

Lääkärit olivat viime vuonna poissa töistä keskimäärin 8–9 päivää oman sairauden takia.

Sairauspoissaolojen määrä kunta-alalla väheni Kuva 1 / 1 Kuva: Robert Kneschke/Adobe/AOP

Sairauspoissaolojen määrä kunta-alalla kääntyi viime vuonna laskuun. Tämän osoittavat Kunta10-tutkimuksen tulokset. Vuonna 2019 kuntatyöntekijät olivat keskimäärin 16,5 päivää poissa töistä oman sairauden takia.

Ammattiryhmien väliset erot sairauspoissaoloissa eivät ole kaventuneet. Vuonna 2019 eniten sairauspoissaolopäiviä oli edelleen varsinkin ruumiillista työtä tekevillä ja monissa sote-alan ja avustavan työn ammateissa.

Keittiöapulaiset, kodinhoitajat, koulukäyntiavustajat, laitoshuoltajat, lastenhoitajat, lähihoitajat ja perhepäivähoitajat olivat poissa keskimäärin 24–28 päivää vuodessa. Vähäisintä poissaolo oman sairauden takia oli johtajilla, erityisasiantuntijoilla, lääkäreillä ja opettajilla. He olivat poissa töistä keskimäärin 8–9 päivää.

Koronapandemia ei näy vielä

Yli 50-vuotiaiden sairauspoissaolot vähentyivät puolella päivällä vuodesta 2018 vuoteen 2019. Alle 30-vuotiailla kuntatyöntekijöillä oli keskimäärin saman verran sairauspoissaolopäiviä kuin 30-50 -vuotiailla eli 15,5–15,8 päivää.

Lue myös

– Koronapandemia lisää varmasti kuormitusta erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, mutta vaikutukset sairauspoissaoloihin näyttävät vasta kuluvan ja tulevien vuosien tilastot, sanoo vanhempi tutkija Jenni Ervasti Työterveyslaitoksesta tiedotteen mukaan.

Hänen mukaansa tulokset antavat aihetta huoleen myös nuorten työntekijöiden osalta. He työskentelevät usein ammateissa, joissa sairauspoissaoloja on paljon.

– Toisaalta rohkaisevat tulokset ikääntyvien työntekijöiden osalta antavat aihetta olettaa, että työkyvyn tukitoimet ovat olleet tuloksellisia ja ne on kohdistettu oikein, Ervasti sanoo.

Kirjoittajat
Hertta Vierula

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
”Yksi tähti oli ansaittu”

Jyväskylän terveyskeskus otti opiksi erikoistuvien ­palautteesta.

Tiedepääkirjoitus
Elinikä pitenee, mutta kestääkö terveys?

Merkittävä uhkatekijä toimintakykyiselle vanhenemiselle on lihavuusepidemia, kirjoittaa Timo Strandberg.

Ajassa
Korona-ajan etätyö sujunut pääsääntöisesti hyvin

Etätyötä voitaisiin tehdä vastedes paljon enemmän kuin ennen koronaa, toteavat Työterveyslaitoksen asiantuntijat.

Tieteessä
Lääkärijohtajat käyttävät tietojärjestelmiä johtamisen tukena päivittäin

Suurin osa koki joutui hakemaan tietoja monesta järjestelmästä.

Kolumni
Munasolumarkkinoilla

Luonto pelaa todennäköisyyksillä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.

Pääkirjoitus
Kohti kestävää terveydenhuoltoa pienin ja suurin askelin

Pieniä tekoja ekologisen kestävyyden hyväksi voi meistä jokainen tehdä, kirjoittaa Mervi Kattelus.