Ajan­kohtai­sta

Mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen määrä kasvaa

Mielenterveyden häiriön perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrä kasvoi kolmessa vuodessa 43 prosenttia.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Vuonna 2019 sairauspäivärahaa sai 304 000 henkilöä. Tämä on lähes 10 000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden aikana korvattujen päivien määrä ylitti 15 miljoonan rajan, kertoo Kela.

Noin 84 000 henkilöä sai päivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella. Mielenterveyden häiriön perusteella sairauspäivärahaa saaneiden lukumäärä kasvoi vuosien 2016 ja 2019 välillä peräti 43 prosenttia.

Samalla mielenterveyden häiriöiden perusteella maksettujen päivärahapäivien määrä nousi vuonna 2019 yli kolmannekseen kaikista päivistä. Mielenterveyden häiriöiden perusteella maksettuja päivärahapäiviä oli 5,2 miljoonaa.

Mielenterveyden häiriöistä johtuvaa päivärahaa saaneiden osuus väestöstä on kasvanut vuoden 2016 jälkeen jokaisessa ikä- ja sukupuoliryhmässä. Erityisen suurta kasvu on ollut nuorilla (16–34-vuotiaat) ja varhaiskeski-ikäisillä (35–49-vuotiaat) naisilla.

Lue myös

Nuorten sairauspäivärahaa saaneiden naisten määrä on kasvanut vuosina 2016–2019 jopa 57 prosenttia. Nuorilla miehillä mielenterveydenhäiriötä nousivat Kelan korvaamien sairauspoissaolojen aiheuttajina vammojen ohi vuonna 2017. Naisilla ne ovat olleet johtava syy jo yli 15 vuotta.

Varhaiskeski-ikäisten ryhmissä suhteellinen kasvuvauhti on ollut lähes yhtä suuri kuin nuoremmilla. 50 vuotta täyttäneillä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat edelleen yleisin sairauspäivärahan maksuperuste.

Sairauspäivärahaa voidaan maksaa yli yhdeksän arkipäivän pituisista sairauspoissaoloista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030