Selvitysmiehet ehdottavat: Yksityislääkärin lähetteellä kela-korvaus myös julkisen sektorin laboratorioista?
Yksityislääkärin lähetteellä julkisen sektorin laboratoriossa tehdyistä tutkimuksista pitäisi maksaa sairausvakuutuskorvausta, kuten yksityissektorillakin tehdyistä tutkimuksista. Nykyinen käytäntö asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan sairausvakuutuskorvausten suhteen, katsovat laboratoriotutkimusten tuottamista, kustannuksia ja korvauksia selvittäneet professori Kale Juva ja valtiotieteen maisteri Eero Linnakko.
Selvityksen taustalla on laboratoriotoiminnasta viime vuosikymmenen lopulla alkanut keskustelu. Sen sysäsi käyntiin asetuksenmuutos, jonka perusteella julkinen laboratorio voi myydä asiakkaalle laboratoriotutkimuksia yksityislääkärin lähetteellä ja myös periä niistä korvauksen. Potilas ei kuitenkaan saa maksamistaan tutkimuksista kela-korvausta.
Juva pitää laboratoriotoiminnasta käytyä julkista keskustelua osittain harhaanjohtavana. Laboratoriosektori edustaa noin 5 %:a kaikista terveydenhuollon menoista, joten suuria säästöjä sieltä ei ole saatavissa, toisin kuin keskustelussa esitettiin.
Hän viittaa keskustelussa esitettyyn näkemykseen, että laboratoriotutkimusten kela-korvauksista luovuttaisiin kokonaan, ja muistuttaa mittakaavasta: vuonna 1998 Kela korvasi noin 5,3 miljoonaa laboratoriotutkimusta, joista työterveyshuollon osuus oli noin neljä miljoonaa tutkimusta.
- Tämä unohdetaan helposti: Kelan korvauksista noin kolme neljäsosaa menee työterveyspuolen korvauksiin.
- Isoimmat ongelmat ovat ylipäätään ihan muualla kuin laboratoriosektorilla. Jos rahaa käytetään mittapuuna, merkittävämpiä asioita saadaan aikaiseksi uudistamalla julkisen sektorin rakenteita. Eikä häntä voi heiluttaa koiraa: ei terveydenhuollon järjestelmän rakenteita voi lähteä uudistamaan laboratoriosta, joka on vain yksi palveluorganisaatio, hän huomauttaa.
Juva ja Linnakko saivat tehtäväkseen selvittää laboratoriotutkimusten korvausten perusteena olevien taksojen määräytymisperusteet ja niiden ajanmukaisuuden sekä selvittää julkisen ja yksityisen sektorin tarjoamien laboratoriotutkimusten kustannuslaskennan ja hinnoittelun periaatteet.
Laatu ja tuotantokustannukset otettava huomioon
Selvitysmiesten mukaan laboratoriotutkimusten taksoja määritettäessä pitäisi ottaa huomioon tutkimuksen laatu ja tuotantokustannukset. Kustannukset olisi otettava huomioon koko toimintaketjun osalta tehokkaitten tuottajien kustannustason mukaisesti tarpeettomia kustannuksia välttäen.
Taksojen ylärajan määrääminen voidaan heidän mielestään tulkita hintasuositukseksi, joten siitä olisi luovuttava.
Kaikilta kliinisiltä laboratorioilta olisi myös edellytettävä määräaikaista laatutunnusta, joka olisi tutkimusten teon, myynnin ja vakuutuskorvausten ehtona.
Juva pitää ongelmallisena pienten laboratorioiden tutkimusten vähäistä määrää.
- Tutkimuksia täytyy tehdä tietty määrä, jotta homma olisi taatusti hanskassa - tekee sitten mitä tahansa. Kun tutkimusmäärät ovat pieniä, ei asianmukaista laatukontrollia kannata tai edes ole mahdollista pystyttää, hän selittää.
Selvitysmiehet ehdottavat kliinisille laboratorioille myös määräaikaista toimilupaa, joka myönnettäisiin vain kriteerit täyttäville yksiköille. Juvan mukaan luvan määräaikaisuus edistäisi laadunvarmistuksen järjestämistä.
Omakustannushinnasta luovuttava hinnoittelusta
Julkisen sektorin ulkopuolisille myymien tutkimusten hinnoittelussa on selvitysmiesten mielestä luovuttava omakustannushinnasta. Se on hintana epämääräinen ja vääristää kilpailua.
Myös terveyspalvelujen tuottajien arvonlisäverokohtelu olisi yhdenmukaistettava. Nykyinen erilainen verokohtelu suosii julkisia palveluntuottajia.
Kela-korvausten olisi selvitysmiesten mielestä oltava sillä tasolla, että ne antavat potilaalle todellisen vaihtoehdon hänen valitessaan palvelujen tarjoajaa. Taksojen kustannusvastaavuus pitäisi tarkistaa kolmen, neljän vuoden välein.
Taksojen tarkistamisen pohjaksi olisi luotava tutkimusnimikkeittäin kustannustietokanta.
Selvitysmiesten julkiselle ja yksityiselle sektorille lähettämän kyselyn perusteella tutkimuskohtaista kustannuslaskentaa tehdään yleisesti vain sairaalalaboratorioissa ja yksityisissä keskuslaboratorioissa. Yksityislaboratorioiden kustannuksista ei mm. liikesalaisuuden takia ole saatavissa kovin kattavaa tietoa.
Suomessa tehtiin toissa vuonna noin 46 miljoonaa laboratoriotutkimusta, joista yksityisissä laboratorioissa 13,8 %.
Selvitysmiehet toteavat Suomessa olevan julkisen sektorin laboratorioita niiden määrittelytavasta riippuen joko noin 400 tai väljästi tulkiten noin 800.
Yksityisellä sektorilla ilmoittaa laboratoriotoiminnan päätoiminnokseen 653 yksikköä, mutta vain 474 laboratorioita tuottaa 99 % kaikista yksityisistä laboratoriotutkimuksista. Kaksikymmentä suurinta yksityislaboratoriota taas tuottaa tutkimuksista lähes puolet ja sata suurinta kolme neljäsosaa.
