Sopiva määrä päteviä terveydenhuollon ammattihenkilöitä oikeita töitä tekemässä (pääkirj. 7/2002)
Terveydenhuollon tulevaisuusprojektin työryhmien ehdotukset ovat olleet arvioitavana kuukauden ajan. Laskentatavasta riippuen ehdotuksia on runsaat sata, ja niiden joukosta projektin johtoryhmän on tarkoitus jalostaa pieni joukko ehdotuksia esiteltäväksi konsensusseminaarissa 9.4.2002. Viiden työryhmän ehdotuksista keskeiset liittyvät ehdottomasti terveydenhuollon rahoitukseen. Saadaanko lisäystä ehdotuksen mukaisesti 3,5 % vuositasolla tämän vuosikymmenen aikana, on keskeisen tärkeä edellytys kaikkien muiden hankkeiden edistämiselle. Rehtori Matti Uusituvan ja terveysjohtaja Riitta Simoilan raportti työvoiman tarpeesta ja keskinäisestä työnjaosta, työolosuhteiden kehittämisestä ja täydennyskoulutuksen järjestämisestä sisältää lukuisia kehittämisehdotuksia. Tämän työryhmän aihepiiri on läpikäyvä koko terveysprojektissa. Vaikka rahoitus ja palvelurakenteet olisivat kunnossa, ei järjestelmä toimi ilman ammattitaitoista ja työssä viihtyvää henkilöstöä.Työryhmä esittää lääketieteen opiskelijoitten vuosittaisen sisäänoton lisäämistä 550:stä 600:aan – jo vuonna 2002. Lääkäriliiton näkemyksen mukaan nykyinen taso 550 on toistaiseksi riittävä. Perustelumuistion mukaan lääkärien vuosittainen työelämästä poistuma arvioidaan suuremmaksi kuin valmistuvien määrä. Lääkäriliiton selvitysten mukaan tällainen tilanne ei uhkaa terveydenhuoltoa ainakaan kymmeneen vuoteen. Olennaisinta olisi turvata opiskeluresurssit ja koulutuksen laatu kasvaneille opiskelijamäärille. Sisäänottomäärät ovat lisääntyneet neljässä vuodessa 53 %. Erikoislääkärikoulutuksen tehostaminen ja hajauttaminen on kannatettava ehdotus. Lähivuosien ongelma tulee olemaan nimenomaan sairaaloiden kasvava erikoislääkärivaje. Erikoisalat poikkeavat tässä suhteessa toisistaan ikäprofiiliensa perusteella.
Selvityshenkilöiden ehdotus lääketieteellisten aineiden osuuden lisäämisestä terveydenhuoltohenkilöstön ammattikorkeakoulutuksessa on kannatettava. Sairaanhoitajakoulutuksen siirryttyä ammattikorkeakouluihin on syntynyt koulutusohjelmia, joiden pohjalta työnantajien on todella ollut vaikea muodostaa käsitystä tutkinnonsuorittaneiden osaamisesta. Koulutuksen sisältöä tulee kehittää siten, että se antaa paremmat valmiudet käytännön työelämän tarpeisiin.
Selvityshenkilöt puuttuvat myös toimeksiantonsa mukaisesti viime aikoina vilkasta keskustelua synnyttäneeseen terveydenhuoltohenkilöstön työnjakoon. Lääkärikunnan kannalta voidaan perustellusti harkita esimerkiksi eräiden kroonisten sairauksien pitkäaikaisseurannan siirtämistä lääkäreiltä osin hoitajille. Tämä edellyttää lisäkoulutusta ja selkeitä pelisääntöjä siitä, että lääkäriä tulee konsultoida tarvittaessa. Käytännön tulee perustua paikalliseen osaamiseen, eikä asiassa ole järkevää antaa valtakunnan tason ohjeistusta. Terveydenhuollon ammatinharjoittamislain mukaan diagnostiikka ja hoidosta päättäminen ovat lääkärin tehtäviä. Näin ollen lainsäädännön mukaan ei ole mahdollista ja muutenkin on kyseenalaista siirtää lievien akuuttien infektiosairauksien tutkiminen ja hoito sairaanhoitajille.
Yhteiskunta edellyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin lääkärintodistuksia. Tämä medikalisaatio on johtanut työvoiman epätarkoituksenmukaiseen käyttöön. Ratkaisu ei ole todistusten kirjoittamisen siirtäminen sairaanhoitajille. Työmarkkinaosapuolten välillä tulee luoda pelisäännöt lyhyiden sairauspoissaolojen todistamisen siirtämisestä työntekijöille itselleen.
Lääkäriliitto ja lääketieteelliset tiedekunnat ovat viime syksynä jättäneet opetusministerille ehdotuksen lääkärien johtamiskoulutuksen uudistamisesta. Nykyinen hallinnon pätevyys korvattaisiin erikoislääkärin johtajatutkinnolla. Terveysprojekti ottaa kantaa myös terveydenhuollon johtamiseen. Esimiestehtäviin ehdotetaan valmentavaa moniammatillista johtamiskoulutusta, jonka laajuus olisi 40–60 opintoviikkoa. Koulutus voi osittain olla moniammatillista, mutta liiton ja tiedekuntien kannan mukaan lääkärit tarvitsevat jatkossakin oman johtamispätevyyden. Lisäksi johtamiskoulutuksen laajuus tulee suhteuttaa pohjakoulutukseen. Ehdotuksen mukaan koulutuksen laajuus olisi erikoislääkäritutkinnon suorittaneille 40 opintoviikkoa, mutta sama 40 opintoviikkoa sisältyisi osaksi terveystieteiden maisterikoulutusta. Näin ollen maisterit saisivat johtamispätevyyden osana teoreettisia opintojaan, mutta pitkälle koulutetut kliinikot pantaisiin laajaan moniammatilliseen koulutukseen. Terveydenhuollon johtamistehtävissä tarvitaan erityisesti kokeneita kliinikkoja.
Ehdotuksista tärkeimpiä on täydennyskoulutuksen järjestäminen. Sen kestoksi tulee ehdotuksen mukaan määritellä vähintään 10 arkipäivää vuodessa sisältäen työpaikalla toteutettavan koulutuksen. Lääkäriliiton suosituksen mukaan työpaikan ulkopuolista koulutusta tulee olla vähintään tuo 10 päivää. Täydennyskoulutuksen minimimääriä määritettäessä tulee ottaa huomioon, että täydennyskoulutustarpeet korreloivat pitkälti pohjakoulutuksen pituuteen ja tehtävien vaativuuteen. Oikean suuntainen on linjaus, jonka mukaan täydennyskoulutuksen perusrahoituksen tulee sisältyä terveydenhuollon toimintayksikön henkilöstöbudjettiin. Toivottavasti ehdotus täydennyskoulutukseen suunnattavista sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisrahoista myös jatkossa konkretisoituu.
HANNU HALILA
