Lehti 11: Ajan­kohtai­sta 11/2019 vsk 74 s. 659

Soten siirtyminen saa tuen Oulusta

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1

Oulun yliopiston yleislääketieteen opettajakokoukseen osallistuvat terveyskeskuslääkärit ja yliopisto-opettajat Janne Liimatainen, Marjo Pasanen ja Marianne Riekki sekä professori Markku Timonen ja kliininen opettaja Ritva Vatjus.

Kuvituskuva 2

JANNE LIIMATAINEN: "Yleisin viesti kollegoilta on se, että sote-uudistuksen oli syytäkin kaatua, koska perusterveydenhuollon vahvistaminen unohtui.

Vuosien pitkästä valmistelusta päätellen vaikuttaa siltä, ettei meidän pitäisi jatkossa lähteä näin suuriin hankkeisiin, koska ne eivät etene.

Järkevämpi olisi valmistella erikseen terveydenhuollon, erikseen sosiaalihuollon ja erikseen kuntarakenteen uudistus, jos sellaiselle on tarvetta. Asiat olisivat yksinkertaisempia.

Terveydenhuollon uudistus ilman muuta tarvitaan. Sote-uudistuksen edetessä päätavoite unohtui.

Nyt heikko perusterveydenhuolto ajaa potilaat erikoissairaanhoitoon ja päivystyksiin. Kansalaiset hakevat apua sieltä, mistä saavat.

Kun erikoissairaanhoidon kulut ovat kasvaneet, perusterveydenhuollon kuluja pienennetään, jotta kuntatalous pysyy tasapainossa. Tämä kierre pitää katkaista ja kääntää toisinpäin.

Sote-keskuksista suunniteltiin liian mammuttimaisia. Terveydenhuoltoa ei voi tuottaa massatuotantona niin kuin selluloosaa.

Oleellista on saada potilaat hoidettua. Terveydenhuolto on käsityöläisammatti. Yleislääkärin työtä tehdään pienissä, hyvin johdetuissa yksiköissä. Pitkä hoitosuhde on kaiken ydin.

Yliopistomaailmassa sotea ajankohtaisempi asia on erikoislääkärikoulutuksen uudistus. Se toteutuu, vaikka sotea ei tullut.

Lue myös

Juuri nyt pohdimme yleislääketieteeseen erikoistuvien koulutusta. Heidän terveyskeskuksissa toimiville kouluttajalääkäreilleen on suunniteltava työkaluja erikoistumisen edistämiseksi. Mietimme, miten Oulussa kehitetyn GP-koulutuksen työkaluja voisi hyödyntää siinä.

Yleislääketieteessä kouluttajalääkäreitä on koulutettu vuosia, kun muut erikoisalat vasta aloittavat."

Janne Liimatainen on oululainen yleislääketieteeseen erikoistuva terveyskeskuslääkäri. Tällä hetkellä hän toimii Oulun yliopiston yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kehittämiskoordinaattorina.

Kuva: Janne Liimatainen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030