1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia 60 vuotta täyttäneille
Ajan­kohtai­sta

THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia 60 vuotta täyttäneille

Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia 60 vuotta täyttäneille Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä ehdotti kolmansia annoksia myös tietyille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmiin kuuluville, mutta THL arvioi vielä tätä suositusta.

Kolmas koronarokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

Lähtökohtaisesti kolmanneksi annokseksi suositellaan samaa rokotetta, jolla rokotettava on saanut toisen annoksen. Tarvittaessa myös muuta valmistetta voidaan käyttää. Kolmansissa annoksissa on käytössä Biontechin ja Pfizerin Comirnaty-rokote sekä Modernan Spikevax-rokote. Spikevaxista käytetään vain puolikasta annosta.

Teho hiipuu asteittain

Uusin tutkimustieto näyttää, että koronarokotteen teho hiipuu asteittain toisen annoksen saamisen jälkeen. Valtaosalla väestöstä suoja vakavaa tautia vastaan säilyy erittäin hyvänä kuuden kuukauden ajan, kun taas lääketieteellisillä riskiryhmillä ja iäkkäillä suoja vaikuttaa heikkenevän nopeammin.

– Tämän lisäksi heillä on myös suurempi riski terveydellisen tilansa tai ikänsä puolesta sairastua vakavaan koronavirustautiin, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

Koko väestölle ei ole tällä hetkellä Nohynekin mukaan tarvetta antaa kolmatta rokoteannosta, mutta THL jatkaa tilanteen tarkastelua.

– Alle 60-vuotiaiden kohdalla kolmannen koronarokoteannoksen tarpeellisuutta ehditään tarkastella myöhemmin, kun on enemmän tietoja kahden annoksen suojan kestosta sekä kolmannen annoksen hyödyistä ja mahdollisista haitoista tässä ikäryhmässä, Nohynek sanoo.

Suomessa kaikki kaksi kertaa rokotetut koronataudin vuoksi tehohoitoon joutunet tai koronaan kuolleet ovat olleet yli 60-vuotiaita.

Kolmansia annoksia jaettu

Ylen mukaan kolmansia rokoteannoksia on jo annettu noin 77 000. Tähän ryhmään kuuluu muun muassa terveydenhuoltohenkilöstöä, hoivakotien asukkaita ja heitä hoitavaa henkilökuntaa.

Lue myös

THL on jo aiemmin ohjeistanut kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokoteannosta immuunipuutteisille henkilöille ja henkilöille, jotka ovat saaneet rokotuksen rokotusjärjestyksessä ensimmäisten joukossa 3–4 viikon annosvälillä.

Varotoimena kolmatta annosta ei vielä suositella annettavaksi alle 30-vuotiaille miehille, vaan THL odottaa lisää tutkimustietoa harvinaisen sydänlihastulehduksen riskistä.

19.10.2021 klo 14.02: Juttua täydennetty THL:n tiedotteen perusteella.

Kirjoittajat
Tiiamari Pennanen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
THL: Kolmannet koronarokotukset kaikille yli 18-vuotiaille

Toisen ja kolmannen rokotuksen väliksi THL suosittelee 5–6 kuukautta.

Ajassa
Suomessa todettu omikron-variantin aiheuttama koronatartunta

Samassa seurueessa on useita koronatartuntoja.

Liitossa
Kutsumusammatti

Työtuntien määrälle on olemassa katto ja työsuojelu koskettaa meitäkin, kirjoittaa Jaana Puhakka.

Tieteessä
Ihovaskuliitin monimuotoinen taudinkuva, hoito ja ennuste

Erityisesti vaskuliitin aiheuttamat haavat ovat usein hankalahoitoisia.

Ajassa
Valtion kaupallinen rokotetutkimusyhtiö etenee

Uuden yhtiön nimi on Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy.

Ajassa
Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus osoitti, että liikunta voi kumota haitallisia solumuutoksia

Tunnustus meni väitöskirjatutkija Karthik Hemanthakumarille ja hänen tutkimusryhmälleen.