Suomen huumepolitiikka etsii itseään Lääkärikuntakin väittelee vielä tehoavista hoitomuodoista
Suomalainen huumeidenkäyttäjä asuu kuntavankilassa. Jos sairaanhoitopiirin huumevieroitushoidosta vastaava päihdelääkäri kannattaa lääkkeetöntä vieroitusta, muunlaista hoitoa voi olla vaikea saada. Korvaushoitoon vahvasti uskova lääkäri taas syyttää vastakkaisia näkemyksiä kannattavia suorastaan potilaiden heitteillejätöstä. Molemmat koulukunnat perustavat käsityksensä lääketieteelliseen tutkimusnäyttöön.
Perinteinen suomalainen huumeidenkäyttäjien vieroitushoito on perustunut joko lyhyeen, oireenmukaiseen vieroitushoitoon tai pidempään lääkkeettömään vieroitukseen erilaisissa yhteisöllisissä hoitokodeissa.
- Suomalaisista opiaattiriippuvaisista on varsinaisessa korvaushoidossa vain 10-20 prosenttia. Tilanne on eettisesti kestämätön! sanoo professori Mikko Salaspuro Helsingin yliopistosta. Hän vetoaa useisiin ulkomaisiin tutkimuksiin, joissa lyhyt, yleensä kolmen viikon vieroitushoitojakso on todettu täysin tehottomaksi.
- Harva potilas kestää vaikeita vieroitusoireita ja pystyy vastustamaan ylivoimaista opiaatinhimoa koko vieroitushoitoajan, Salaspuro sanoo. Hänen mukaansa kahdessa vielä julkaisettomassa tutkimuksessa lyhyt vieroitus on myös Suomessa todettu lähes tehottomaksi.
- Silti monet kunnat maksavat edelleenkin opiaattiriippuvaisille mieluummin tehottoman lyhyen vieroitushoidon tai lääkkeettömän yhteisöhoidon kuin pitkäaikaisen korvaushoidon. Sama epäluulo vaivaa myös huumehoitoyksikköjä. Vain murto-osa maan 75 pitkäikaishoitolaitoksesta ja 123 avohoitoyksiköstä tarjoaa korvaushoitoa, kummastelee Salaspuro. Pahin tilanne on hänen mukaansa pääkaupunkiseudulla, missä tarvittaisiin ainakin tuhat uutta korvaushoitopaikkaa.
- Terveydenhuollon päättäjät vetoavat rahapulaan. Norjassa on kuitenkin äskettäin osoitettu, että yhteiskunta säästää 45 000 euroa jokaista korvaushoitoon päässyttä kohden vuodessa. Hoitokäytäntömme eivät siis perustu tieteelliseen näyttöön tai kustannustehokkuuteen eivätkä edes sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksiin, Salaspuro sanoo. Hän huomauttaa, että puhe suomalaisen päihdehuollon korkeasta tasosta on itsensä pettämistä. Opiaattiriippuvaiset on jätetty heitteille.
Professori Mikko Salaspuro kysyi Suomen Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen lääketieteen toimittajille järjestämässä huumeseminaarissa, miten tällaista heitteillejättöä voi tapahtua median yksipuolisen viestinnän tai vaikenemisen tuella.
Koulukunnat erimielisiä
Median huumeasenteita on moitittu liian rikospainotteisiksi, tuomitseviksi ja moralisoiviksi. Tiedotusvälineet heijastelevat kuitenkin yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä. Toisaalta toimittajat törmäävät päihdehoidon asiantuntijoiden jopa täysin vastakkaisiin mielipiteisiin korvaushoidon tehokkuudesta ja välttämättömyydestä. Maahan mahtuu parhaillaan monta totuutta.
- Huumeongelmaa ei hoideta korvaushoidoksi kutsutulla lääkkeiden jakamisella, korostaa lääkkeetöntä vieroitushoitoa kannattava psykiatrian erikoislääkäri Juha Kemppinen Lappeenrannasta. Hän sanoo, ettei suostu tunkemaan toista mömmöä toisen mömmön tilalle potilaansa aivoihin perehtymättä ensin perusteellisesti tämän terveyden kokonaistilaan mm. kuvantamistutkimuksin.
Myös Kemppinen perustaa omat näkemyksensä lääketieteellisiin tutkimuksiin.
Huumeidenkäyttäjän noidankehä aiheutuu huonosti toimivien otsalohkon toimintojen lisäksi fyysisestä aineriippuvuudesta. Se ei kuitenkaan ole yhtä tappava kuin alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden aiheuttama riippuvuus. Opiaattien käyttäjän kuolema voi tulla heroiinin yliannostuksesta, aniharvoin vieroitusoireista. Se, että noidankehän ainut katkaisu olisi lääkehoito, on asioiden yliyksinkertaistamista, eikä tee muuta kuin hallaa! puuskahtaa Kemppinen. Hän haluaa perehtyä potilaisiinsa kokonaisina ihmisinä ja on mm. antanut potilailleen kännykkänsä numeron. Soittoja tulee hänen mukaansa hyvin harvoin; oleellisinta on, että potilaat tietävät voivansa tavoittaa lääkärinsä. Hän vetoaa ulkomaisiin tutkimuksiin, joissa on todettu lääkkeellisen korvaushoidonkin tehoavan parhaiten vasta sitten, kun myös psykososiaalinen tuki on kunnossa.
Kemppinen toimii itse myös kunnallispolitiikassa ja korostaa paikallisia olosuhteita päihdehoidon järjestämisessä. Helsinkiä, Kuhmoa tai Lappeenrantaa ei voi verrata, siksi hoidonkin pitää olla erilaista.
Kemppinenkin löytää asioiden huonoon tolaan syylliset mediasta sekä lääkkeisiin perustuvaa hoitoa tarjoavasta lääkärikunnasta, jotka ovat yksipuolisesti toitottaneet vain lääkehoidon autuutta.
Saako puhua viihdekäytöstä?
Suomessa huumeita on käytetty sen verran vähän aikaa, että asenneilmastomme tasapainoilee vielä sallivan ja jyrkästi kielteisen suhtautumisen välillä.
- Huolestuttavin ilmiö Suomen huumerintamalla on tällä hetkellä erityisesti nuorten keskuudessa vallitseva myönteinen ilmapiiri. Puhutaan viihdekäytöstä tai jopa hupikäytöstä, jolloin mielletään varsinkin oman huumeidenkäytön olevan hallinnassa. Tällöin kyllä tuudittaudutaan vaaralliseen ja virheelliseen huumeiden riskien ja haittojen aliarviointiin, sanoo rikosylikonstaapeli Yrjö Ketonen Helsingin poliisista.
A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi taas on sitä mieltä, ettei kaikkea huumeidenkäyttöä tulisi niputtaa saman otsikon alle.
- Asioita ei paranneta julkista keskustelua vaimentamalla, vaikka tarkoitus olisi hyväkin! korostaa Peltoniemi. Hän huomauttaa, että Suomessakin on huumeiden viihdekäyttäjiä, mutta myös joukosta löytyy vakavasti ongelmaisia sekakäyttäjiä.
- Oleellisinta olisi muistaa, että huume on päihde siinä, missä alkoholi ja tupakkakin, joista myös aiheutuu haittoja. Kaikkia päihteitä voi käyttää kokeillen tai rajusti riippuvaisena. Käyttö ei ole sama kuin riippuvuus, Teuvo Peltoniemi täsmentää terminologiaa.
