Geenihoitojen antaminen on verrattain halpaa, mutta niiden kliininen tutkiminen on akateemisille tutkimusryhmille kestämättömän kallista.

Geenihoitojen antaminen on verrattain halpaa, mutta niiden kliininen tutkiminen on akateemisille tutkimusryhmille kestämättömän kallista. EU-direktiivi asettaa lääketehtaiden ja akateemisten tutkimusryhmien tutkimukset samojen vaatimusten alaisiksi.

Syöpäbiologian professori Akseli Hemmingin työryhmällä ei ole esitellä kliinisten tutkimusten tuloksia, sillä työryhmällä ei ole rahaa niiden tekemiseen. Työryhmä ei ole millään tapaa poikkeuksellisen kurjassa asemassa, vaan akateemisten lääkekehittäjien ahdinko on kansainvälinen: pienten potilasryhmien hoitoon käytettävä geeniterapia on verrattain halpaa toteuttaa, mutta kallista tutkia.

Kliiniset kokeet uusilla molekyyleillä ovat käytännössä akateemisten työryhmien ulottumattomissa. Tämä johtuu siitä, että kliinisissä lääketutkimuksissa käytettävien molekyylien valmistukselle asetettujen laatuvaatimusten täyttäminen on erittäin kallista.

Lääkejättien tuhansia potilaita kattavat ja akateemiset muutamia kymmeniä potilaita koskevat kliiniset tutkimukset asetettiin samojen vaatimusten alaisiksi keväällä 2004 EU-direktiivillä. Niiden tulee noudattaa GMP-vaatimuksia (good manufacturing practices), jotka muodostuvat käytännössä vuosittain täydennettävän listan asioista, jotka kliinisten tutkimusten lääketuotannon tulee täyttää.

– GMP-vaatimukset ovat asianmukaisia silloin, kun hoidetaan hyväkuntoisia potilaita tai tutkitaan myyntiin menevää lääkettä. Jos kyseessä on faasin I tutkimus kymmenellä vakavasti sairaalla potilaalla, FDA:n omaksuman kannan mukaan hoidon siedettävyyden ja sivuvaikutuksien todentamiseen ei tarvita GMP-laatutasoa. Meillä virustuotanto täyttää GMP-listan ne kohdat, joita itse pidän relevantteina hoitojen kannalta, Akseli Hemminki sanoo.

Pelkkä virusten tekeminen on edullista

Onkolyyttisten adenovirusten valmistaminen Helsingin yliopistossa on niin edullista, että ne voidaan tarjota potilaille ilmaiseksi. Hemminki työryhmineen on hoitanut yksityisessä syöpäsairaala Docrateksessa syksystä 2007 lähtien 60:tä potilasta, joilla on pitkälle edennyt syöpä. Yhteistyö yliopiston ja HUS:n kanssa on Hemmingin mukaan tiivistä.

Jos potilaita ei hoidettaisi kokeellisella menetelmällä, vaan he osallistuisivat kliiniseen lääkeainekokeeseen, onkolyyttisten adenovirusten testaaminen EU:n kliinisistä lääketutkimuksista antaman säädöksen mukaisesti maksaisi viimevuotisen hintapyynnön mukaan noin 1 700 000 euroa erää kohden.

– Kymmenen potilaan hoitoon käytettävän onkolyyttisen adenoviruserän tutkiminen maksaisi siten vähintään 170 000 euroa per potilas.

Kokonaishinta pysyy käytännössä samana, vaikka onkolyyttisiä adenoviruksia tuotettaisiin 10 000 potilaan hoitamiseen tarvittava määrä.

– Siten GMP-vaatimusten mukainen virustuotanto on itse asiassa halpaa silloin kun sitä tehdään suurissa erissä, mutta kallista kun se tehdään pienelle määrälle potilaita. Joka tapauksessa yksikin erä maksaa paljon enemmän kuin mihin akateemisella ryhmällä on mahdollisuuksia, Hemminki toteaa.

Kliinisistä kokeista annettu EU-direktiivi on tehty lääketeollisuutta silmällä pitäen, ja se pyrkii parantamaan potilasturvallisuutta tuhansia potilaita käsittävissä myyntilupaan tähtäävissä tutkimuksissa. Potilasturvallisuutta edistävän direktiivin varjopuoli on kuitenkin juuri siinä, että se asettaa kokeelliset lääkehoidot saman suurennuslasin alle lääkejättien blockbuster-molekyylien tutkimusten kanssa.

Kliinisten tutkimusten puute ei estä hoitoa

Kliiniset tutkimukset eivät ole potilaiden hoidon edellytys. Kokeellisia hoitomenetelmiä voi käyttää, mikäli potilas ei enää hyödy tavanomaisista menetelmistä ja lääkkeistä. Hemmingin mukaan tällaisessa tilanteessa lääkärin velvollisuus on hoitaa potilaita kokeellisilla menetelmillä, jos kliinisiä tutkimuksia ei ole tarjolla.

– Jokainen havaitsemamme edistysaskel lisää kliinisten kokeiden tarvetta. Edistysaskelia on useita, sillä virukset toimivat ihmeenkin hyvin, Hemminki sanoo.

Kliinisissä tutkimuksissa olisi varmistettava havainto, jonka mukaan 60 potilaan yhteensä yli 100 hoitokerrasta noin 54 prosenttia on johtanut merkittävään muutokseen potilaan syövässä. Hemminki sanoo, että merkittävä muutos tarkoittaa tällöin syövän etenemisen pysähtymistä, syövän pienenemistä tai häviämistä.

– Yleensä näin on käynyt valitettavasti vain joksikin aikaa. Muutamalla potilaalla tauti on tosin pysynyt poissa ihan hoitojen alusta asti.

Hemmingin mukaan virusten kehitys etenee tällä hetkellä erittäin nopeasti sen ansiosta, että niitä kokeillaan potilaissa. Vajaan vuoden jälkeen tutkimusryhmällä on käytössään kolmas virussukupolvi.

Edistysaskeleet eivät poista kliinisten tutkimusten välttämättömyyttä. Docrateksessa voidaan antaa kokeellista geeniterapiaa korkeintaan 200 potilaalle vuodessa.

Hemminki on luottavainen siihen, että kliiniset tutkimukset rahoittava yhteistyökumppani löytyy pian, mutta tuskin Suomesta.

– Kaikki suomalaiset tahot kyllä tietävät mitä teemme, mutta intoa rahoitukseen ei ole. Todennäköisesti rahoittaja löytyy joko Yhdysvalloista tai Kiinasta. Kun populaatio on 1,3 miljardia, mielenkiinto edulliseen syöpähoitoon on suurta.

Geeniterapiasta tulossa luvanvaraista

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan lakiesitystä, joka tulee tekemään geeni- ja soluterapiavalmisteiden tuotannosta luvanvaraista. STM:n hallitusneuvos Pekka Järvinen sanoo, että esitys on eduskunnan käsittelyssä vielä tämän vuoden aikana.

On kuitenkin liian aikaista arvioida, mitä vaikutuksia lakimuutoksella on esimerkiksi Akseli Hemmingin tutkimusryhmän mahdollisuuteen hoitaa syöpäpotilaita onkolyyttisillä adenoviruksilla.

– On olemassa riski, että valmistukseen asetetaan liian tiukat rajat ja valmistuksessa vaaditaan liian täydellistä GMP-vaatimustasoa. Silloin hoidot loppuisivat, Akseli Hemminki sanoo.

Pekka Järvisen mukaan lakiesityksellä ei haluta estää kokeellisten hoitojen antamista.

– On selvää, että tehtäessä lääkkeitä teollisesti suurille ihmisjoukoille, kriteereiden tulee olla tiukemmat kuin pienten potilasryhmien kokeellisten lääkkeiden kehityksessä. Etsimme tasapainoa näiden välillä, Järvinen sanoo.

Jollain tapaa tasapaino on löydettävä. Sen määrää EU:n asetus pitkälle kehitetyssä terapiassa käytettävistä lääkkeistä. Asetus jättää paljon kansallista liikkumavaraa. Lupa valmistukseen on saatava kansalliselta viranomaiselta ja valmisteiden tuotannossa on noudatettava EU:n säätämiä laatuvaatimuksia.

Tuleva lakikaan ei ota suoraan kantaa siihen, missä määrin geeni- ja soluterapiavalmisteiden tuotanto noudattaa lääkkeiden GMP-vaatimuksia. Vaatimustason määrittäminen jää Lääkelaitoksen tehtäväksi. Lääkelaitoksen osastopäällikkö, professori Jussi Holmalahti toteaa, ettei hän voi arvioida Lääkelaitoksen linjauksia ennen lakitekstin valmistumista.

– Sen verran voi todeta, että emme tahdo ajaa alas mitään. Laki antaa meille suuntaviivat. Meidän harkittavaksemme jää esimerkiksi se, miten potilaan riskit vaikuttavat valmistukselle asetettaviin vaatimuksiin, Holmalahti sanoo.

Lue lisää perjantaina 19.9.2008 ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Juha-Pekka Honkanen

Kuva: Kimmo Brandt