- Euroopassa syöpään kuolee joka minuutti vähintään kolme ihmistä, joten syöpätautien tutkimukseen ja hoitoon tarvitaan uusia toimia, totesi Euroopan syöpäinstituuttien yhteisjärjestön OECI:n entinen puheenjohtaja ja Karoliinisen instituutin syöpäkeskuksen johtaja, professori

Ulrik Ringborg

vieraillessaan viime viikolla Helsingissä.

Kun viime vuonna syöpää sairasti 28 miljoonaa eurooppalaista, vuonna 2030 syöpäpotilaita arvioidaan olevan maanosassa 82 miljoonaa.

Siinä, missä muualla Euroopassa ollaan jo luomassa maanosan kattavaa syöpätutkimusverkostoa kansallisten syöpäkeskusten kesken, Suomessa on vasta tehty aloite kansallisen syöpäkeskuksen perustamiseksi.

- On tutkimusrahan haaskaamista jakaa sitä kontrolloimattomasti pienille sairaaloille, Ringborg sanoi.

Ringborg on yksi niin sanotun Tukholman julistuksen allekirjoittajista ja yhteiseurooppalaisen verkoston puolestapuhujista.

Tukholmassa marraskuussa 2007 annetussa julistuksessa 16 eurooppalaisen syöpäkeskuksen edustajat sopivat ohjelmasta syöpätutkimuksen koordinoimiseksi ja edistämiseksi. Allekirjoittajien joukossa olivat Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska.

Huippututkijat menetetään USA:han

Vaikka eurooppalaisella ja suomalaisellakin syöpätutkimuksella on useita vahvuuksia, sen ongelmana on pirstoutuneisuus ja kriittisen massan puute. Koska yhdelläkään eurooppalaisella syöpäkeskuksella ei ole yksinään riittävää kriittistä massaa toimia kaikilla syöpätutkimuksen osa-alueilla, niiden tulisi tehdä yhteistyötä, Tukholman julistuksessa todetaan.

- Pelkkä tutkimusryhmien integraatio ei riitä, Ringborg painotti ja korosti sellaisen tutkimusjatkumon merkitystä, jossa löydöksistä päästään tutkijoiden, eri tieteenalojen ja lääkevalmistajien yhteistyön avulla nykyistä nopeammin toimiviin hoitoihin.

Eurooppalaisen syöpätutkimuksen pirstaleisuus on johtanut muun muassa siihen, että parhaat tutkijat menetetään Yhdysvaltoihin, missä noin viiden miljoonan asukkaan väestöpohjalla toimivia, kattavia tutkimuskeskuksia (Comprehensive Cancer Center, CCC) on toiminut jo 50 vuotta.

- Yhdysvaltoihin verrattuna koko Eurooppa on hieman jälkijunassa. Suomi on valitettavasti jäljessä myös muista Pohjoismaista, joskin sielläkin systeemiä vasta rakennetaan, sanoo HYKS:n syöpätautien professori

Heikki Joensuu

.

Suomen kansallinen etu

- Suomi ei saisi missään tapauksessa jäädä jälkeen kansainvälisestä kehityksestä, Joensuu toteaa.

Suomen Syöpäinstituutin Säätiö luovutti 17.3.2009 tekemänsä aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle kansallisen syöpäkeskuksen CCC:n perustamiseksi Suomeen. Joensuu oli mukana hankkeen suunnittelutyöryhmässä.

- Ilman kansallista syöpäkeskusta on pelättävissä, että jäämme kehityksestä jälkeen tiedonkulussa, tutkimuksessa ja tutkimuksen rahoituksessa. Jos hoidon laatu on parempaa eurooppalaisissa syöpäkeskuksissa ja potilailla on yhä paremmat mahdollisuudet liikkua EU:n sisällä, joudumme rahoittamaan verovaroistamme myös niiden toimintaa.

Joensuun mukaan kyseessä on Suomen kansallinen etu.

- Harvinaisia hoitoja voitaisiin toteuttaa verkoston sisällä ilman, että jokaisen sairaalan tai edes jokaisen maan tarvitsee itse hankkia kalliita laitteita. Mutta kysymys ei ole pelkästään rahasta, vaan hoidon laadusta ja myös siitä, että hoito saadaan omalla äidinkielellä.

Potilaille parasta mahdollista hoitoa

Kansallisesta keskuksesta olisi etua myös apurahoja tai EU-rahoitusta haettaessa, huomauttaa Suomen Syöpäinstituutin Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja, professori

Pirkko Kellokumpu-Lehtinen

Tampereen yliopistosta.

- Uudet hoidot ja interventiot kehittyvät vain tutkimuksen kautta. Suomeenkin pitäisi saada korkeatasoinen yksikkö, jonka verkosto toimisi perustutkimuksesta kliiniseen tutkimukseen. Verkostoon kuuluisivat kaikki yliopistosairaalat omine erikoisosaamisalueineen, Kellokumpu-Lehtinen sanoo.

- Potilaat saisivat joustavasti parhaan mahdollisen tutkimuksellisen hoidon. Ja kun kliinisiin tutkimuksiin saataisiin ihmisiä, saisimme perustutkimuksesta uusia molekyylejä. Me puolestamme voisimme saada myös muualta esimerkiksi ei pelkästään lääketeollisuuden tuottamia aikaisemman vaiheen molekyylejä, mikä mahdollistaisi akateemisesta kiinnostuksesta tehdyn tutkimuksen lääketeollisuuden intressien ulkopuolella.

- Koska Suomi on markkinataloudellisesti pieni alue, ilman kansallista syöpäkeskusta ja kansainvälistä verkostoitumista uudet lääkkeet, uudentyyppiset molekyylit ja uudet tavat hoitaa tulisivat käyttöömme vasta myöhäisessä vaiheessa, Kellokumpu-Lehtinen toteaa.

Satakertaiset mahdollisuudet

Suomen Akatemian tutkijaprofessorina toimivan

Kari Alitalon

mukaan genomiprojekti on johtanut siihen, että myös suomalaiset tutkijat haravoivat geenejä, jotka ovat eri kasvaimissa vastuussa niiden pahanlaatuisesta ilmiasusta.

- Esille tulee aika yllättäviäkin geenejä. Kun tutkijoiden tiedon taso juuri näiden geenien toiminnasta ei perustu pitkäaikaiseen kokemukseen, olisi hyvä, että tietoa tarvittaessa saataisiin myös muista Euroopan maista.

Alitalo korostaa, että 500 miljoonan ihmisen populaatiosta löytyy tietotaitoa paljon laajemmin kuin viiden miljoonan ihmisen populaatiosta.

- Verkostoitumalla satakertaistaisimme mahdollisuuden saada tarvittavan tietotaidon käyttöömme hyvin nopeasti ja ilman erityisinvestointeja. Jos syövässä tulisi esille esimerkiksi jokin yllättävä aineenvaihduntageeni, josta tutkijalla itsellään ei olisi aikaisempaa tietoa ja kokemusta, hän voisi kääntyä koordinoivan tutkimusyksikön puoleen, Alitalo sanoo.

- Tutkimuksen ja hoidon tarpeisiin pystyttäisiin reagoimaan nopeammin, kun verkostolla olisi yhteinen kieli ja toimintakulttuuri. Verkoston sisällä tutkijat voisivat siirtyä paikasta toiseen, tavata toisiaan ja käyttää toistensa laitteita, Alitalo visioi.

- Mutta toisaalta Suomessa tulisi muistaa, että huippututkimusta syntyy yleensä vasta kun huippututkijat saadaan saman katon alle, jotta kriittinen massa aktivoi vuorovaikutuksien ketjureaktion.