Kuntaliitokset, pakkotoimet tai solidaarisuus­vaatimukset eivät tuo lääkäreitä syrjäseuduille, mutta terveyskeskuksia kehittämällä heitä voi ­houkutella. Aidoilla maalaislääkäreillä on muutamia vinkkejä valkotakkiensa taskuissa.

Kyltit reunustavat metsäisen maantien viertä. "Tervetuloa Kuhmalahdelle!" Maisemaan nousevat Osuuspankki, apteekki, terveyskeskus ja kirjasto. Heti niiden jälkeen kyltti toivottaa "Kiitos käynnistä!".

Kuhmalahti on noin tuhannen asukkaan taajama 50 kilometrin päässä Tampereelta. Kunta liitettiin suurempaan Kangasalaan viime vuonna. Terveyskeskuslääkäri Saija Laurila on viihtynyt Kuhmalahdella, yhden lääkärin terveysasemalla, jo 15 vuotta.

- Parasta ovat potilasläheisyys, itsenäisyys ja työn laaja skaala. Tässä joukossa ei ole sinun ja minun töitä, eikä lääkäriä jätetä yksin huoneeseensa. Työt eivät myöskään kulje kotiin. Ainoa miinuspuoli on 44 kilometrin työmatka, Laurila kertoo.

Hän iloitsee sopivasta työmäärästä ja samanhenkisestä työporukasta. Kahvihuoneessa lounastellaan yhdessä sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja säännöllisesti vierailevan suuhygienistin kanssa. Kollegoja Laurila ei pöytäseuraksi erityisesti kaipaa, sillä "lääkärijutut ovat tylsiä".

Vastaanotolle ilman akuuttia asiaa

Helsingissä lääkäriksi opiskellut laukaalainen oli suunnitellut jatkavansa pediatrialla, mutta lähti miehensä kanssa kokeilemaan maalaiselämää. Kuhmalahdellekin Laurila soitti, mutta Helsingin perspektiivistä yhden naisen terveyskeskus tuntui hurjalta. "Ei koskaan", hän vannoi, ja suuntasi Keuruulle.

Keuruulla Laurila innostui monipuolisesta terveyskeskustyöstä, ja kun palomiespuoliso tuskastui virka-aikatyövuoroihinsa, Laurila päätti testata Kuhmalahtea parin kuukauden sijaisuudessa. Sillä tiellä hän edelleen on.

Laurila tukee kyläläisten terveyttä muiden menetelmien lisäksi keskustelemalla. Hän sallii potilaiden tulla vastaanotolle, vaikkei akuuttia asiaa olisikaan - pääsylipuksi ei tarvita polvivaivaa. Potilaat puolestaan luottavat lääkärinsä näkemyksiin, eikä vastaanotolle tulla valmiin nettidiagnoosin kanssa.

Kun yleislääketieteen erikoislääkäri Laurila kaipaa toista lääkäriä, hän soittaa kollegalle. Lähialueen lääkärit tapaavat joukolla viikoittain.

Nuoria lääkäreitä opetetaan hahmottamaan

Nuoret lääkärit eivät halua terveyskeskuksiin, väitetään julkisuudessa. Laurila ei usko tähän. Hänen kohtaamansa nuoret lääkärit ovat olleet innostuneita vastuullisesta terveyskeskustyöstä. Yksin oleminen sen sijaan pelottaa, joten puhelinyhteys senioriin on tärkeä.

- Myös säännöllinen tapaaminen, esimerkiksi puoli tuntia viikossa, antaa tarvittavaa rohkaisua. Potilaan tutkimiseen täytyy nuorella itsellään kuitenkin olla valmiutta.

Laurila opettaa, ettei kaikkia eteen tulevia asioita tarvitse hoitaa yhdellä kertaa ja että kyse on kokonaisuuden hahmottamisesta. Sydämen sivuääneen voi palata kiireellisempien vaivojen taltuttua.

Kuhmalahden terveyskeskuksen tulevaisuudesta Laurilalla ei ole arvausta. Kuntatyöryhmän ehdottama kymmenen kunnan Suur-Tampere ei juuri saa kannatusta Pirkanmaalla, mutta jotain on Laurilankin mielestä tehtävä.

- Kuntien alasajo on jo alkanut. Oleellista olisi nyt tarkasti miettiä, mitkä asiat terveydenhuollossa tulee hoitaa, nimenomaan lääketieteellisin, ei rahallisin perustein.

Kuhmalahden perjantai taittuu iltapäivään ja Saija Laurila lopettelee työviikkoaan. Vapaalla hän lenkkeilee, suunnistaa, jumppaa sekä harrastaa hiihtosuunnistusta ja avantouintia. Rannekelloa hän ei käytä koskaan.

Bisnesopit pätevät maaseudullakin

Juankoskelle, muusikko Juice Leskisen kotikuntaan, on tunnin ajomatka Kuopiosta ja Joensuusta. Juicen aukiota reunustaa Osuuspankki, marketti ja ravitsemusliike. Parin kilometrin päässä komeilee saneerattu terveyskeskus - 1980-luvun insinööritaidon helmi, kuten johtava lääkäri Esa Häkli työpaikkaansa esittelee.

Tasakattovillitys poiki homeongelman, jonka korjaamista asemalla työskentelevät 65 ihmistä odottelivat toisaalla kolme vuotta.

Lääkärinvirkoja on Juankoskella neljä ja viereisellä Rautavaaralla kaksi. Rautavaaran perusterveydenhuoltoa on hoidettu parina päivänä viikossa ostolääkäreiden voimin, ja tänä vuonna Juankoski osallistuu vajeen paikkaamiseen. Se tietää Häklille paljon ajokilometrejä.

- Emme onneksi ole yksin surkeudessa, Häkli nasauttaa.

Nuoriin lääkäreihin osoitettujen pakkotoimien tehoon ja laatuun Häkli ei usko, mutta jos lääkäreitä jonnekin lähetettäisiin, heitä tulisi lähettää sinne, missä heitä todella tarvitaan: kehitysmaihin ja muille kriisialueille.

- Terveyskeskukset voivat kilpailla lääkäreistä samoilla keinoilla kuin yritykset.

Liian paljon turhia selvityksiä

Pian 30 vuotta Juankoskella viihtynyt Häkli epäilee kaiken viisauden asumista Kehä kolmosen sisäpuolella.

- Edellinen keinotekoinen hallintohimmeli rakennettiin Paras-lain velvoittamana. Sen vaatimiin toimenpiteisiin meni kaksi vuotta, ja nyt esitettyjen kuntaliitosten edessä on mitä ilmeisimmin aloitettava taas alusta. Ihmisiä turhauttaa tehdä viikkotolkulla laskelmia, tilastoja, ennusteita ja selvityksiä, kun työ johtaa aina vain väliaikaisiin ratkaisuihin.

Kuntafuusioiden tavoite on Häklin mielestä oikea, sillä "on täysin absurdia, että Suomen kokoisessa maassa huseeraa liki 350 toimijaa".

- Nyt keskinäiseen yhteistyöhön ovat pakon edessä saattaneet joutua sellaiset kunnat, jotka eivät ole vahvempiin kimppoihin kelvanneet.

Häkli muistuttaa, että lääkäriresurssit eivät kuitenkaan kuntafuusioilla lisäänny, eikä terveyskeskusten vetovoima.

Epävarmuutta on siedettävä

Alkujaan kuopiolainen Häkli lähti lukion jälkeen Saksaan opiskelemaan. Silloisessa Itä-Saksassa yliopiston vaatimukset olivat kovat: anatomiaa tankattiin istumalihakset hellinä, ja jos ei kandi viikolla oppinut, niin viikonloppuna viimeistään.

Tinkimätön puurtaminen kantaa hedelmää syrjäseudun terveyskeskustyössä.

- Lääkärintyö on täällä käsityötä, jossa ihmiskehon tuntemus on ydin. Kun esimerkiksi illalla ei ole käytettävissä laboratoriota eikä röntgeniä, tärkein diagnostinen väline on "mutu". Teemme suhteellisen vaativiakin toimenpiteitä, emmekä toimi läheteklinikkana, Häkli kuvailee.

Hänellä on koeteltu niksi oikean suunnan löytämiseksi potilastilanteessa.

- Kun potilaan antaa puhua kolme ensimmäistä minuuttia, hän kertoo diagnoosin. Lääkärin tehtävä on poimia diagnoosi yhdistämällä oireet.

Epävarmuutta ja erehtymistäkin maalaislääkärin on opittava sietämään. Kaikkia potilaita ei voi parantaa, eikä se ole huonon lääkäriyden syy.

Häkli kertoo elävänsä "savolaesella susjrajalla" yksinkertaista ja helppoa elämää. Joen toisella puolen on oma talo, josta työpaikalle on pari kilometriä. Vapaa-aikanaan Häkli kalastaa, pilkkoo polttopuita ja pelaa lentopalloa pelastuslaitoksen miesten kanssa, omien sanojensa mukaan "varoo osumia".

Häkli toteaa, että lasitornilääkäri ei maalla pärjäisi. Mutkattomuus on valttia.

Ihmiset kuin toisesta maasta

Helsingistä ajaa hyvällä kesäsäällä kahdeksassa tunnissa Ylä-Kainuuseen, Puolangan kuntaan. Sinne jylhän luonnon ääreen on päätynyt alun perin helsinkiläinen Hannu Ruokolainen.

Puolangalle hän saapui viime syksynä, kahdenkymmenen pohjoiskarjalaisessa Juuassa vietetyn terveyskeskusvuoden jälkeen. Juukaan Ruokolainen asettui opiskeltuaan lääkäriksi Oulussa. Nyt hän työskentelee Kajaanin kaupunginsairaalassa geriatrian erikoistumisvirassa.

Syy Juuasta muuttamiselle oli se, että Ruokolaisen kuntahallinnon alalla toimiva vaimo sai Kainuusta vakituisen viran.

Jokaisen muuton jälkeen Ruokolaiselle on aluksi tullut tunne, että "täältä on päästävä äkkiä takaisin". Mutta Oulu osoittautui mainioksi paikaksi, samoin Pohjois-Karjala, josta hänen vanhempansa muuttivat 1950-luvulla etelään.

- Elämänmeno näillä seuduilla on varsin erilaista verrattuna Helsinkiin. Ihmiset ovat leppoisia ja mukavia, Ruokolainen sanoo.

Lääkäriltä kysytään, kun kohdataan

Hannu Ruokolainen kertoo, että juukalaisten jättäminen kahdenkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen teki kipeää.

- Pitkän ajan kuluessa potilaat oppii tuntemaan hyvin. Perusterveydenhuollossa paras työkalu on ehdottomasti pitkä potilas-lääkärisuhde.

Pienellä paikkakunnalla lääkärin ja potilaiden yhteiselo on luontevaa. Ruokolaiselta saatetaan pyytää konsultaatiota rautakaupassa, mutta hänelle se sopii.

- Sitä tapahtuu aika harvakseltaan, ja se ikään kuin kuuluu maaseutulääkärin toimenkuvaan. Hymyilen vaan kuin kollega Kiminkinen, Ruokolainen nauraa.

Nauru on Ruokolaisella herkässä, kuten Saija Laurilalla ja Esa Häklilläkin.

Ruokolaisen mukaan maalaislääkärin työssä tarvitaan osaamista ja luovintakykyä. Välimatkat isompiin keskuksiin ovat usein pitkät. Asioita ei aina voi tehdä Käypä hoito -suositusten mukaan, vaan kaikesta eteen tulevasta on selvittävä itse.

- Hyvä puoli tässä on se, että diagnostiikan ja hoidon luovuus kehittyvät.

Valtio ja yliopistot kehitysrinkiin

Ruokolainen ei lähtenyt maaseudulle lääkäriksi siksi, että siellä ei ollut muita. Hän arvioi, ettei Suomessa ole ollut sellaista yhteisöllisyyttä pitkään aikaan: maalle hakeutuvat ne, jotka sinne haluavat. Lääkärien muuttohalukkuutta lisäävät tunnetusti puolison työmahdollisuudet sekä lasten hyvät koulut ja harrastusmahdollisuudet, mutta Ruokolaisella on uusi ehdotus.

- Terveyskeskuksia pitää kehittää alueittain yhdessä valtion ja paikallisen yliopiston kanssa. Ruohonjuuritasolla pitäisi miettiä, mitä perusterveydenhuollossa hoidetaan ja mitä jätetään pois. Erikoislääkäreiden kuntiin tuomat etäpolipäivät lisäisivät yhteistyön hedelmällisyyttä.

Lisäksi ennaltaehkäisevään työhön olisi panostettava selvästi nykyistä enemmän ja valtion tulisi olla mukana jakamassa kustannuksia.

- Valtio sysää jatkuvasti uusia toimintoja perusterveydenhuoltoon, muttei anna riittävästi varoja niitä varten. Epätasa-arvo lisääntyy, kun köyhien kuntien pitää yksin kustantaa valtion määräykset.

Ruokolainen pitää puolankalaisissa ilmenneestä kapinahengestä. Kunnassa ei suostuttu siihen, että isot kunnat päättävät asioista oman etunsa mukaisesti ja pienet joutuvat maksumiehiksi, joten Kainuun maakunnan toiminta nykymuodossaan lakkaa tämän vuoden lopussa.

Sote-palveluita ollaan nyt ulkoistamassa ja itsekin keikkalääkäriyrityksen kautta Puolangalle tullut Ruokolainen katselee tilannetta rauhassa. Kaupunkilääkäriksi hän ei itseään koe, joten paluu maaseudun terveyskeskukseen lienee edessä vuoden päästä. Syrjäkylät kutsuvat aitoa korpigeriatria.