Terveydenhuollon asiakasmaksusäännökset tätä vuosituhatta vastaavalle tasolle? (pääkirjoitus SLL 39
Länsi-Suomen lääninhallitus on puuttunut muutaman kunnan menettelyyn, jossa kunta antoi hoitoa tarvitsevalle potilaalle maksusitoumuksen yksityiseen hoitoon. Maksusitoumus oli määrältään samansuuruinen kuin sairaanhoitopiirin veloitus kunnalta samasta hoidosta. Potilaan maksettavaksi jäi kunnan maksusitoumuksen ja yksityisen hoitolaitoksen perimän erotus. Se voi olla suurempi kuin terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukainen suoritus, eli potilaalta sairaalan kassalla peritty sairaalamaksu.Lääninhallitus katsoi, että kyseessä on asiakasmaksusäännösten vastainen menettely ja edellytti kuntien luopuvan siitä välittömästi. Kunnan ainoa laillinen menettely yksityisten palvelujentuottajien suhteen on se, että kunta ”väliostaa” ostopalveluna yksityisen yrityksen tuottaman hoidon asukkaalleen, joka maksaa siitä vain ja korkeintaan maksuasetuksen mukaisen korvauksen.
Lääninhallituksen laintulkinnan oikeellisuutta tuskin voi kiistää. Aiheellista on sen sijaan kysyä, edustavatko nämä säädökset enää tätä aikaa, edistävätkö ne tasa-arvoa ja tasaavatko ne kansalaisille sairaudesta aiheutuvia menoja. Näitä tavoitteitahan säännöksillä on alun pitäen tavoiteltu.
Terveydenhuollon rahoituskriisissä on pelastukseksi hoettu mantramaisesti kansallista terveysprojektia. Sen tuoma apu on jokaisen luettavissa valtion vuoden 2003 talousarviosta. Valtion pienet lisärahat on sidottu rakenteellisten uudistusten aikaansaamiseen. Vaikka kunnissa tapahtuisikin jonkinlainen ihmeherääminen muutosten välttämättömyyteen, niiden toteuttaminen vie vuosia. Sitä ennen on pystyttävä kehittämään jotain nopeammin vaikuttavaa.
Tällainen vaihtoehto olisi mitä todennäköisimmin menettely, jossa lainsäädännön muutoksella annettaisiin kunnille mahdollisuus maksaa edes jonkinasteista tukea niille potilaille, jotka ovat valmiita panostamaan omaa rahaa saadakseen hoitonsa yksityiseltä sektorilta sen sijaan että jonottavat julkisiin sairaaloihin. Jos tällaista aktiivisuutta kunnissa on jo herännyt, lain kirjaimen vartijoiden soisi erityisesti miettivän, mitä tämä aktiivisuus kertoo.
Järjestely on lisää maksavalle potilaalle kieltämättä epäoikeudenmukainen. Hän on maksanut huippukorkeat veronsa eikä saa maksuilleen vastinetta tarvitessaan palvelua. Mutta jos hän tästä huolimatta haluaa maksaa, ei koko hoidon hintaa, mutta tuntuvasti enemmän kuin julkiset sairaalamaksut, millä muulla kuin kateuden kaikkivoivalla argumentilla julkinen valta sen voi kieltää. Pohjimmiltaan tällainen potilas on hyväntekijä, josta kaikki muut alan toimijat yksinomaan hyötyvät. Osittain julkisista varoista tuettu palvelunhankkija poistuu jonoista ja tekee tilaa muille jonottajille.
Kunta säästää menettelyllä riihikuivaa rahaa. Sen näkökulmasta kuntalainen maksaa jonkinlaista terveydenhuoltoon kohdennettua lisäveroa, mikä vähentää kunnan rahoitusosuutta sen kontolle lankeavien palvelujen hankkimisessa. Kunnissa tietenkin väitetään, että osatuetun potilaan mennessä muualle täyden laskun sairaanhoitopiirissä aiheuttavien määrä lisääntyy, eli kunnan sairaanhoidon kokonaismenot nousevat. Väite on naiivi. Jonon pituuden tulee lopulta ratkaista vuosibudjetti, jonka raamissa uusi menettely mahdollistaa olennaisesti useamman potilaan hoidon.
Lainsäätäjä on maksuasetusta antaessaan pyrkinyt kaikkien kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun. Erinomaisen kannatettava tavoite, jos verorahoitteinen terveydenhuolto pystyisi vastaamaan kattavasti palvelujen järjestämisestä. Hoitoja jonotetaan jo nyt eri sairaaloissa hyvin eri pituisia aikoja. Lakisääteiset maksimiodotusajat, joita nyt lupaillaan vuoden 2005 loppuun mennessä, eivät auta, jos kunnissa ei samanaikaisesti tehdä takuun realisoivia rahoituspäätöksiä. Kuntien edustajien puheiden perusteella lisäsatsauksista ei olla innostuneita.
Kansaneläkelaitos ei suostune rahoittamaan hanketta vedoten rajankäyntiinsä kunnan velvollisuutena olevien palvelujen rahoittamisesta. Olisiko tässä uudessa tilanteessa mahdollista miettiä sv-korvausta potilaan maksamasta ylimääräisestä kulusta esimerkiksi tietyn kattosumman ylityttyä?
Elämme tilanteessa, jossa kuntien tavanomainen budjettirahoitus kasvattaa erityisesti erikoissairaanhoidon jonoja. Näiden jonojen lyhentämiseksi valtio jakaa korvamerkittyä jononpurkurahaa, jolla rahoitetaan puolet kunnan sairaalalta tai yksityissektorilta ostamista hoidoista. Josko annettaisiin kunnille erillisraha maksaa tukea niille asukkaille, jotka asioivat pääosin omalla mutta osaksi kunnan kustannuksella esimerkiksi niissä yksityisissä hoitopaikoissa, joiden laadun ja hintojen kohtuullisuuden kunta on tarkastanut. Menettely ei syökse Suomea pois oikeusvaltioiden listalta.
Taito Pekkarinen
