Väitöstutkimuksen mukaan suomalaista julkista terveydenhuoltoa kehitetään teollisuudesta tutuilla periaatteilla, vaikka ne voivat olla liian kapea-alaisia terveydenhuollossa sovellettaviksi.

Väitöstutkimuksen mukaan suomalaista julkista terveydenhuoltoa kehitetään teollisuudesta tutuilla periaatteilla, vaikka ne voivat olla liian kapea-alaisia terveydenhuollossa sovellettaviksi.

Kasvatustieteiden maisteri Anu Kajamaan mukaan teollisuustyön periaatteet voivat auttaa etenkin keskijohtoa työn suunnittelussa ja johtamisessa. Tällainen kehittämisnäkemys on kuitenkin kaukana hoitotyön arjesta eikä yksin riitä terveydenhuollon ongelmien ratkaisemisessa.

Johtajat, kehittäjät ja työntekijät soveltavat terveydenhuollossa keskenään erilaisia ajatusmalleja, mikä hankaloittaa kehittämistä. Kajamaan mukaan terveydenhuollon kehittäminen vaatisi uudenlaista, monimutkaisen kokonaisuuden huomioivaa otetta.

Väitöskirjassa esitellään viisi esimerkkiä julkisen terveydenhuollon kehittämisestä ja kehittämisen seurauksista. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004–2010. Päätutkimuskohde on Oulun yliopistollisen keskussairaalan keskusleikkausosasto, jossa Kajamaa toteutti kollegojensa kanssa vuonna 2006 Työsuojelurahaston rahoittaman kehittämishankkeen. Henkilökunta ideoi hankkeessa uuden toimintamallin, jonka avulla osasto selvisi kriisistä. Uuden toimintamallin myötä työntekijöiden työn hallintakyky, vastuunotto ja osaaminen parantuivat. Vuonna 2008 keskusleikkausosaston kaikki salit olivat täydessä toiminnassa, kun vuosina 2005- 2006 ylimääräisiä salisulkupäiviä oli vuosittain noin sata. Henkilökunnan sairauspoissaolot vähenivät noin 30 %. Vuonna 2008 tehdyssä leikkaustoiminnan valtakunnallisessa vertaisarvioinnissa leikkaussalien käyttöaste oli valtakunnan korkein.

Kajamaa osoittaa väitöstutkimuksessaan, että eri ammattiryhmiä osallistavat tutkimusavusteiset kehittämishankkeet tuovat terveydenhuoltoon kaivattua muutosta. Yhteisesti ideoidut ja jalkautetut johtamis- ja toimintatavat ja välineet osoittautuivat tutkimuksessa organisaatioiden kannalta kestävämmiksi ja hyödyllisemmiksi ratkaisuiksi kuin yksittäisten prosessien kehittäminen.

Ongelmien analysointi yhdessä, organisaation oppiminen ja työnjaon uudistaminen edistivät muutosta ja toiminnan tehostumista. Kehittämisen seuraukset ilmenivät usein vasta ajan kuluessa. Pitkäjänteinen kehittäminen ja hankkeiden linkittäminen toisiinsa tuottivat myönteisiä kehittämistuloksia ja toivat kehittämiseen kaivattua jatkuvuutta.

Kasvatustieteiden maisteri Anu Kajamaan väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa 10.12.2011.

Kuva: Pixmac