Terveystoimen asiantuntemusta kaivataan erityisryhmien liikuntaan
Liikuntapalvelujen järjestäminen erityisryhmille eli vammaisille, pitkäaikaissairaille ja ikääntyneille vaatii paljon enemmän taustatyötä ja asiantuntemusta kuin normaalisti järjestettävä toiminta. Erityisryhmät ovat usein riskiryhmiä, joiden ohjaaminen edellyttää perehtyneisyyttä kulloiseenkin lääketieteelliseen ongelmaan ja sen aiheuttamiin rajoituksiin. Työ on kuitenkin antoisaa, koska monet kokevat liikunnan avulla pysyvänsä toimintakykyisinä pitempään. Lisäksi osallistujat ovat motivoituneita ja heillä on yleensä aikaa harrastaa liikuntaa.
Maassamme on 1980-luvun puolivälistä lähtien ollut päätoimisia liikunnanohjaajia, joiden tehtävänä on suunnitella ja tarjota erityisryhmien liikuntapalveluja. Käytännössä toiminta on erilaisten kunto-, vesivoimistelu- ja palloiluryhmien vetämistä. Liikunnanohjaajalla on ainakin periaatteessa taustatukenaan yhteistyöryhmä, johon kuuluu sosiaali- ja terveystoimen edustaja. Monissa kunnissa kuitenkin poikkihallinnollinen yhteistyö toimii lähinnä vain paperilla, ja vetovastuu lankeaa sinne, missä virkakin on eli liikuntatoimelle.
Opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteisrahoituksella on kahden viime vuoden aikana 30 kunnassa tehostettu erityisryhmien liikuntapalveluja. Projektin aikana on kiinnitetty huomiota liikuntatoimen ja terveystoimen yhteistyön lisäämiseen mm. tarkentamalla kummankin toimialan vastuuta palvelujen järjestäjänä. Paikallistasolla on saatu kuntoutushenkilöstöä osallistumaan erityisryhmien kuntoliikuntaryhmien ohjaukseen.
-Liikuntatoimen asiantuntemus ei yksinkertaisesti riitä kaikkien riskiryhmien ohjaamiseen. Tällaisia ryhmiä tulee koko ajan lisää, mm. huonokuntoiset ikääntyneet, totesi projektipäällikkö Vuokko Ponsi kokeilun arviointiseminaarissa.
Myöskään tiedonkulku virastojen välillä ei aina ole paras mahdollinen. Terveyskeskuslääkärit eivät osaa ohjata potilaitaan liikuntaryhmiin, koska eivät tiedä millaisia erityisryhmien liikuntapalveluja kunnassa tarjotaan.
-Projektin aikana olemme havainneet, että esim. monille mielenterveysongelmista kärsiville liikuntaryhmät ovat olleet lähes ainoa sosiaalisen kanssakäymisen muoto, joka on saanut heidät liikkeelle ja toisten ihmisten pariin, jatkoi Vuokko Ponsi.
Kokeilussa mukana olevissa kunnissa on työ koettu mielekkääksi. Tärkeänä seikkana monet kunnat pitävät asenteiden muutosta myönteisemmäksi ja eri osapuolten välisen yhteistyön lisääntymistä. Haittoina mainitaan tiedon kulun ongelmat ja ohjaustoiminnan rahoituksen epävarmuus. Monet ryhmät toimivat tilapäisesti palkatun ohjaajan johdolla, ja vaarana on, että kun projekti virallisesti päättyy, loppuu samalla lupaavasti käynnistynyt erityisryhmien liikuntakin.
