Kuolema on pantu piiloon, jossa se kasvattaa itsestään elämää suurempaa mysteeriä. Myös lääkärin olisi hyvä irrottautua kuolemanpelosta, sanoo kuolemantutkija, professori Douglas Davies.

Sateisella Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä muistomerkkejä tutkii herra, joka tietää kuolemasta paljon. Kirkkomaata kiertäessään professori Douglas Davies kertoo pieniä tarinoita, kuten sen, että Bangladeshissa muslimit jättävät haudattaessa vainajiensa ylle tyhjää tilaa. Näin kuollut mahtuu istumaan, kun enkelit tulevat kysymään uskonkysymyksiä taivasta varten.

Sen sijaan läntisessä Euroopassa kuolemanjälkeiseen elämään ei laajasti luoteta. Esimerkiksi englantilaisten elämässä kirkon osuus on jatkuvasti pienentynyt, joten uskonnollisista hautajaisista siirrytään kohti personoituja muistotilaisuuksia, joissa ei aina tarvita pappiakaan. Elämäntyylin halutaan näkyvän myös kuolemantyylissä, Durhamin yliopiston Centre of Death and Life Studies -tutkimuslaitosta johtava Davies kertoo.

Valtaosa ihmisistä kuolee sairaaloissa, vaikka suurin osa toivoo saavansa kuolla kotonaan. Saattokodeissa kuolee noin 5-10 % länsimaisista ihmisistä. Suomessa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin kutsumana vieraillut Davies tutustui Terhokodin toimintaan. Hän oli vaikuttunut näkemästään, ja kehuu saattokodin henkilökuntaa ja osaamista erinomaiseksi.

Entä mitä kaikkien lääkäreiden tulisi tietää kuolemisesta? Daviesin mukaan asiaan ei ole yhtä yleistä vastausta, sillä ihmisten oma kiinnostus asiaan vaihtelee paljon. Sen sijaan potilaiden tulisi olla realistisia siitä, mitä lääkärit voivat tehdä, eikä odottaa ihmeitä.

- Poliitikot luovat usein väärää mielikuvaa siitä, että lääketieteessä kaikki on mahdollista ja valinnat kaikkien saatavilla. Ihmisten kanssa olisi puhuttava suoraan siitä, että joskus me kaikki kuolemme ja että kaikkia ihmisiä ei voi pelastaa kaikilta sairauksilta.

Daviesin mukaan lääkärit voisivat olla vielä realistisempia hoitoja määrätessään. Tarvitaan pelottomuutta ja kykyä sympatiaan, erityisesti kuolevan läheisiä kohtaan.

Tuskaa täytyy lievittää

Ajatukseen omasta kuolemastaan Davies suhtautuu tyynen realistisesti. Kaikille länsimaisille ihmisille omasta kuolemasta puhuminen ei ole helppoa, sillä piiloon työnnetystä elämän lopusta on tullut pelottavaa. Daviesin mukaan lastenkin olisi hyvä mahdollisuuksien mukaan nähdä kuolleet läheisensä, sillä salamyhkäisyys luo pelkoa.

- Kuolemanpelko on myös elämänpelkoa, ja kun siitä pääsee eroon, voi alkaa nauttia elämästä. Tätä taustapelkoa pitäisi lievittää jo alakoulussa.

Davies on eurooppalaisen kuolemantutkimuksen merkittävä hahmo, joka on kirjoittanut aiheesta monia kirjoja. Hän tutki uransa alussa häätraditioita, mutta kertoi pian vaihtaneensa tutkimuskohdetta tylsistymisen takia. Davies kertoo työn muokanneen hänestä hyvin realistisen elämän suhteen. Kuolemantutkijat ovatkin hänen mukaansa erittäin positiivisia ihmisiä.

Brittiprofessori muistuttaa, että moni havahtuu kuoleman todellisuuteen vasta läheisen ihmisen menehtyessä. Länsimaiseen mukavaan elämäntapaan kuolema ei oikein sovikaan, joten se voidaan yrittää kokonaan kieltää: Amerikassa arkussa voi maata ruumis, joka olisi ulkonäkönsä puolesta valmis Hollywoodiin.

Myös lääkärin on hyvä tiedostaa oma kuolevaisuutensa, professori Davies sanoo.

- Eutanasia ja avustettu itsemurha ovat problemaattisia aiheita, tunnen syvää sympatiaa lääkärien ammattikuntaa kohtaan. Mutta joskus tulee meille jokaiselle aika kuolla. Osa lääkäreiden vastuuta on huolehtia, että saamme kuolla toivomallamme tavalla. Vaikeiden sairauksien kohdalla päätös kuolemasta tulisi antaa ihmiselle itselleen.

Ekoajattelu tullut hautaamiseen

Professoria vaivaava yskä tuntuu äityvän kolealla hautausmaalla. Hän siirtyy mielellään kahvilaan jatkamaan haastattelua. "Etten kuole tänne", hän nauraa.

64-vuotias Davies toivoo nimittäin saavansa kuolla squash-kentällä voitollisen pelin päätteeksi. Jos tilanne tulee olemaan toisenlainen, hän toivoo, että lääkärit eivät yritä pitää häntä väkisin elossa. Hoitotahtoa Davies ei ole kuitenkaan tehnyt, sillä hän luottaa lääkärikunnan ammattitaitoon.

- Viimeinen tahtoni on, että tuhkani sirotellaan Walesiin suvun maille. Siellä on jokaiselle oma paikka, minun osioni on numero 13, Davies toteaa rehevästi nauraen.

Nykyään 75 % englantilaisista haluaa Daviesin tavoin ruumiinsa tuhkattavan, mutta ekohautaus kasvattaa suosiotaan. Ns. luonnollisessa hautaamisessa (natural burial) vainaja haudataan niitylle tai metsämaahan esimerkiksi pahviarkussa. Maan päälle jää muistoksi litteä kivi tai puuntaimi. Läheiset voivat halutessaan perustaa kuolleelle muistosivuston asiaan vihkiytyneessä nettipalvelussa.

Daviesin mukaan luonnollisen hautaamisen valinneet haluavat muuntua osaksi luontoa jättämättä jälkeensä maatumatonta ainesta. He eivät myöskään halua hautapaikkansa hoidosta taakkaa omaisille.

Suurin osa Britannian yli 200 luonnonhauta-alueesta on yksityisomistuksessa, mutta kirkollakin on omansa. Professori Davies, joka on koulutukseltaan antropologi ja teologi, arvioi, että Suomessakin kirkon olisi tarpeen ryhtyä keskusteluun luonnollisesta hautaamisesta.

Fakta

Päätepisteen tarkastelua

Kuolemantutkimus käsittelee kuolemaa, kuolemista, hautaamista, suremista ja muistamista monitieteellisesti.

Euroopassa tutkimuskeskuksia on mm. Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Romaniassa. Alalta julkaistaan mm. Mortality- ja Death Studies -lehtiä.

Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura perustettiin keväällä 2011. Seuran tarkoitus on koota yhteen tutkijoita ja työssään kuolemaa kohtaavia ihmisiä. Seuran puheenjohtajan, VTT Ilona Kemppaisen mukaan myös lääkärit ovat kertoneet kaipaavansa keskustelua kuolemasta ja omien kokemustensa peilaamista tutkittuun tietoon.

FL, LT Gustaf Molander on tutkinut aihepiiriä pitkään. Sosiaalipolitiikan dosentti Molander on valottanut kuolematyöntekijöiden arkea kirjassaan "Mullan alle".