1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Translaki junnaa paikoillaan
Ajan­kohtai­sta 47/2017 vsk 72 s. 2729

Translaki junnaa paikoillaan

Suomeen on usean vuoden ajan puuhattu uutta translakia.

Translaki junnaa paikoillaan Kuva 1 / 1

Uudistustarpeen taustalla on erityisesti tämänhetkisen lain vaatimus, jonka mukaan sukupuoltaan korjaavilta edellytetään sterilisaatiota.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi keväällä, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen on ihmisoikeusloukkaus.

”Lain eteenpäin ­vieminen olisi askel ­oikeaan suuntaan.”

Mervi Kattelus

Maailman lääkäriliitto WMA totesi vuonna 2015, ettei pakkosterilointia tule edellyttää.

Uutta translainsäädäntöä suunnitellut STM:n työryhmä jätti ehdotuksensa keväällä 2015.

Suomen Lääkäriliitto antoi tuolloin translain muutosehdotukseen lausunnon. Liitto totesi, ettei lisääntymiskyvyttömyys liity transsukupuolisuuden diagnostisiin kriteereihin. Niinpä liitto ei näe esteitä vaatimuksen poistamiseen laista.

Modig teki lakialoitteen

Sen kummemmin edellinen kuin nykyinenkään hallitus eivät kuitenkaan ole antaneet eduskunnalle lakiesitystä translain uudistamisesta.

Keväällä 2016 kansanedustaja Silvia Modig (vas) teki lakialoitteen sterilisaatiovaatimuksen poistosta. Lakialoitteen on allekirjoittanut 85 kansanedustajaa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) suhtautuu myönteisesti lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistoon. Hän on myös allekirjoittanut lakialoitteen. Hallituksen esityksen kautta translaki ei kuitenkaan vaikuta etenevän, sillä hallitus on aiheesta erimielinen.

Vastustajiin kuuluu Timo Soini (sin), joka kirjoitti 2.11. blogikirjoituksessaan, ettei translaki tällä hallituskaudella etene.

Mitä valiokunta tekee?

Modigin lakialoite voisi kuitenkin edetä myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan kautta. Valiokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd) on allekirjoittanut aloitteen. Valiokunta voi viedä lakialoitetta eteenpäin, jos yli puolet valiokunnan jäsenistä kannattaa sitä. Toistaiseksi kahdeksan valiokunnan 17 jäsenestä on allekirjoittanut aloitteen.

Lue myös

Valiokunnan lääkärijäsenistä vain Sari Raassina (kok) on allekirjoittanut aloitteen. Niilo Keräsen (kesk), Pekka Puskan (kesk) ja Martti Taljan (kesk) nimiä ei allekirjoittaneiden joukosta löydy.

Silvia Modig korostaa, että lakialoite koskee vain yhtä detaljia, lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksen poistamista. Translaissa on hänen mukaansa muitakin puutteita.

– Lain kokonaisuudistus on tästä aloitteesta riippumatta tarpeen tehdä pikaisesti, Modig sanoo.

Lääkäriliitto kannattaa transseksuaalien ihmisoikeuksien parantamista.

– Lain eteenpäin vieminen olisi askel oikeaan suuntaan, arvioi liiton terveyspolitiikan asiantuntija Mervi Kattelus. Kattelus on myös Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan sihteeri.

Kirjoittajat
Hertta Vierula

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Uusia verkkouutisia on luvassa taas 29. heinäkuuta alkaen.

Tieteessä
Hoida oikein pistiäisallergiaa

Hoidon kulmakiviä ovat mahdollisen anafylaksian asianmukainen hoito sekä siedätyshoidon tarpeen arvio.

Maailmassa
Löylyä!

Sauna on Olli Savolalle paikka, jossa ihminen irtautuu materiasta.

Ajassa
Virheistä pitää puhua

Jani Monosen mielestä virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen tulee helpommaksi, kun kokemus lisääntyy.

Ajassa
Väitöskirjapalkinto maailman yleisimmän maksasairauden tutkijalle

Panu ­Luukkosen ­väitöskirjan aineisto oli laadukas ja menetelmät innovatiivisia.

Ajassa
Vapaaehtoistyökin vaatii potilasvakuutuksen

Lääkäriliiton ryhmäpotilasvakuutus kattaa tietyin ehdoin myös pienimuotoisen vapaaehtoistyön.