Ajan­kohtai­sta

Turussa voi opetella surevan kohtaamista

Sote-akatemia avaa maaliskuussa Surevan kohtaaminen -verkko-opintojakson.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Turun yliopiston Sote-akatemiassa avataan maaliskuussa Surevan kohtaaminen -verkko-opintojakso.

Kurssin tarkoituksena on antaa tukea ja näkökulmia surevan kohtaamiseen. Itsenäisesti suoritettava opintojakso on toteutettu yhteistyössä Surevan kohtaaminen -hankkeen ja kahden surujärjestön, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry:n ja Nuoret lesket ry:n, kanssa.

Osana kurssia on esimerkiksi podcast, jossa kokemusasiantuntija kertoo oman lapsensa kuolemasta ja siitä, miltä suru ja menetys tuossa hetkessä tuntuvat.

Surevan kohtaaminen -verkko-opintojakso on tarjolla itsenäisesti suoritettavana vuoden ympäri. Se on kenen tahansa suoritettavissa Turun yliopiston avoimen yliopiston kautta.

Lue myös

Opintojakson taustalla oleva Surevan kohtaaminen -hanke kehittää keinoja auttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia kohtaamaan läheisensä menettäneitä. Hanke kouluttaa kokemusasiantuntijoita, jotka vierailevat työpaikoilla ja oppilaitoksissa kertomassa omista kokemuksistaan läheisen kuoleman jälkeen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030