40 vuotta sitten aloitettu FINRISKI-tutkimus edellyttää yhä elohopeamittarin käyttämistä. Tutkimushoitaja Ulla Leskinen mittaa Lauri Virkkusen verenpainetta. 
Tutkittavat saavat myöhemmin keväällä kaikki tuloksensa itselleen.

FINRISKI-tutkimus on suomalainen erikoisuus, joka juhlistaa 40-vuotista historiaansa keväällä työn merkeissä. Tänä vuonna tammi–maaliskuussa on kerätty kehon mittoja, verta ja virtsaa sekä elämän­tapatietoja liki 10 000 suomalaiselta ­yhteensä 88 kaupungissa ja kunnassa.

– Takavuosina tunnolliset suomalaiset saapuivat tutkimuksiin, kun kutsu kävi. Nykyisin etenkin nuorten miesten saaminen on niin vaikeaa, että pelkäämme tilastollisen luotettavuuden vaarantumista. Onneksi nyt näyttää siltä, että kaikkia ikäryhmiä saadaan riit­tävästi, kertoo kenttätutkimuksen vetäjä, erikoistutkija Katja Borodulin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– Muissa maissa väestötutkimuksia voi pitkittää, mutta meillä kerran keskitalvella aloitettu tutkimus on toistettava aina talvella. Kylmä kohottaa muun ­muassa verenpaineita, joten kesätulokset eivät olisi vertailukelpoisia, Borodulin toteaa.

Millintarkat mitat 
ja mittaajat

Nelisenkymmentä työntekijää on 10 viikon urakan aikana todella kovilla. Tutkimushoitajat kiertävät ympäri maata, jottei kukaan viivy yhdessä kaupungissa liian kauan. Näin eliminoidaan yhden hoitajan työtapojen vaikutus mittaus­tulosten luotettavuuteen.

Tätä on edeltänyt yhdeksän päivän koulutus, jossa on opeteltu kaikki tutkimusmenetelmät, jotta ne olisivat täysin yhdenmukaiset.

– Elohopeaverenpainemittarin käyttöä opeteltiin parityönä, ja jokaisen korvat ja silmät herkistettiin samalle taajuudelle. Tarkkaa yhdenmukaisuutta edellytetään myös vyötärö-lantiomittauksessa, eikä esimerkiksi painon ja pituuden mittauksissakaan sallita erilaisia työtapoja, kuvailee Katja Borodulin.

Borodulin kertoo, että vaikka vertailtavuuden vaatimus on ehdoton, tehdään tekniikan kehittyessä myönnytyksiä. Esimerkiksi CRP-tutkimus vaihdettiin uuteen ja sensitiivisempään, ja kolesterolimittaukset ovat nykyisin erottelevampia.

– Niin hienoa kuin olisi mitata paljon kaikenlaista, uudet testit ovat myös kustannuskysymys. Jos D-vitamiinitason mittaus maksaa kahdeksan euroa, se voi jo olla kipuraja.

– Myöskään elämäntapakysymyksiä tai ruokapäiväkirjoja ei voi sisällyttää määrättömästi, mutta aina jotain uutta tulee mukaan. Tänä vuonna kysytään sähkötupakan käytöstä, kertoo Katja Borodulin.

Ulla Järvi

kuva: Kimmo Brandt

Lue koko juttu perjantaina 16.3. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.