Ajan­kohtai­sta

TYKS:n tutkimushoitajapoolista apua lasten ja nuorten lääketutkimuksiin

TYKS:n lastenklinikalla on koulutettu ensimmäinen ryhmä, josta voidaan kutsua hoitaja tekemään lasten ja nuorten lääketutkimukseen liittyvää työtä lääkärin apuna.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Kuva: Pantermedia

Kansikuva

TYKS:ssä järjestetty lasten ja nuorten tutkimushoitajakoulutus parantaa lasten lääkkeiden tutkimusta, jota on tehty riittämättömästi kaikkialla maailmassa.

TYKS:n lastenklinikalla on koulutettu ensimmäinen hoitajaryhmä, josta voidaan kutsua hoitaja tekemään lasten ja nuorten lääketutkimuksiin liittyvää työtä lääkärin apuna. Tähän asti tutkimushoitajat ovat pätevöityneet työn mukana.

Euroopan komissio julkaisi jo vuonna 2007 lastenlääkeasetuksen, jonka keskeinen tavoite on lisätä tutkittujen ja lapsille soveltuvien lääkkeiden saatavuutta. Asetuksen myötä kaikilla Euroopan markkinoille tulevilla uusilla lääkkeillä on oltava Euroopan lääkeviraston kanssa sovittu lastenlääkkeen kehitysohjelma, jollei tästä poikkeamiseen ole jotain perusteltua syytä.

– Lapsille annettavien lääkkeiden tehon ja turvallisuuden varmistaminen on erityisen tärkeää. Lääkkeiden käyttäytyminen ja vaikutukset voivat olla lapsilla erilaiset kuin aikuisilla, toteaa lasten syöpätautien osastonylilääkäri Päivi Lähteenmäki TYKS:stä.

Pieniä potilasmääriä lasten lääketutkimuksissa

Suomessa lääkkeitä tutkitaan lapsilla melko vähän. Tutkimusten lisääntymistä on odoteltu koko asetuksen voimassaoloajan, mutta ongelmana on se, että kokeneen tutkijalääkärin lisäksi tarvitaan muuta koulutettua tutkimushenkilökunta, jolla on käytettävissä työhön tarvittavaa työaikaa sekä tutkimukseen soveltuvat tilat ja laitteet.

Lasten lääketutkimuksissa potilasmäärät voivat olla koko maata ajatellen erittäin pieniä. Yhdessä keskuksessa saattaa esimerkiksi kolmivuotisen tutkimusjakson aikana olla vain yksi siihen soveltuva potilas. Kuitenkin lääkkeen myyntiin saamisen kannalta jokainen yksittäinenkin tutkimuspotilas on erittäin tärkeä löytää mukaan.

Lue myös

Lasten lääketutkimusverkosto FINPEDMED on kaikkien Suomen yliopistosairaanhoitopiirien yhteishanke, joka pyrkii edistämään lasten lääketutkimuksen toteuttamista.

TYKS:n lasten ja nuorten klinikalla huomattiin tärkeimmäksi syyksi, että lääkäri joutui hylkäämään FINPEDMED:n kautta tulevan tutkimuspyynnön, ettei avuksi tutkimuksiin löytynyt tiukat vaatimukset hallitsevaa hoitajaa.

Tutkimushoitajapoolista työvoimaa myös muihin tutkimuksiin

Tutkimushoitajapoolia voidaan jatkossa käyttää kaikissa klinikan kliinisissä tutkimuksissa. Työnkuvan monipuolisuus takaa myös paremmin sen, että koulutettujen tutkimushoitajien ammattitaito jatkossa säilyy.

FINPEDMED:n luoman esimerkin mukaisesti toteutetun koulutuksen organisoi Turun kliininen tutkimuskeskus, TurkuCRC.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030