Ajan­kohtai­sta

Uupuneen lääkärin kutsumuksen tunne on heikko

Kutsumuksen murenemisella voi olla huonoja vaikutuksia.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Uupuneet lääkärit kokevat harvemmin kutsumusta työhönsä kuin heidän paremmin voivat kollegansa. Kutsumuksen tunteen heikkenemisellä voi olla huonoja vaikutuksia sekä lääkäreille että potilaille.

Näin kertoo Mayo Clinic Proceedings -lehdessä julkaistu tutkimus, joka käsitti yli 2 200 yhdysvaltalaista lääkäriä eri erikoisaloilta. 28,5 prosenttia heistä kärsi jonkinasteisesta työuupumuksesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin muun muassa sitä, kokevatko lääkärit työnsä palkitsevaksi, onko työ heille yksi tärkeimmistä asioista elämässä, nauttivatko he työtä koskevista keskusteluista toisten kanssa ja tekisivätkö he uudelleen saman valinnan työelämänsä suhteen.

Uupuneiden vastaukset olivat todennäköisemmin kielteisiä. Esimerkiksi 93 prosenttia hyvin voivista lääkäreistä ilmoitti haluavansa saman työn, jos edessä olisi valintatilanne. Uupuneilla luku oli 32 prosenttia.

Tutkimus ei selitä sitä, aiheuttaako työuupumus kutsumuksen heikentymistä vai toisin päin. Tutkijoiden mukaan lääkärien uupumus voi johtaa siihen, että he tekevät työtään vain rahan takia. Jos merkityksellisyyden tunne katoaa, työsuoritus ja hoidon laatu voivat kärsiä.

Aiheesta kirjoittaa AMA Wire.

Lue myös

Mayo-klinikan tutkijat esittivät viime vuoden lopussa yhdeksän kohdan listan siitä, kuinka terveydenhuollon organisaatiot voivat ehkäistä lääkärien uupumista.

Kuva: Sami Perttilä

Lue lisää:

Ensin katkeilee uni, sitten ajatus

Se ei ollutkaan dementia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030