Uusi hoitosuositus pyrkii tehostamaan nuoruustyypin diabeteksen hoitoa (pääkirjoitus SLL 2/2002)
Sairastuvuus nuoruustyypin diabetekseen on Suomessa suurin maailmassa ja tautia sairastavia arvioidaan olevan maassamme 30 000. Valtion sokeritautitoimikunnan mietinnössä vuodelta 1976 pyrittiin ensimmäinen kerran valtakunnallisesti järjestämään nuoruustyypin diabeteksen hoitoa (1). Tämän jälkeen Diabetesliitto on julkaissut yhteensä 11 diabetekseen liittyvää hoitosuositusta, lisäksi keskussairaalapiirien alueelliset diabetesryhmät ovat laatineet paikallisia diabeteksen hoito-ohjeita.Lääketieteellinen tieto uusiutuu nopeasti, ja siksi hoitosuositukset vanhenevat uuden tiedon myötä. Näin on käynyt myös edelliselle Diabetesliiton julkaisemalle nuoruustyypin diabeteksen hoitosuositukselle vuodelta 1995 (2). Tänä päivänä tiedon valtateiden ollessa kaikkien käytettävissä tautikohtaisten hoitosuositusten tarpeellisuus voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Asiantuntijoiden tiivistämälle Suomen oloihin soveltuville ohjeille on kuitenkin mielestäni edelleen tarvetta. Uusi hoitosuositus on julkaistu paitsi kierrelehtiönä, myös Diabetesliiton verkkosivuilta (www.diabetes.fi/diabtiet/hoitsuos/tyyppi1) ja siitä on linkit muihin Diabetesliiton suosituksiin.
Nuoruustyypin diabeteksen hoidon onnistuminen riippuu ratkaisevasti siitä, miten diabeetikko itse kykenee arkipäivässään tekemään omaa hoitoaan edistäviä ratkaisuja. Mitä paremmin diabeetikko tämän oppii ja siihen sitoutuu, sitä parempi on hoitotulos ja sitä vähemmän tarvitaan taudin lisäsairauksien edellyttämiä, usein kalliita terveydenhuollon palveluja. Tuekseen diabeetikko tarvitsee asiansa hyvin osaavan hoitoyhteisön, joka kykenee auttamaan omahoitoon liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Tämä edellyttää perusterveydenhuollossa potilaiden hoidon riittävää keskittämistä, koska muutoin diabeteksen hoidosta ei kerry riittävää kokemusta. Hoidon tavoitteet on helppo määrittää numeerisesti, mutta niiden ohella uusi hoitosuositus korostaa jatkuvaa, tasavertaista ja diabeetikkoa kuuntelevaa sekä ymmärtävää hoitosuhdetta. Usein hyvä hoitotulos voidaan saavuttaa vasta vuosien yhteisen uurastuksen jälkeen.
Nuoruustyypin diabetes on insuliininpuutostauti. Sen keskeisin hoito on eri arkipäivän tilanteissa tarkoituksenmukaisesti toteutettu insuliinihoito. Vain verensokerimittausten avulla diabeetikko kykenee sovittamaan insuliinin annostelua tarkoituksenmukaisella tavalla ruoan hiilihydraatteihin ja liikuntaan. Tuskin kukaan meistä suostuisi lentämään, jos lentokoneen korkeusmittarin käyttö sallittaisiin vain muutaman kerran lennon aikana. Näin nuoruustyypin diabeetikoiden kuitenkin otaksutaan toimivan, koska liuskojen käyttöä pyritään rajoittamaan kustannussyistä.
Diabeteksen hoidon kokonaiskustannuksista hoitovälineet ovat alle 3 % (3). Suosituksessa esitetyt yhden potilaan suosituksessa esitetyn kulutuksen pohjalta lasketut liuskakustannukset ovat noin 750 euroa (noin 4 500 markkaa) vuodessa. Esimerkiksi 30 sairastamisvuoden aikana liuskoista aiheutuvat kustannukset ovat vain puolet yhden dialyysihoitoon joutuneen diabeetikon vuosittaisista dialyysikustannuksista. Jos asianmukaisella omaseurannalla ja sen tuloksena saavutetulla hyvällä hoitotasapainolla voidaan lykätä yksinomaan dialyysihoidon tarvetta, on verensokeriliuskojen kustannukset säästetty. Taudin tehostunut hoito näyttää tuottavan tulosta, sillä munuaisrekisterin mukaan viime vuosina uusien dialyysihoitoon joutuvien nuoruustyypin diabeetikoiden määrä ei enää ole suurentunut tautiin sairastuneiden määrän jatkuvasta noususta huolimatta.
Myös nuoruustyypin diabeetikoiden hoidon polikliininen aloitus ja muu vähentynyt osastohoito säästävät hoitokustannuksia huomattavasti. Hoitosuosituksessa korostetaankin verensokeriliuskojen käyttöä investointina tulevaisuuteen, mutta samalla edellytetään omaseurannan tuloksellisuuden arviointia. Ilman mittaustulosten hyödyntämisestä verensokeriliuskoihin sijoitettu raha ei tuo tulosta.
Uusi nuoruustyypin diabeteksen hoitosuositus tukee osaltaan Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman (DEHKO) ja Euroopan St. Vincentin ohjelman tavoitteita (3). Suosituksen laatinut työryhmä toivoo, että suositus lisää nuoruustyypin diabeetikoiden hoidon kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja tehostaa sen järjestämistä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon järkevänä yhteistyönä. Näin hoidosta tulee myös kustannustehokkainta.
Kirjallisuutta
1 Valtion sokeritautitoimikunta: Suunnitelma sokeritaudin hoidon järjestämiseksi Suomessa. Komiteamietintö 1976:5. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1976.
2 Koivisto V, Knip M, Nikkanen P ym. Nuoruustyypin diabeteksen hoitosuositus. Suomen Diabetesliitto ry. Forssa 1995.
3 Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma 2000-2010. Suomen Diabetesliitto ry. Tampere 2000.
Timo Sane
