Kaatumisen ehkäisysuunnitelman perustaksi tulisi mitata luuston tiheys, alaraajojen lihaskunto, tasapaino, ortostaattinen verenpaine ja näkökyky.

Yläraajamurtuman kokeneet ovat motivoituneita osallistumaan uusintamurtumien riskitekijöiden kartoitukseen. He ovat myös valmiita ruokavalion muutoksiin ja luun lujuutta lisäävään lääkitykseen. Sen sijaan liikunnan lisäämiseksi tarvitaan enemmän tukea ja ohjausta, selviää LL Esa Mäkiniemen väitöstutkimuksesta.

Uusintamurtumien riskitekijöiden kartoitus on tutkimuksen mukaan aiheellista tehdä ensimmäisen kaatumismurtuman hoitokontrollin yhteydessä. Tärkeintä olisi mitata luuston tiheys, alaraajojen lihaskunto, tasapaino, ortostaattinen verenpaine ja näkökyky.

– Hoitaja suunnittelee yhdessä lääkärin kanssa lisätutkimukset, hoidot ja toimenpiteet kaatumisen ehkäisemiseksi. Murtumien ehkäisy kuuluu ensisijaisesti perusterveydenhuollon tehtäviin, mutta myös esimerkiksi kiinteistöhuollolla on oma roolinsa, Mäkiniemi toteaa.

Kaatumisvammojen ehkäisy koostuu väittelijän mukaan voima- ja tasapainoharjoituksista, keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden minimoinnista, kalkki- ja D-vitamiinilisästä sekä kaatumisriskiä vähentävistä kodin muutostöistä. Lisäksi voidaan harkita suositusta liukuesteiden ja lonkkasuojainten käyttöön.

Mäkiniemi muistuttaa, että seuraamuksiltaan vakavaa lonkkamurtumaa edeltää usein jokin muu kaatumismurtuma, esimerkiksi yläraajassa.

Yläraajamurtuman kokeneista yli 50-vuotiaista valtaosalla on alentunut luun tiheys, kolmasosalla osteoporoosi ja joka toisella eri syistä lisääntynyt kaatumisalttius.

Mäkiniemen väitöskirja "Uusintamurtumien ehkäisy kaatumisen aiheuttaman yläraajamurtuman kokeneilla yli 50-vuotiailla henkilöillä" tarkastetaan Turun yliopistossa 23.9.2011.

Jaana Ahlblad
Kuva: Panthermedia