Väitöstutkimus havaitsi, että moderni sairaalapotilas omaisineen tarvitsee nykyistä enemmän tiedollista tukea itsensä hoitamiseen emotionaalisen tuen rinnalle.

TtM Elina Mattilan väitöstutkimus osoittaa, että potilaan ja perheenjäsenen sairaalahoidon aikana saama tuki painottuu emotionaaliseen ja tiedolliseen tukeen. Potilaat saivat perheenjäseniä paremmin tukea. Emotionaalinen tuki toteutui tiedollista tukea paremmin sekä potilailla että perheenjäsenillä.

Tuen avulla tulisi kuitenkin nykyistä painokkaammin edistää potilaan hoidossa sekä kotona selviytymisessä tarvittavien taitojen oppimista ja hallintaa. Tämä on erityisen tärkeää sairaaloiden hoitoaikojen ollessa nykyisin lyhyitä, jolloin vastuu hoidosta siirtyy nopeasti potilaalle ja perheenjäsenelle.

Hoitotyössä tarvitaankin uudenlaista opettamiseen ja oppimiseen kannustavaa työotetta.

Hoitajat tunnistivat tuen tarpeen vuorovaikutukseen perustuvilla menetelmillä, kuten havainnoimalla potilasta, luottamalla intuitioon sekä rakentamalla vastavuoroisen hoitosuhteen potilaan ja perheenjäsenen kanssa.

Strukturoidumpia menetelmiä, kuten tuen tarvetta arvioivia lomakkeita ei ollut käytössä.

Miten potilas mukaan itsensä hoitamiseen?

Tampereen yliopistossa 21. lokakuuta tarkastettavan väitöstutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että sairaalassa tulisi vahvistaa potilaan mukaanottamista hoidon suunnitteluun ja hoitoon, tiedon antamista kirjallisessa muodossa sekä tiedon antamista elämäntapojen merkityksestä terveyden hoidossa. Perheenjäsenten kohdalla tukemisen kehittämishaasteet liittyvät toivon ylläpitämiseen, myötäelämisen kokemusten vahvistamiseen, tiedon aktiiviseen antamiseen sekä perheenjäsenten henkilökohtaisen jaksamisen ja tunteiden tukemiseen.

Onkin mahdollista että hoitajien antama tiedollinen tuki painottuu konkreettisiin ja osin lääketieteellisiin asioihin, ja vähemmälle jäävät omahoidon tukeminen sekä terveyden ja selviytymisen edistäminen.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että hoitajat pyrkivät edistämään potilaan ja perheenjäsenen keskeistä vuorovaikutusta ja suhdetta myös sairaalahoidon aikana. Perheenjäseniä ei kuitenkaan aktiivisesti oteta mukaan potilaan hoitoon ja heitä ei esimerkiksi systemaattisesti kutsuta mukaan potilaan ohjaus- ja neuvontatilanteisiin.

Tutkimuksessa tuli esille, että organisaation taustatekijöillä on yhteys potilaan ja perheenjäsenen tuen saamisen kokemuksiin. Vuodeosasto on tuen saamisen kannalta haasteellinen ympäristö, sillä vuodeosastopotilaiden ja perheenjäsenten tuen kokemukset olivat matalammat kuin poliklinikalla hoidossa olleiden potilaiden ja perheenjäsenten. Lisäksi hoitajien määrä, työkokemus, sairaanhoitajien osuus hoitohenkilökunnan kokonaismäärästä sekä osaston potilaskuormitus ja päivystyspainotteisuus ovat tekijöitä, jotka osittain ainakin säätelevät potilaan ja perheenjäsenen tuen kokemuksia.

Potilaat ja perheenjäsenet kuvasivat sairaalassa saadun tuen vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta ja terveydestä. Lisäksi tuki edisti potilaiden ja perheenjäsenten henkistä hyvinvointia. Merkittävää on, että tuki sääteli myös sitä, millaiseksi potilaan ja hoitajan välinen hoitosuhde muodostui. Tutkimuksessa tuli myös esille, että tuen puute vaikutti negatiivisesti potilaan ja perheenjäsenen tilanteeseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin aikuispotilaan ja perheenjäsenen tuen kokemuksia sairaalahoidon aikana. Aikuispotilaan hoitaminen on perinteisesti ollut yksilökeskeistä, joskin viime vuosien aikana perheenjäsenet on otettu entistä laajemmin huomioon sairaaloiden strategisissa linjauksissa.

Tutkimusaineistot kerättiin sairaalahoidossa olleilta potilailta, perheenjäseniltä ja hoitajilta kyselyin, yksilö- ja ryhmähaastatteluin sekä tarkastelemalla systemaattisesti aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta.

Ulla Järvi

Kuva: Vesa-Matti Väärä