Useimmiten huono käytös on jonkinlainen avunhuuto. Kun siihen tartutaan herkästi, päästään isompien pulmien ääreen ja saadaan tarjottua nuorelle apua.

Nuoren väkivaltaiseen käytökseen puututaan nykyisin aiempaa herkemmin, näkee koulu- ja opiskeluterveydenhuollon vastaava lääkäri Maarit Mäkilä Turun sosiaali- ja terveystoimesta.

– Nykyisin selvitetään sellaisetkin vähäpätöiset tilanteet, jotka kymmenen vuotta sitten olisi saatettu ohittaa olankohautuksella.

Miten kouluterveydenhuollossa voidaan erottaa vakavan väkivallan uhka huomiohakuisuudesta, jonka tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään?

– Nuoren tilanne täytyy kartoittaa tarkasti ja selvittää, mikä on hänen toimintakykynsä koulussa, kotona ja vapaa-ajalla. Väkivaltaa ei nosteta esiin ainoana asiana, vaan arvioidaan kokonaistilanne, Mäkilä kertoo.

Keinoja ovat keskustelut nuoren itsensä, opettajan ja huoltajan kanssa. Neuvola- ja kouluaikaisten terveystarkastusten kirjauksista saadaan tietoja nuoren kehityksestä ja mahdollisista aiemmista pulmatilanteista. Usein kave­rit kertovat muita oppilaita kos­kevista huolistaan kouluterveydenhoitajalle.

– Kokoamme ikään kuin palapeliä. Sitä kautta syntyy näkemys koko­nais­kuvasta.

Mäkilä ei usko, että uhkaavista ­tilan­teista tai puheista tehtäisiin ­kouluissa jo liiankin iso numero.

– Useimmiten huono käytös on jonkinlainen avunhuuto. Kun siihen tartutaan herkästi, päästään isompien pulmien ääreen ja saadaan tarjottua nuorelle apua.

Usein apu psyykkisesti oireilevalle nuorelle löytyy kouluterveyden­huollosta, koulupsykologilta tai kuraattorilta. Vakavammissa tapauksissa konsultoidaan erikoissairaanhoitoa.

Nuorten väkivaltaisuus ei ole Mäkilän tuntuman mukaan lisääntynyt viime vuosina.

Lue artikkeli perjaintaina 25.2. ilmestyvästä Lääkärilehdestä, s. 643–50.

Anne Seppänen