Ajan­kohtai­sta

Valtaosalla ei ole raportoitavaa yhteistyötä

Lääketeollisuus on tuoreiden tietojen mukaan maksanut yhteistyöstä 8 400:lle terveydenhuollon ammattilaiselle.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Luvut yhteistyön julkistamisesta kieltäytyneistä ovat saaneet jotkut lääkärit pohtimaan, miten raportoinnissa näkyvät ne, joilla taloudellista yhteistyötä ei ole.

Lyhyt vastaus on, etteivät he näy luvuissa lainkaan. Yhteistyötä on ollut 8 400:n kanssa ja julkistamisen sallineet 68 prosenttia on laskettu tästä luvusta, samoin kuin julkistamisen kieltäneiden osuus, 32 prosenttia.

Luku ei kuitenkaan tarkoita, että yhteistyötä olisi ollut 8 400 lääkärin kanssa. Vaikka suurin osa yhteistyötä tehneistä onkin lääkäreitä, mukana on myös esimerkiksi hoitajia ja farmaseutteja. Lisäksi monella yhteistyötä tehneistä on sidonnaisuuksia moniin lääkeyrityksiin.

– Luvuissa on laskettu yhteen eri lääkeyritysten tiedot. Tiedämme, että päällekkäisyyksiä on, mutta emme tiedä, minkä verran, sanoo Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntija Jaakko Laurila.

Lääketeollisuus ry:ssä tutkitaan parhaillaan mahdollisuutta tehdä julkistamista varten yksi yhteinen tietokanta. Siitä päällekkäisyydet saisi helpommin selville.

Monenlaista yhteistyötä

Lääkäriliitollakaan ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monella lääkärillä on lääketeollisuuden kanssa taloudellista yhteistyötä.

– Joillain lääkäreillä voi olla yhteistyötä kymmenenkin lääkeyrityksen kanssa. Veikkaan, että luku 8 400 pitää jakaa vähintään kahdella, jotta saataisiin yksittäisten lääkärien määrä, pohtii Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski.

Lue myös

Hänen arvionsa tarkoittaisi, että varsin pienellä osalla lääkäreistä on raportoinnin piiriin kuuluvaa yhteistyötä lääketeollisuuden kanssa. Suomessa on työikäisiä lääkäreitä noin 21 000. Kaikkiaan laillistettuja lääkäreitä on noin 28 000.

Toisaalta nyt julkistetut luvut eivät sisällä kaikkea yhteistyötä.

– Yhteistyötä on monenlaista. Raportointi kattaa vain yhteistyön, johon liittyy taloudellista etuutta, Vuorenkoski sanoo.

Lue myös:

Yhä useampi lääkäri julkisti sidonnaisuudet

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030