Lehti 5: Ajan­kohtai­sta 5/2019 vsk 74 s. 234

Viime vuonna tehtiin 393 elinsiirtoa

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Suomessa tehtiin viime vuonna 393 elinsiirtoa. Munuaissiirtoja tehtiin 238. Toiseksi eniten tehtiin maksansiirtoja, niitä oli 66. Sydänsiirtoja tehtiin ennätyksellisen paljon, uuden sydämen sai 47 ihmistä. Keuhkonsiirtoja oli 18 ja haimansiirtoja 23. Lisäksi Suomessa tehtiin yksi elinsiirroksi laskettava kasvojen kudostensiirto. Ohutsuolensiirtoja ei viime vuonna tehty lainkaan.

Elinluovuttajia oli 108, mikä on vähemmän kuin edellisenä vuonna. Elinsiirtoa odottavia potilaita oli vuodenvaihteessa 570.

Lue myös

Nuorin elinluovuttaja oli 2-vuotias ja vanhin 83-vuotias. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa tiedotteessaan, että myös vanha ihminen voi olla elinluovuttaja. Kalenteri-ikää tärkeämpää on elinten kunto, jonka lääkärit arvioivat tapauskohtaisesti.

Ennätysvuonna 2016 elinsiirtoja tehtiin 399. Viime vuoden lukema 393 sijoittuu ennätystilaston kakkoseksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030